Viime keskiviikkona 20.9. oli kulunut vuosi vahvan vaasalaisen jazzvaikuttajan saksofonisti Clark Jakobssonin poismenosta. Vaasa Jazz Club ja Clarkin läheiset olivat ideoineet illaksi tunnelmallisen konsertin teatteri Ritziin.
Juontajana oli Clarkin vanha soittokumppani trumpetisti Rolf Nordman, joka myös esitti tilaisuuden päätösnumeron “I Remember Clifford” yhdessä pianisti Mikael “Mikki” Jakobssonin kanssa.

Konsertin ajan runsas yleisö sai katsoa valkokankaalle heijastettua koostetta Clarkin elämästä ja esiintymisistä. Clark itse nähtiin ja häntä kuultiin videotallenteessa Kauhava Big Bandin kanssa. Siinä hän soitti erästä suosikkikappalettaan “The Midnight Sun Never sets”.
Clark Jakobsson (1941-2021) oli monipuolinen ja taitava muusikko, jonka osaamista saivat hyödyntää myös kaupungin ja maakunnan isot orkesterit.
Illan konsertin aloitti Korsholm Big Band johtajana Asko Hiipakka ja laulusolistina Olli Orrenmaa, joka tulkitsi vaikuttavasti laulun “My Way”. Estradille nousi sen jälkeen trio, pianisti Ralf Nyqvist ja Clarkin yhtyeen pitkäaikainen komppiryhmä basisti Pelle Jansson ja nykyään Hampurissa asuva Leif Östergård. Heidän kanssaan esiintyi myös mainio vokalisti Mariam Sandhu, joka muisteli sympaattista musikanttia ja lauloi osuutensa lopuksi Chaplinin “Smilen”.
Tauon jälkeen oli vuorossa tenoristi Peter Nordwall, joka tulkitsi Mikki Jakobssonin tukemana erään Clarkin usein esittämän ikivihreän “Body and Soul”. Nuoremman jazzpolven ja naapuriklubin Doo-Bop parhaimmiston, kitaristi Mathias Sandbergin trio, basistina Zacharias Holmkvist ja rumpalina Stefan Brokvist soitti muutaman svengaavan numeron, minkä jälkeen seuraan liittyivät myös pianisti Jakobsson, Peter Nordwall ja Clarkin kanssa eri jazztapahtumissa taituroinut trumpetisti Jaakko Salminen.
Yhtyeen päätöskappale oli Charlie Parkerin “Confirmation”, Clark Jakobssonin eräs suosikkikappale, jossa Salminen puhalsi flyygelitorvella varmaotteisesti ideakkaan soolon. – Iltaa maustoivat myös Clarkin muutamat vanhat muusikkokaverit kertomalla yhteisiä muistoja ja anekdootteja monien vuosikymmenten ajalta.
Clark Jakobssonin muistokonsertti 21.9.2022 Teatteri Ritz, Vaasa