– Täysveristen ammattilaisten, Christian Schwindtin ja Pentti Mutikaisen kompin kelkkaan kun hyppäsin, niin vauhti oli hämmästyttävän kova. En ollut aikaisemmin sellaista kokenut. Se soittamisen ilo, svengi ja meininki on jatkunut näihin päiviin saakka, muistelee Pekka Mesimäki (s. 1954) liittymistään DDT:n vakinaiseen kokoonpanoon toukokuussa 1979.

– Silloinen banjisti/kitaristi Häkä Katz oli muuttanut ulkomaille ja minua pyydettiin mukaan. En ollut soittanut koskaan aikaisemmin banjoa. Fred Andersson löi minulle banjon kouraan pari päivää ennen keikkaa. Onneksi siinä oli kitaraviritys.
Parin päivän harjoittelulla Pekan komppi istui DDT:n soundiin niin hyvin, että hänellä täyttyi juuri 44 vuotta perinteisen jazzin lippulaivamme miehistössä. Pekka on tällä hetkellä ”virkaiältään” toiseksi vanhin DDT:n jäsen Fredin jälkeen.

Vankka tausta
Pekalla oli jo runsaasti kokemusta musiikin parissa ennen DDT:hen tuloa. Hän sai ensimmäisen kitaransa vuonna 1964 ja kolmen vuoden uurastus pianotunneilla kehitti hyvät perusvalmiudet tulevalle jazzin taitajalle. Tapiolan Yhteiskoulu ja Martti ”Mape” Lappalaisen opit sekä vuonna 1969 perustettu Tapiola Big Band olivat hänelle varsinainen musiikin korkeakoulu. Pekan soittimena oli TBB:ssä sähkökitara.

– Siihen aikaan jazzia ei juuri opetettu käytännössä missään oppilaitoksessa. Mapen koulusta on syntynyt merkittävä joukko tämän päivä jazzin ammattilaisia ja harrastajia. Mape osasi organisoida bänditoiminnan ja käsitellä nuoria soittajan alkuja mestarillisesti. Tapiolan bändikuvioista Pekalle urkeni joidenkin vuosien ura keikkamuusikkona muun muassa Tapani Kansan taustabändin pianistina.

– Ensimmäinen dixiebändini oli Karl-Gustav ”Kalle” Krokforsin luotsaama East Bottom Dixiemen, johon liityin pianistiksi vuonna 1975. ”Kalle” oli pioneeri ja uranuurtaja, joka on koulinut monia nykyisiä perinnejazzin soittajiamme. Keikkailimme klubeilla, pubeissa ja esiinnyimme säännöllisesti myös Groovyssa. EBD:n taival päättyi vuonna 1981 Dresdeniin tehdyn konserttimatkan jälkeen ilmenneisiin linjaerimielisyyksiin.

Pekka suoritti varusmiespalveluksen Hämeenlinnassa Poltinahon kasarmin soittokunnassa. – Siellä toimi Simo Salmisen ohjauksessa muodostettu Big Band. Intin aikana tuli opiskeltua monenmoista, muun muassa sovitusten tekoa, BB:n johtamista, rummunlyöntiä ja jopa huilun soittoa.

Banjo ja kitara
– Banjo istuu hyvin suurimmassa osassa DDT:n ohjelmistoa. Parhaimmillaan se on vanhimman kauden New Orleans ohjelmistossa. Kitarakomppi on paikallaan varsinkin swing-tyylin kappaleissa ja balladeissa. Jako ei ole silti kategorinen.
– Duke Ellington käytti usein banjoa alkuaikojen Big Band esityksissä, kuten Mood Indigossa. Tyylin soittajista mainittakoon tenoribanjon mestari Maurice Bolyer, banjistikitaristi Eddie Condon ja legendaarinen Freddie Green.
– Banjoon suhtaudutaan joskus vähätellen, mutta kyse on lopulta vain soittajien taidoissa. Vanhojen taitajien soittoa kuunnellessa huomaa miten paljon ulottuvuuksia banjossa on. Haastetta riittää varsikin solistisella puolella.
Pekan soitin on Gibsonin lyhytkaulainen tenoribanjo, jolle on ominaista voimakas ja sävykäs soundi. – Laatupeli vuosikymmenten takaa, jonka kävin hakemassa vuonna 1990 New Yorkin Staten Islandilla sijaitsevasta kielisoitinten erikoisliikkeestä. Tukevasoundinen Levinin orkesterikitara löytyi 1980-luvun alussa Tukholmasta.
DDT Jazzbandin komppi on ollut aina hieman modernimpaa kuin bändin perinteellisemmin soittava puhallinryhmä. Sitä ei ole matkittu mistään, vaan on muotoutunut vuosien varrella kovan harjoittelun ja soittajien mieltymysten tuloksena. – Kompin perustana ovat rummut ja basso, sydän ja selkäranka. Kun tämä kombinaatio on kunnossa, päälle tulevat täydentävänä elementtinä banjo tai kitara ja sen kruunaa piano soinnuillaan, analysoi Pekka DDT:n rytmikuvioita.
Swingin kutsu
Pekka Mesimäen bändihistoriaan kuuluu myös vuonna 1982 alkanut seitsemäntoista vuoden rupeama komppikitaristina Antti Sarpilan Swing Bandissa. – Tällöin pääsin toden teolla toteuttamaan lajin emerituksen, Freddie Greenin oppeja. Tähän aikaan mahtuu lukemattomia ikimuistoisia keikkoja. Antoisinta aikaa omalta kannaltani olivat bändin ensimmäiset vuodet, jolloin Chrisse Schwindt (1940–1992) oli vielä hyvässä iskussa ja ohjelmiston pääpaino oli laadukkaissa jazz standardeissa.
Video: Lester Leaps In. Antti Sarpila Swing Band, Pori Jazz 1985, Antti Sarpila, ts, Pekka Mesimäki, g, Christer Sandell, p, Pentti Mutikainen, b ja Christian Schwindt, drms
– Alkuaikoina bändin nimi oli Antti Sarpila – Pentti Lasanen Swing Band. Antti häikäisi osaamisellaan heti alussa ja piti ammattilaisen varmuudella huolen sovituksista ja järjestyksestä. Lasasen Pentti (1936–2021) toi mukaan rautaisen kokemuksen ja pelimannimeiningin. Chrisse piti kompin lennossa ja me muut, ”Santa” (Christer Sandell 1941–2016), ”Muti” (Pentti Mutikainen) ja minä, teimme oman osuutemme intoa puhkuen.

