Musiikki, varsinkin elävä, on parhaimmillaan suuri innoittaja. Sen koki myös nuori Mikko ”Gunu” Karjalainen, joka näki Roy Hargroven livenä konsertissa...
Lue lisääKuva sen kertoo: tuuba, huilu, klarinetti, kolme käyrätorvea, fagotti, oboe, kaksi lyömäsoittajaa ja kaiken kukkuraksi harppu Lahti Big Bandin sektioita...
Lue lisääKeskiviikkoiltana 20.9. alkoi ravintola Nyyrikkiin Käpylään kerääntyä soitinkoteloita kanniskelevia persoonia. Nämä muusikot olivat tulleet paikalle muistelemaan viime kesäkuussa kuollutta Ilkka...
Lue lisääVuonna 1968 äänitetty Basie Straight Ahead kuuluu big band -musiikin perusoppimäärään aivan samoin kuin Glenn Millerin klassikot. 70-luvun alkupuolella nämä...
Lue lisääPeräniemen kasino on historiallinen rakennus Kuopion Väinölänniemellä. Vuonna 1861 kuopiolainen ravintoloitsija M. Dahlström perusti Peräniemelle, entisen haudankaivajan virkatontille kesäravintolan, jolle...
Lue lisääKonserttisalin seinät pullistuivat jälleen Suomen Perinnejazzin syyskonsertissa. Tiivis, yhtenäinen jäsenkunta, joka vaalii perinteistä jazzia ja erityisesti swingiä, aveceineen osallistui tapahtumaan....
Lue lisääKun pianisti Uri Caine esitti ensimmäistä kertaa J.S. Bachin Goldberg-muunnelmistaan tehtyjä tulkintojaan Porissa vuonna 2000, hänellä oli mukana kuusi soittajaa,...
Lue lisääSuomen PerinneJazz ry:n syksyn ensimmäinen jazzilta ravintola Nyyrikissä jammattiin ma 4.9. Ehkäpä pienenä yllätyksenä ja aiemmin maanantai-iltojen ennakkoluuloista poiketen, vieraita...
Lue lisääPalataan kuitenkin alkupaloiksi menneisyyteen. Oli vuosi 2002. Olimme päätyneet Pop ja Jazz- Konservatorion tiloihin Helsingin Arabiassa, jossa oli meneillään oppilaskonsertti....
Lue lisääAktiivisen Vantaan Jazzyhdistyksen Elojazzit soitettiin ensimmäistä kertaa nykyisessä Tikkujami-ympäristösssä Ravintola Shamrockissa. Kulttuurikeskus Vernissa on vielä remontissa. Bändimanageri Erkki Hurri oli...
Lue lisääOlemme osallistuneet Suomen Jazzliiton kunnianhimoiseen projektiin Helsingin sydämessä Espalla sen alusta lähtien eli 24 vuoden ajan. Nyt on aika muistella...
Lue lisääBirger’s Ragtime Band tarjosi 20.7. hienon konsertin vanhoja New Orleans kappaleita kauniissa Pyhän Laurin kirkossa Vantaalla. Hyvin suunniteltu ohjelmisto sisälsi...
Lue lisääMuusikoksi oppii soittamalla, ja muusikoista hioutuu bändi yhdessä soittamalla. Se todistettiin jälleen Poriljongin lavalla Kirjurinluodolla, kun Sörkän Ruusussa yhteissoittoa keikoilla...
Lue lisääDDT Jazzband on ollut tuttu vieras Pori Jazzeilla, ensimmäisen kerran jo toisella festivaalilla vuonna 1967. Tämänvuotinen keikka oli suomalaisen perinnejazzin...
Lue lisääSyksyllä 65-vuotisjuhliaan viettävä DDT Jazzband konsertoi viikonloppuna Baltic Jazzeilla Taalintehtaalla ja Taidekeskus Salmelassa Mäntyharjulla. Baltic Jazz 7.7.2023 Taalintehtaalla jo 35....
