PCB perustettiin alkuvuodesta 1981 kun veljeni Ilkka Virto (trb/voc.), Järvelän Jukka (bjo/gtr) ja Pekka Iiramo (cl.) päätyivät East Bottom Dixiemen´in jälkeen perustamaan uutta yhtyettä yhdessä Aaro Louhen (tp) kanssa. Alkuaikoina bändit toimivat hetken samanaikaisesti, mutta lopulta PCB:stä tuli Ilen, Jukan ja Pekan ykkösbändi.
Myöhemmin samana vuonna PCB:n nimilyhenne avattiin selkokieliseen muotoon Polaris Celebration Band. Samalla bändiin lisättiin puuttuvat soittajat, Lauri Tornivuori (p.) ja Reima Virolainen (bass), jonka tilalle tuli myöhemmin Tuomas Kalliala sekä allekirjoittanut bändin rumpaliksi. Seppo Rannikko oli alkuvuosien vakituinen vierailija bändissä.
Vuoden 1981 musiikkielämässä ei ollut menossa mitään varsinaista klassisen jazzin boomia. Alan orkestereiden toiminta oli aktiivisimmillaan viikoittaisia harjoitteluita bändikellareissa ja muissa harjoituspaikoissa. Harvat keikat olivat soittajien oman aktiivisuuden varassa. PCB:kin syntyi ihan silkasta halusta soittaa yhdessä, mutta aika pian perustamisen jälkeen keikkojakin alkoi tulla – muitakin kuin soittajien työpaikoilla tai kaverien häissä.
Varsinainen läpimurtovuosi esiintymismielessä oli 1984. Silloin PCB esiintyi mm. Dresdenin Dixieland festivaaleilla ja Pori Jazzeissa. PCB on tehnyt kaksi albumia vuonna 1982 Jazz Me Blues, josta CD tehtiin 1986 ja CD It Was A Long Way 2007. Myöhempinä vuosina PCB vieraili uudestaan mm. Dresdenissä sekä myös Unkarissa Salgotarjanin jazz-festivaaleilla.
Kotimaassa vierailimme Kaamos Jazzissa, Helsingin Juhlaviikoilla ja Classic Jazz -festivaaleilla ja tietysti Pori jazzeilla. Lontoossa emme käyneet, mutta PCB:n ystävä pasunisti Campbell Burnap esitteli PCB:n englantilaisille radio-ohjelmassaan, jota hän juonsi BBC radio 2:lle ja Jazz FM:lle. Ravintola Storyvillen avautuminen 1993 lisäsi PCB:n keikkoja merkittävästi.
Amatööri tulee latinan sanasta amator – rakastaja, joka tarkoittaa että suhtautuu johonkin tiettyyn asiaan niin intohimoisesti, että rakastaa sen tekemistä. Ammattilaisuus puolestaan on sitä, että tekee jotakin ammatikseen, eli saa siitä elantonsa. PCB:n voimavara on aina ollut rakkaus soitettavaan musiikkiin, siis musiikkiin josta ei helpolla elantoa saa.
Joskus alkuaikoina PCB:tä sanottiin juristien ja ATK-miesten bändiksi. Silloisen PCB:n 7 soittajasta kaksi oli juristeja, kolme ATK -miehiä ja sitten oli kaksi Virtoa – molemmat alkujaan pasunisteja, mutta toinen myös trumpetisti ja toinen rumpali. Osoittautui, että mitä dixielandiin tulee, juristit ja tietokonemiehet olivatkin kelpo ammattilaisia. Virtotkin pärjäsivät, Ilkka oli siihen aikaan YLE:n musiikkiosastolla ja allekirjoittanut lopetteli 1970 -luvulla alkanutta keikkaputkea tanssimusiikin parissa.
1990-luvulla bassoon varteen tuli Curre Quarnström. 2000-luvun alkupuolella, Aaro Louhen muutettua Ruotsiin, trumpetistiksi Jermu Nyberg. Currella oli silloin jo melkoinen keikkaputki takana erilaisissa rytmimusiikin bändeissä, joissa allekirjoittanutkin häneen tutustui. Trumpetisti Jermu Nyberg oli ja on yhä Kaartin soittokunnassa, ammattimies hänkin.
Monista syistä PCB:n tahti hidastui 2020-luvun kuluessa. Korona-aika muodosti PCB:lle fermaatin, josta oli vaikea päästä uudelleen vauhtiin. Lauri Tornivuoren ja veljeni Ilkan kuolemat (2023) olivat bändille varsin raskas isku. Emme ottaneet poislähteneiden tilalle ketään, päätimme, että siinä mielessä PCB ei uudistu, myrkkymme ei ole uusiutuva luonnonvara. Jatkamme siis kvintettinä, mutta hyväksymme satunnaiset vierailijat.
Jäljellä oleva PCB on varsin terhakassa kunnossa. Jermu Nyberg trumpetti, Pekka Iiramo klarinetti ja fonit, Jukka Järvelä banjo, Curt Quarnström basso ja allekirjoittanut rummuissa. Olemme edelleen myrkyllisen mainiossa vireessä. Sitä kannattaa tulla kuuntelemaan Suomen PerinneJazz ry:n jazziltaan ma 20. toukokuuta 2024 Käpylän Nyyrikkiin.
