Lahden torstai oli toivoa täynnä. Jääkiekon ystävät uskoivat Pelicansin selvittävän tiensä SM-liigan finaaliotteluihin. Jazzdiggarit puolestaan odottivat vesi kielellä unelman kaupungin omasta Lahti Jazz Clubista tulevan lihaksi. Ja tulihan se, ja millä tavalla! Darn that dream!
Tilojaan jokin sitten laajentanut Teerenpeli Vapaudenkadulla alkoi jo tunti ennen h-hetkeä vetää elävän musiikin ystäviä puoleensa kuin raato kärpäsiä. Pian tulijoita oli jonoksi asti, ja Lahti Jazz ry:n aktiiveilla oli täysi työ pääsymaksujen rahastamisessa sekä yhdistyksen jäseniksi mielivien uusien tulokkaiden tietojen kirjaamisessa. Lippuja myytiin komeat 130 kappaletta, ja jäsenrekisteriin saatiin noin 20 uutta nimeä.
Viidakkorumpu oli tehnyt tehtävänsä. Kiitos paljolti Riitta Paakin, joka Lahdesta maailmalle ponnistaneena oli luonteva valinta avajaisillan orkesterinjohtajaksi. Yrjö-palkittu pianisti soitti nimekkään kvartettinsa kanssa uuden Väri-albuminsa nyt ensi kertaa livenä kokonaisuudessaan. Varsinainen julkkarikeikka on Porvoo Jazz Clubilla tänään kello 20.
Paakin, Manuel Dunkelin, Antti Lötjösen ja Joonas Riipan nelikko on kotimaisen jazzin ehdotonta ykkösketjua. Riippa ja Lötjönen antavat Paakille ja Dunkelille turvallisen elävästi sykkivän selkänojan, jonka varassa rakentaa usein pitkiä ja orgaanisesti kasvavia sooloja. Molemmat saivat toistuvasti yleisöltä raikuvat aplodit, eikä äänijänteitäkään säästelty.
Väri-albumi (Flame Jazz) on moni-ilmeinen kokonaisuus, jonka sävellyksiin Paakki sanoo ammentaneensa innoitusta luonnosta, kuvataiteesta ja muusta musiikista. Välillä kumarretaan bluesin suuntaan, välillä pistetään valssiksi. Balladikin mahtuu mukaan, oikeastaan jopa kaksi. Viipyilevästi käynnistyvä sisäistä rauhaa henkivä Siskolle on muisto kesäisestä hetkestä järven rannalla, Maple puolestaan kaunis säveliksi puettu kuvaus vaahterasta ilman ylimääräistä siirappia. Southwest on selvin kumarrus takavuosien rouhean ja notkean bebopin suuntaan.
Osa kappaleista viittaa nimellään kokemuksiin Manner-Suomen ulkopuolella. Mahwah (”Se kuulostaa niin hyvältä lausuttuna…”) on pikkukaupunki New Jerseyn pohjoiskolkalla, Eat Swim Castle puolestaan paljastaa nimessään, mitä Ahvenanmaalla tuli tehtyä.
Komea kahdeksan kappaleen setti, joka alun pienten soundillisten hienosäätöjen kulki nousujohtoisesti eteenpäin. Kenties yhtyeen jäsenetkin hakivat vielä hetken tuntumaa yhteissoittoon ja Paakki sähköpianoon, johon tällä kertaa oli tyytyminen. Dunkelinkin soundi oli alkuun hieman teräksinen ennen kuin äänentoisto saatiin kuntoon. Siitä eteenpäin meno alkoi yltyä kappale kappaleelta hurjemmaksi, kauniimmaksi tai muuten vain puhuttelevammaksi. Hieno muusikko, jonka heittämään haasteeseen Paakki tyylitietoisena ja tarkasti artikuloivana liiderinä vastasi kerta kerran jälkeen samalla mitalla. Molemmat loistivat myös encorena kuullussa Fredissä, yhdessä aiemman Piste-albumin kohokohdissa. Kohokohta se oli nytkin, vaikka nelikko vaikutti hetken empivän ylimääräiseen heittäytymistä.
Jamit Pelicans-menestyksen huumassa
Lahti Jazz Club järjestetään jatkossa kuukauden joka toisena torstaina kesätaukoa (heinä–elokuu) lukuun ottamatta. Illan pääesiintyjä soittaa kello 19, ja ilta päätetään kello 21 alkaviin maksuttomiin jameihin kokoonpanoltaan vaihtelevan house bandin kera. Lahti Jazz ry:n pyrkimyksenä on saattaa jazzin ystäviä yhteen myös lavalla omine instrumentteineen. Myös Lahden konservatorion pop–jazzlinjan opiskelijoiden toivotaan löytävän mukaan.
Tällä kerralla konservatorion edustajat löytyivät illan house bandista. Juha Johansson, Pasi Leino ja Sami Tervonen kuuluvat kaikki oppilaitoksen opettajakuntaan. Seurakseen he saivat illan aikana Riitta Paakin ja lupaavasti yhdeksän muuta muusikkoa, joukossa Lahti Big Bandia pitkään tinkimättömästi luotsannut Martti Peippo saksofoneineen ja Lahden kaupungin kulttuuriasianpäällikkö Matti Karhos Pelicans-huiveineen.
Liikkeelle lähdettiin 1960- ja 1970-luvun fuusio-, rock- ja modaalisen jazzin tunnelmissa bluesiakaan unohtamatta. Kun oli aika siirtyä ajassa taaksepäin standardien pariin, juhlivien Pelicans-fanien liittyminen joukkoon voittoisan ottelun jälkeen heilautti tunnelman riehakkaampaan suuntaan. Standardit saivat jäädä, kun ”Suomen Chicagoa” alettiin muistaa Blues Brothers -hitillä Sweet Home Chicago. Ja kun kahleet kerran oli katkaistu, samoilla linjoilla mentiin. Lopulta oltiin jo taivaan porteilla, Knockin’ On Heaven’s Door.
Kirjoittaja on Lahti Jazz ry:n hallituksen jäsen.