Pekka soittaa myös pianoa säännöllisesti ja satunnaisesti eri kokoonpanoissa. – East Bottomin aikoihin tulivat tutuiksi vanhemmat tyylit kuten ragtime ja stride. Kaikkein mieluiten soitan vuosien 1940–1970 mainstream jazzia. Suosikeista mainittakoon Hank Jones, Tommy Flanagan, Thelonius Monk ja Horace Silver.
Storyvillen pianobaarissa Pekka on keikkaillut säännöllisesti lähes perustamisesta lähtien. Vuodesta 2001 hän on tehnyt duo -keikkoja Ilkka Hanskin kanssa. – Meillä on Ilun kanssa samanlainen musiikkimaku ja svengikäsitys. Yhdessä on soiteltu jo 1970-luvulla Tapiolan ympyröissä.

Tärkeä foorumi on myös Tapiola Big Band, jonka pianistina Pekka toimii. Vuoden 2012 syksyllä alkuperäisjäsenet käynnistivät pitkään levossa olleen orkesterin toiminnan ja kapellimestariksi kutsuttiin Jukka Linkola. Tästä alkoi Suomen pitkäikäisimmän big bandin uusi aktiivivaihe ja on tänään entistä ehommassa kunnossa.

Muusikko, insinööri ja yrittäjä
Pekka on koulutukseltaan Polin diplomi-insinööri ja johtaa päivätyönään luonnonkivirakentamiseen erikoistunutta konsulttiyritystä. Eläkeharrastuksenaan Pekka isännöi puolisonsa Marian kanssa portugalilaisiin herkkuihin erikoistunutta kahvila, ravintola ja viinibaari Petiscariaa, jossa soi myös tasokas live jazz.

– Eri alueiden yhteensovittamisessa ei ole ollut ongelmia. Päin vastoin, on hyvä vaihtaa välillä kässäriä, se pitää mielen virkeänä. Mielenkiintoista on ollut havaita sekin, että jazzbändissä ja insinöörityössä tarvitaan samanlaisia tiimityöskentelyn taitoja.
– Kun soittaa harrastuksenaan, niin sitä voi tehdä omilla ehdoillaan. Toisaalta kun soittaminen ei ole ammatti, ei siihen voi omistautua niin paljon kuin haluaisi. Tämän ristiriidan kanssa harrastelijan on opittava tasapainoilemaan.

Mikä vetää estradille? – Kai se on itsensä toteuttamisen tarve ja porukalla tekemisen kokemus. Tarvitaan myös jonkin verran esiintymisviettiä, pohtii Pekka liikkeelle panevia voimia. – Yleisö on erittäin tärkeä. Soitolle on oltava kuulija ja kokija niin kuin kaikessa taiteessa.
– Työ kuulostaa jotenkin ikävältä velvollisuudelta, mutta viime vuosina päivätöitteni lisäksi on ollut monia mielenkiintoisia projekteja ja tekemistä, etten niistä haluaisi luopua vaikkei taloudellista tarvetta olisikaan.
– Soittaminen on kuitenkin se juttu, joka tulee jatkumaan elämässäni niin kauan kuin yleensä mitään kykenen tekemään. Luova harrastus pitää ihmisen virkeänä, todistaa Pekka Mesimäki.

Juhlavuoden pääkonsertti, ”DDT Jazzband 65 years – Still Rockin” pe 20.10.2023 klo 19.00 Savoy-teatteri.

Laulusolistina esiintyy Johanna Försti (ei Porissa), joka on Suomen tunnetuimpia laulusolisteja ja hallitsee niin viihde- kuin rytmimusiikin kaikki genret jazzista souliin ja bluesista funkkiin.
Konsertin juontaa Mikael Konttinen (vain Savoyssa), musiikin ja viihteen moniosaaja. Suomen Michael Bublé:nakin tunnettu laulaja on tullut tunnetuksi karismaattisena ja monipuolisena solistina eri tanssiorkestereiden ja big bandien kanssa.

Kokoonpano: Niklas Andersson trumpetti/laulu, Mikko Mustonen pasuuna, Fred Andersson klarinetti, Joonatan Rautio saksofoni, Ilkka Joronen piano, Pekka Mesimäki banjo/kitara, Shane McKenzie basso ja Thomas Rönnholm rummut.
LIPUT alkaen 39.50 eur/kpl TÄSTÄ
Osoite: Kasarmikatu 46–48, 00130 Helsinki
Muita DDT:n juhlavuoden konsertteja: 12.6. Storyvillen terassi, 5.7. Espan lava, 7.7. Baltic Jazz Taalintehdas, 8.7. Taidekeskus Salmela Mäntyharju.