Uusien koronarajoitusten vuoksi tämän vuoden We Jazz -festivaali peruuntuu, sillä yli 20 hengen yleisötilaisuudet Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella kielletään 23.11.-13.12.2020. We Jazz 2020:n oli määrä käynnistyä sunnuntaina 29. marraskuuta ja jatkua lauantaihin 5.12. asti.
”Raskain mielin hautaamme meille rakkaan tapahtuman, jota olemme yli vuoden valmistelleet. Olisimme halunneet tarjota yleisöllemme tänäkin vuonna valoa ja voimaa ajankohtaisesta jazzmusiikista ja olimme huolella valmistelleet turvallisen tapahtuman tähän poikkeusaikaan. Tilanne on kuitenkin haastava ja kansanterveys menee ymmärrettävästi edelle”, festivaalin toiminnanjohtajaa Katariina Uusitupa kertoo.
Tapahtumaan ostetut ennakkoliput voi palauttaa 20. tammikuuta mennessä Tiketin verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella tai halutessa jättää palauttamatta peruuntumisen aiheuttamien kulujen kattamiseen järjestäjälle.