Lue lisääTJBB eli Tuusulanjärvi Big Band tarjosi ison orkesterin svengiä ja swingiä historiallisen Tuusulan Rantatien alkupäässä Krapin Pajassa. Lauantai-illan tunnelma oli...
Lue lisääYli sata myytyä lippua. Lahti Jazz Clubin torstai oli taas tunnelmaa täynnä. Moni kasvo yleisön joukosta oli tuttu jo kevään...
Lue lisääKoronaviruksen hiipuminen on antanut jazzbasillille tilaa temmeltää. Ainakin Lahdessa jazz elää uutta tulemista muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen. Syksyllä perustettu Lahti...
Lue lisääTapahtumien tuottaja, pianisti Jaakko Rinne oli tyytyväinen Suomen PerinneJazz ry:n kevään viimeiseen jazziltaan 17.5.2023. – Väkeä kelpo määrä ja yleisö...
Lue lisääTEKSTI: Kimmo Vehkalahti Vola-kuoro ja Alvi’s Dixie Stompers -orkesteri järjestivät harvinaisen yhteiskonsertin teemalla ”Sentimental Journey” (eli tunteellinen matka) Vuosaaren lukion...
Lue lisääBasisti ja yhtyeenjohtaja Joonas Tuurin kvartetti käynnisti Suomen Jazzliiton järjestämän kiertueen Jyväskylän Siltasalissa. Kvartetti soittaa maestro Tuurin säveltämää mainstreamia, sangen...
Lue lisääJutta Virtanen on opiskellut Metropoliassa nelisen vuotta ja opintojen loppukonsertti järjestettiin Metropolian Arabia-salissa torstaina 4. toukokuuta 2023. Konserttiin saa itse...
Lue lisääVuonna 1963 Duke Ellington sanoi Suomen vierailullaan, että jazz on enemmän kuin tanssimusiikkia, se on tulos mustien siirtämisestä amerikkalaiselle maaperälle...
Lue lisääSibelius-Akatemia on jo vuosikausia ollut tunnettu maailmalla paitsi ansioituneena klassisen musiikin opetuslaitoksena myös erinomaisena jazzkouluna. New Yorkin vuosinamme moni muusikko...
Lue lisääVapun etkoja vietettiin perjantaina Malmitalolla. Lavalla oli näyttävän kokoinen puhallinorkesteri pukeutuneena Mardi Gras -hepeneisiin. Luvassa oli TixiBandin kevätkonsertti teemalla The...
Lue lisää© 2022 Jazzrytmit - Vuodesta 1994. ISSN 1798-0607
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-advertisement | 1 year | Set by the GDPR Cookie Consent plugin, this cookie is used to record the user consent for the cookies in the "Advertisement" category . |
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
CookieLawInfoConsent | 1 year | Records the default button state of the corresponding category & the status of CCPA. It works only in coordination with the primary cookie. |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
CONSENT | 2 years | YouTube sets this cookie via embedded youtube-videos and registers anonymous statistical data. |
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
VISITOR_INFO1_LIVE | 5 months 27 days | A cookie set by YouTube to measure bandwidth that determines whether the user gets the new or old player interface. |
YSC | session | YSC cookie is set by Youtube and is used to track the views of embedded videos on Youtube pages. |
yt-remote-connected-devices | never | YouTube sets this cookie to store the video preferences of the user using embedded YouTube video. |
yt-remote-device-id | never | YouTube sets this cookie to store the video preferences of the user using embedded YouTube video. |
yt.innertube::nextId | never | This cookie, set by YouTube, registers a unique ID to store data on what videos from YouTube the user has seen. |
yt.innertube::requests | never | This cookie, set by YouTube, registers a unique ID to store data on what videos from YouTube the user has seen. |
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
jnews_view_counter_visits[0] | 1 day | No description |