Ylläs Jazz Bluesin perjantai-illan Pirtukirkossa aloitti Carlos del Puerto Band, jonka liiderin, basisti del Puerton kerrottiin esiintyneen sellaisten suuruuksien, kuten Dizzy Gillespien, Bill Evansin, Herbie Hancockin, Chick Korean (ilmeisesti Corean), Brecker Brothersin ja Santanan kanssa. Kun miehen ansioihin kuului vielä jäsenyys legendaarisessa Irakere-yhtyeessä ja esitteen mukaan toimiminen Jari Sillanpään Latino-projektin kapellimestarina, odotukset kunnon latino-pläjäyksestä olivat korkealla. Victor Recaldon percussioiden lattarirytmit lupailivatkin pientä ilotulitusta.
Jatko oli kuitenkin varsinainen pläjäys, nimittäin täydellinen pannukakku ja vielä litteä sellainen, ilman hillon hiventäkään. Bändi olisi sopinut lähinnä ruotsinlaivoille. Tosin sielläkin pelko pohjakosketuksesta olisi pitänyt kuulijat valppaina. Vanhoihin meriitteihin ei näköjään kannata luottaa. No, ei se tanssijoita näyttänyt häiritsevä, ei ainakaan niitä, jotka panivat lantion keinumaan ja jalat tapailemaan kuumia rytmejä parin Cuba Libren kumarassa. Hyvä, että soitto sentään antoi mahdollisuuden tanssin riemulle. Seuraavana iltana maestro komensi joukkoaan kenraalin ottein ja sai soittoon jonkinlaista ryhtiä. Nyt mentiin niin sanotusti jo pelottavan läheltä nuottia. Sääliksi kävi saksofonisti Pekka Välimäkeä, joka sai foneistaan irti ihan mukiinmeneviä sooloja.
Hoedown kaappasi sitten lavan ja yleisön. Tässä on suomalaisittain aivan käsittämätön superyhtye, niin kokoonpanoltaan kuin taidoiltaankin. Ihmeellisintä on, että tämä Mika Kuokkasen ja basisti Masa Maijasen jo vuonna 2002 perustama bändi on vielä voimissaan ja kaiken lisäksi sen kuin vaan parantaa soittoaan. Bändin kokoonpano on kehittynyt luontevasti, kun vuoden 2002 Art Goes Kapakka- tapahtuman keikalle vierailijoiksi saadut steel-kitaristi Olli Haavisto ja kitaristi Esa Kaartamo innostuivat yhteistyöstä ja liittyivät yhtyeeseen, näköjään pysyvästi. Näin alkoi nykyään 7-henkisen Hoedownin taival. Hoedownissa soittavat heidän lisäkseen alkuperäisjäsen Topi Kurki rummut, iki-ihana Ninni Poijärvi laulu, viulu ja haitari ja monissa liemissä keitetty Jarmo Nikku kitara ja mandoliini.
Hoedown yhdistää musiikissaan koko juurimusiikin kirjon. Siitä löytyy kantrista, rock’n’rollista, folkista, bluesista ja nykyisin jopa jatsista. Alkujaan ohjelmisto koostui mm. Little Featin, The Bandin ja Hank Williamsin biiseistä, mutta nykyisin yhtyeellä esittää omaa tuotantoa ja sovituksia vanhoista blues ja rhythm & blues -klassikoista.
Tällä kertaa alkupäässä saatiin verevä ja mukaansatempaava tulkinta ZZ Topin “Tush” –biisistä, joka on poimittu vuoden 1975 klassikko-älppäriltä ”Fandango”. Kaartamo, Nikku, Haavisto, Kuokkanen ja Kurki loivat hienon taustan Ninnin laululle. Stemmalaulu oli kerrassaan herkullista.
Bändin salaisuus on ehkä siinä, että ohjelmistoa päivitetään jatkuvasti. Tällä kertaa muisteltiin hienolla tavalla myös hiljattain edesmennyttä New Orleansin säveltäjä- ja sovittajavelhoa Alain Toussaintia. Miehen sävellys “Working in the Coal Mine” soi kauniisti hiilen mustassa Lapin illassa. Toista yläkerran lavoille siirtynyttä suuruutta, David Bowieta muisteltiin ja kunnioitettiin balladilla ”Wild is The Wind”. Ja tulihan siellä tietysti myös Neil Youngia, kuinkas muuten.
Housepattonsin kaksikko, Timo Vakkilainen ja Tero Pulkkinen vierailivat lavalla parin biisin ajan. Hyvin istui kaksikko Hoedownin musiikkiin. Ovathan he ainakin Olli Haaviston vanhoja soittokavereita. Illan päätösvaiheessa mieleen jäi erityisesti balladina vedetty vuoden 1969 CCR -hitti ”Proud Mary”. Hieno sovitus, Ninnin ääni ja viulu soivat hienosti ja Olli Haaviston steel-kitara kuljetti balladia kauniin verkkaisesti. Olipa kerrassaan upea keikka koko bändiltä, nautittavaa musiikkia riitti.
Dave Lindholmilla ja Äkäslompolo Traditional Bandillä (ÄTB) olikin sitten kova paikka hypätä lauteille Hoedownin jälkeen. Pientä värinää oli havaittavissa, mutta ehkä se vain auttoi tätä ainutlaatuista ilmiötä, joka nosti jo 21. kerran Ylläs Jazz Bluesien perinteet kunniaan. Eivät nämä festarit olisi mitään ilman näitä vakavan rentoja Roots-veteraaneja. Muddy Watersin, John Lee Hookerin, Willie Dixonin, Howlin Wolfin ja Bo Didleyn biisit saivat taas hyvälle tuulelle. Suuri suosikkini ”Mona” soi taas hienosti. Viime vuonna kävimme kokoonpanon esityksen aika perusteellisesti läpi.
Mitä sitä toistamaan, kun sen voi lukea tästä .