GilboLaget Records, GBCD 071
Siitä tuli kuluneeksi 50 vuotta maanantaina 17.8.2009, kun avausraidan Miles Davisin All Blues julkaistiin albumilla Kind of Blue. Tämä Davisin ehkä tunnetuin sävellys saa tällä levyllä pitsireunaisen, unelmoivan, söötin sovituksen ja esityksen ruotsalaisen huilisti Urban Hanssonin (s.1943) ja kosketinvelho Mats Öbergin soittamana. Harsomaisen utuista bluesia… silmät kiinni, jossain tuntemattomuudessa…
Kakkosraidalla vaihtuu kosketinvelho Hammondin armottomaksi rankaisijaksi, Pierre Swärdiksi. Samalla muuttuu tahtikin, kun kehiin väännetään Ellingtonin I Got It Bad. Swärd pistää rytmikästä orgaania poljentoa tatsilla, että levyn pääasia Hansson huiluineen meinaa jäädä jalkoihin. Eikä se minusta haittaa mitään, sillä Swärdin kuljettamaa B 3:sta kuuntelee ihan mielikseen, etenkin, kun aiemminkin päässyt tyypin makuun sekä levyillä että livenä. Kova Hammond -Hemmo…
Kolmosraita alkaa käheän tuulisesti, ikäänkuin kusi sukassa huilutellen. No 40 sekunnin kieppeilla mukaan tulee kitaristi Jonny Johansson yhdeksänkielisine kitaroineen. Kappaleeksi sukeutuu Hanssonin oma Winds Over Tannisby, ilmeisesti jotain synnyinseudun tuulia… leutoja sellaisia, ei mitään puuskittaisia puhureita.
Sitten sytytetään käyntiin wanha kunnon B Seymor Simonsin All Of Me. Pirteän räväkästi ja erinomaisen hienosti kompattuna, asialla Marian Petrescun tuttu “taistelupari” kitaristi Andreas Öberg. Kunnon menoa ja meininkiä, jossa, Hanssoninkin huilunsoitto pääsee oikeuksiinsa… djangomaniaa, mustalaismaisen ilmavan vapaata hienoa soitantoa, jonka kruunaa Öbergin upea soolonpätkä. Herrojen yhteistyö pelittää oivasti, tätä olisi mieluusti kuunnellut levyltä paljon, paljon enemmänkin… on se näemmä näin, että vanhassa vara parempi!
Seuraavassa siirrytään hienostuneesti huilulla klassisin sävelkuluin Kernin aistikkaaseen All The Things You are. Huiluilu on tällä raidalla huipussaan, sillä Hanssonin soittoparina on toinen huippuhuilisti; Jørker Hallden. Biisi jatkuu loppuun saakka kahden poikittaisen soittimen upeana lirutuksena, jossa todellakin liikutaan monin osin klassisesta musiikista tutuissa sävelkuvioissa… ei hassumpaa, ei hassumpaa…
Sitten taistelupariksi asettuu basisti Lars Ekström ja biisinä on Hanssonin oma Monk Delight. Kun mukaan pannaan vielä ihmisääninen daabadaabdaa, ollaan kait fiineyden huipulla, no toisaalta ihan mukiinmenevä kevennys sinänsä… diibadiibadii… Ekström pelittää oman osuutensa mallikkaan paksusti, riitasointuisen rytmikkäästi, ihan kuten ison pelin kuljettajalle kuuluukin… ja kun Hansson kaivaa puolivälissä oman soittimensa kehiin saadaan raitaan laajempi musiikillinen panos. Väkevyys ja syvyys!
Arnheim-Tobias-Lemaren Sweet And Lovely tuo Hanssonin kaveriksi jälleen toisen huilistin,Staffan Hallgrenin. Taas mennään nättiä biisiä nätisti. Hieman keimaillen, kepeästikin yritellen, mutta jotenkin jäädään tasapaksuuden ja toistelun maailmaan. Hyvin soitettuna, rastiin rastiin kuljetellen… ja loppukin onnistui yhtäaikaiseen lopetukseen…nojoo…
Voi helevetin helevetti, nyt ruottalaisella lätkii pieleen ja pahasti, sillä alku muistuttaa höyryjunan suihketta ja keskiosa Kemin ja Oulun välistä lättähattujunaa vuonna 1957 ja loppuosa Brushanen suvun steppailua Kalastajatorpan estradilla ja lopuksi pienen pieni veturi puuskuttaa yöpuulle Pieksämäen veturitalliin Kanan rinnalle!. Huhheijaa ja p-a huuleen, sillä kyseessä on Ellingtonin Take The A-train. Lyömäsoitintaiteilija Uffe Flink rapsuttelee, tupsuttelee, naksuttelee, naputtelee ja Hansson lurittaa poikittaistaan hyvin intensiivisesti, ei siinä mitään… mutta, mutta, mutta… koska herrat ovat varmati ajelleet New Yorkissa A-trainilla, niin olisi heidän luullut tietävän sen todellisen äänimaailman ja rytmiikan…
Mitä, olinko liian ankara turhista muotoseikoista? No hyvä on, sovitus oli naivi, mutta onnistunut.
