…ainakin Helsingin Musiikkitalossa. – Vappumatinea on työn juhlaa, totesi Helsingin Kaupunginorkesterin tuubisti Petri Keskitalo tänään Vapunpäivänä kello 13.05 kun kävelimme ulos Helsingin Musiikkitalosta juuri päättyneen ensimmäisen vappumatinean jälkeen. HKO vetää vuosittain tiukan tunnin setin kaksi kertaa peräkkäin, välissä ehtii onneksi hieman haukata happea.
Pitääkö tästä kirjoittaa Jazzrytmeihin? Pitää. Tahtipuikkoa heilutti Jaakko Kuusisto, myös viulistina tunnettu pelimannisuvun kasvatti. Aina kun Jaakon ja veljensä Pekan näkee esiintyvän, tulee mieleen Pori Jazz 1986 ja Yyterin Rantasipi, jossa nuoret miehet soittivat jaskaa isänsä säestyksellä. Pojat ovat oppineet musiikin monipuolisesti, sanon minä.
En tiedä miksi vappumatinea keksittiin, ehkä siksi ettei soittajille tule liian pitkää putkea. Pukukoodi oli tule sellaisena kun olet ja ohjelmisto laidasta laitaan. Wagnerilla lähdettiin. Lohengrin-alkusoitto on aina mieltä virkistävä ja tehokas. Prokofjevin marssi Rakkaudesta kolmeen appelsiinin on ytimekäs ja yllättää äkillisellä lopullaan. Sitten mentiin mukaan Indiana Jonesin seikkailuihin, tosi hienoa orkestraatiota.
Lupasin jo,ku aika sitten etten sano enää mitään Musiikkitalon akustiikasta, mutta Vapun kunniaksi käännän takkini poliitikkojen tapaan. Istuimme niin kuin kuvista näkyy orkesterin takana. Kaikki toimi hienosti. Ehkä syy oli rumpalin, jota en tunnistanut, mutta siitähän volyymi ja miksaus lähtee. Kiitos ja kumarrus. Kun sinfoniaorkesteriin yhdistää accapellalauluyhtyeen ja kevyen kompin, niin on siinä miksaajalle haastetta kerrakseen. Kiitos, ja tosi syvä kumarrus. Pasuunat ja trumpetit monitoroituivat kivasti nuottitelineiden kautta.
Solistin merkitys vappumatineoissa on tärkeä. Viime vuoden kissojen aaria trumpetisti Pasi Pirisen ja pasunisti Valtteri Malmivirran duettona oli vielä hyvin mielessä. Nyt kuultiin solistia kuuden hengen voimin. Rajaton on upea. Abbaa ja amerikan humppaa a´la Doopie Brothers ja Earth, Wind and Fire. Väinämöisen kannel ja Jänisjussin mäenlasku accapella-tyyliin antoi hieman hengähdysaikaa orkesterille. Rajattoman soundi täytti koko Musiikkitalon viinitarhan. Aiomme liittyä Rajattoman fan clubiin.
Vaimoni sanoi – Katso kun tuolla pianistilla on hyvän näköiset kengät, ja minä katsoin. Kukas siellä olikaan. Lenni-Kalle Taipale. Hän vastasi konsertin kevyen ohjelmiston piano-osuudesta. Taiteilija
Taipale istui hiljaa paikallansa kun soittamista ei ollut, mutta sitten vuoron tullessa ei hän tahtonut pysyä penkillä pelimannin.
Porilaisten marssissa Lenni hoiteli kuuluisat bassorumpupaukut toisessa kertauksessa, puhkomalla ilmapalloja. Hatunnosto koko lyöjäryhmälle.