Pianisti-säveltäjäAki Takasen viime keväänäilmestyneen Japanic-levyn mukaan nimetty monikansallinen yhtye tarjosi Pakkahuoneen lauantai-iltaan monipuolista ja tunnelmiltaan monenlaista musiikkia. Musiikki poukkoili vastakohdista toisiin. Tuloksena oli joka tapauksessa mielenkiintoinen ja tasapainoinen kokonaisuus.
Osakassa syntynyt, Tokiossa kasvanut ja pianonsoiton kolmen vuoden iässäaloittanut Takase on tehnyt ja ollut mukana lukuisilla äänilevyillä. Japanicinkaltaisten, Takasen omaa musiikkia oma yhtyeen kanssa, albumien määräon kuitenkin jäänyt pieneksi.
Hän on asunut runsaat 30 vuotta Berliinissä, mutta hänen maailmanvalloituksensa alkoi jo 1970-luvun lopulla New Yorkissa ensimmäisten levyjen ja keikkailun merkeissä. New Yorkiin hänet tietysti vei –kuinkas muuten –rakkaus jazzia kohtaan. Hän halusi kokea jazzin mekan
Japanic-yhtyeen esitys ulottui rajuista ja vauhdikkaista free-osuuksista melodisiin ja rauhallisiin jaksoihin. Ajoittaista vakavuutta bändi tasoitti useilla (musiikillisesti) humoristisilla tuokioilla. Laidasta laitaan siis mentiin ainakin tunnetasolla.
Em. huumorijaksoista esimerkiksi sopii sujuvasti DJ Illviben(Vincent von Slippenbach) ja Aki Takasen duetto. Se oli kaikin puolin kertakaikkisen upea musiikillinen täysin improvisoitu vuoropuhelu, joka toi levysoitinten rassaamisen tasavertaiseksi soittopeliksi ”oikeiden”soittimien rinnalle.
DJ Illviben esitykset olivat muutkin sekä tasokkaita että kiinnostavia. Harvemmin olen nauttinut niin paljon jonkun kaverin älppärien hinkkaamisesta kuin nyt. Perustana Illviben esitysten laadulle oli ilman muuta skrätsäämisen”älykkyys”, skrätsien oikea-aikainen ajoitus ja oikeiden tunnesävyjen valinta kulloiseenkin tilanteeseen. Mutta missään nimessä ei pidä unohtaa niitä pieniähuumorin pilkahduksia eikä varsinkaan improvisoituja osuuksia.
Muu bändi ei jäänyt sekään muiden taidoista jälkeen. Norjalaispainotteinen (ei tosin musiikillisesti) JohannesFinkin ja Dag Magnus Narvesenin komppi toimi kaikin puolin onnistuneesti. Niin kirjoitetut osat kuin myös vapaa improvisaatio ja nopeat reagoinnit siihen mitä lavalla soolojen melskeissä kulloinkin tapahtuu, sujuivat tältä kaksikolta mallikkaasti. Daniel Erdmann hoiti hommansa siististi ja tenorisoolot raikuivat tyylikkäinäja energisinä.
Erilaisten musiikillisten vastakohtien viljely sekä lukuisat yllätykset tekivät musiikista tarkkaan otettavaa kuunneltavaa ja olivat myös olennainen osa koko esitystä.
Tampere Jazz Happening 2019 Pakkahuone 02.11.2019
Aki Takase Japanic
Aki Takase: piano ja sävellykset, Daniel Erdmann: saksofonit, DJ Illvibe akaVincent von Slippenbach: levysoittimet ja sämplerit, Johannes Fink: basso, Dag MagnusNarvesen: rummut.