Greenin Body and Soul sen sijaan vyöryy massiivisen herkullisena bassofonisti Jonas Kullhammarin ja Hanssonin yhteistyönä. Kullhammar vääntää sointimaailmansa laajasti, tanakasti, tunteella ja soittamisen riemulla, innostuen välillä toistamaan itseään ja ihastelemaan… sallittakoon moinen, sillä esitys on muuten vankka… Pepa Päivinen tulee jotenkin mieleen, positiivisessa mielessä!
Kun kaikki päättyy huilun vetovoimaan (fascination) on tämä hieman eriskummallinen duohuilutus tapissa. Mutta tuo tapin löytäminen on hieman modernimman ajattelumallin takana, koska Hansson leikittelee huilullaan sähkön eli elektronisten elementtien kanssa insinöörinä ja äänimaailman luojana Olle Hansson. Ei mitään pohjaan palanutta freetä, ei edes avant gardismin yläkastia. Homma kulkee aika säädyllisesti ja maittavasti eteenpäin, siis kohti loppua. Taustan sähkökomppi pysyy samana jauhamisena lähes koko ajan ja Hansson lurittaa tasokkaasti taitojaan. Ja sitten kaikki loppuu…
Kokonaisuus oli siis melkoinen duottelun läpileikkaus huilun ja erilaisten instrumenttien välillä. Sinänsä ihan mielenkiintoinen kokonaisuus. Eikäpä levyssä sinänsä ole oikein moitteen sijaa… tosin se ei naulaa kuulijaansa ihastuksen nauloilla salin seinään, muttei pistä keittiön roskikseenkaan. Mukavan leppoisa annos huiluttelua, arkisen raamikkaasti.
Kannattaa tutustua tarkemminkin, sillä on asialla läntisiä huippusoittajia! (OR)
Album facts and playmates
1. “All Blues” (8:08): Piano and harmonica player Mats Öberg was early discovered by Frank Zappa and joined Zappa´s group for concerts in USA and Europe.
2. “I Got It Bad” (4:20): In the 60´s Brother Jack McDuff with his band visited Sweden. On the guitar he had the young George Benson. This visit made impressions on us young jazz musicains and you can still hear that in some of our music. Pierre Swärd is the Hammond player in Sweden who best can handle the organ bass with hisfeet.
3. “Winds Over Tannisby” (4:44): Jonny Johansson is a Swedish 9-string guitar player who moved to USA many decades ago to be educated. Now he is a doctor of music living in the Bronx, N Y C. He has recorded with splendid American musicains, e.g. George Garzone. On this tune we have distorted my alto flute sound a bit to make it similar to an electricguitar.
4. “All Of Me”(5:03): The young guitar player Andreas Öberg is one of the European stars playing in the gipsy style of jazz, created by the French guitarist Django Reinhart.
5. “All The Things You Are” (5:13): This arrangement is a mixture of jazz and classical music. It´s a sort of conversation between a classical and a jazz flutist. The classical flutist is Jerker Halldén.
6. “Monk Delight” (6:40): We really like the way bass player Slam Stewart used the bow and how he hummed to it. This tune is an effort to recapitulate some of that feeling. The bassist Lasse Ekström is on the right track.
7. “Sweet And Lovely” (5:59): This tune is played as a duet by many musicains. This is a seldom heard version by two flute players: Urban Hansson and Staffan Hallgren.
8. “Take The A-Train” (4:55): The drumming buddy, Uffe Flink, brushes on his practice pad to create a tap- toe like support in this tune.
9. “Body And Soul” (7:50): One of Sweden´s top reed players, Jonas Kullhammar, is here the ´annoyed neighbour´ coming in to express his discontent. For this purpose he uses his bass saxophone.
10. “Flute Fascination” (5:50): We really like the sound of the boat engine. Makes us think about Buddy Rich.
The album was recorded in Stockholm, Falun and Borlänge, Sweden Aug 2006-March 2007 by Lennart Ström, Roberth Ekholm, Rodrigo Sauvalle and Olle Hansson.
Mixed and mastered by Jon Allan in OAL studios in Sollentuna, Sweden April 2007.