Laitilasta maailmalle lähtenyt kitaristi Kari Antila on kolmen viikon kiertueella kahden eri kokoonpanon kanssa. Intensiivisen kiertueen kaksiviikkoinen Suomen osuus käsittää kaikkiaan 14 eri esitystä, joista viisi keikkaa ajoittuu Ylläs Jazz & Blues -tapahtumaan torstaista alkaen. Suomen jälkeen kiertue jatkuu vielä Belgiassa viidellä keikalla. Kari on liikkeellä Suomessa kahden kokoonpanon kanssa.

Hänen ”The North Wind Quintet” koostuu suomalaisen jazzin huippunimistä, Manuel Dunkel, Alexi Tuomarila, Ville Herrala ja Jaska Lukkarinen. Yhtyeeltä ilmestyi viime vuoden syksyn alkajaisiksi melodista mainstream jazzia sisältävä levy The North Wind Antilan omaa sävellystyötä. Tämä kokoonpano on nyt myös levynjulkaisukiertueella.
Kiertueen konserteista pääpaino on kuitenkin keskitetty Antilan uuden New York Trion ympärille. Karin itsensä lisäksi tässä kolmen mantereen kansainvälisessä kokoonpanossa soittavat japanilainen rumpali Hironori Momoi ja brasilialainen basisti Eduardo Belo. Molemmat ovat vaikuttaneet New Yorkin jazzpiireissä useita vuosia soittaen monien tunnettujen jazzmuusikoiden kanssa.
Kari Antila oli vuonna 2012 New Yorkissa kahdessa jaksossa yhteensä puolisen vuotta ja sinä aikana hän haki tuntumaa Ison Omenan jazzkuvioista ja tietenkin tutustui samalla uusiin soittajiin kierrellessään intensiivisesti jameissa eri klubeilla. Antila kertoi, että etabloituminen sinne vaatisi ensinnäkin jonkinlaisen rahoituksen saamista, sillä pelkästään työluvan anominen on työläs ja hintava prosessi. Siksi hänkin oli siellä kolmen kuukauden jaksoissa, mikä on turistiviisumin voimassaoloaika. New York on eräänlainen ”meeting point”, jonne muusikoita saapuu eri puolilta
maailmaa ja kaikilla on halu saada kontakteja ja näin edistää uraansa. Siellä Kari myös tapasi Hironorin, joka saapui Suomeen Tokiosta ja Eduardon, joka puolestaan saapui Suomeen New Yorkista nimenomaan tätä kiertuetta varten.

Kari sanoi, että heillä on tarkoitus yrittää jatkaa yhdessä esiintymistä myös tulevaisuudessa, sillä heidän kemiat tuntuvat olevan samansuuntaisia ja trio on muutenkin hyvin vuorovaikutuksellinen kokoonpano. Kolmikko on myös vaihtanut ajatuksia levyn tekemisestä, mutta mitään konkreettista ei sen suhteen ole vielä tehty.
Kiertue alkoi viime viikonvaihteessa kolmella konsertilla Turussa ja Laitilassa. Tiistaina trio oli ehtinyt Poriin. Palmgren Konservatorion Valimo-salissa Antila piti New York Trionsa kanssa tiistai-iltapäivän päätteeksi lähes 3-tuntisen klinikan musiikin opiskelijoille. Sali oli täynnä kiinnostuneita nuoria musiikin opiskelijoita, joilla oli mahdollisuus teoreettisten keskustelujen lisäksi osallistua myös
soittamiseen trion muusikoiden kanssa.
Keskiviikkona trio esiintyi vielä Kulttuurikulman ”Heineken Jazz Clubilla”, ennen pitkää matkaa Ylläkselle. Antila pitäytyi perinteisellä linjalla eikä pyrkinyt tekemään mitään erikoisia kikkailuja, soitossa säilyi puhdas ja selkeä kosketus rytmin ytimessä ilman turhaa kiirehtimistä, tasapainoisesti. Antilan tyyliin kuuluu pitää soitto selkeän melodisena. Hän totesikin klinikalla, että nopea soittotekniikka särkee helposti kauniin melodian, soinnutuksen ja harmonian hallinnan.

Momoi ja Belo virittelevät taidokkaasti hyvän taustamaton trion rytmitykselle ja kokonaisuus pysyi nautittavasti kasassa. Molemmat tuntuivat hallitsevansa oman instrumenttinsa erinomaisesti ja soolot taipuivat hienosti. Momoin rummutustekniikka oli hieman erikoinen, mutta sooloissa kapulat napsahtivat rumpujen kalvoille nautittavina juoksutuksina. Kolmikon sujuva yhteistyö perustui tarkkaan kuunteluun ja toistensa soiton seuraamiseen.
Antilan New York Trion mukana aika kulki rennosti ja nopeasti. Tyylillisesti vanhojen ”jazzkitarastarojen”, kuten Wes Montgomery ja viime vuonna kuollut Jim Hall, puhdasoppisesta linjauksesta uskollisesti kiinnipitävä Antila tietää mikä puree. Kaikki eivät halua kuunnella pelkkää kitaran vingutusta ja rämpytystä, melodisuus ja siihen hyvin liitetty rytmitys antavat tuloksena helposti omaksuttavan ja nautittavan kuunteluelämyksen.

Kahden setin ohjelmisto sisälsi kappaleita uusimmalta The North Wind -levyltä kuten Nuts Of The Night, Mantegna, The River Of Life ja Bossa Chianti. Mukaan mahtui myös monia tunnettuja standardeja kuten Chick Corean Windows ja Miles Davisin Four, kaunis balladinomainen blues You Don’t Know What Love Is tai hauskasti svengaava Stompin’ At The Savoy. Ulkomaisten vierailijoiden kunniaksi kuultiin myös Hironori Momoin rohkean räväkkä oma sävellys Showers ja brasilialaisuutta edusti Milton Nascimienton Vera Cruz. Dexter Gordon kuuluu muusikkona Karin suosikkeihin ja konsertti päätettiin kauniiseen balladiin Guess I’ll Hang My Tears Out to Dry, jonka Gordon levytti 1962 ilmestynelle Go -albumille.
Kari Antila New York Trion ja The North Wind Quintetin kiertueaikataulua voi katsoa Karin kotisivuilta ja rientää kuuntelemaan aitoa kitaravetoista jazzia, jos suinkin mahdollista.