Hyvä tapa tutustua jazzin eri tyylilajeihin ja merkittäviin muusikoihin on kuunnella äänityksiä ja laatia transkriptioita. 50-luvusta lähtien traditionaalisesta jazzista innostuneet nuoret muusikot kuuntelivat ja kopioivat levyiltä ääni ääneltä idolinsa soittoa. Kun orkesterin jokainen muusikko oli opetellut oman osuutensa, kokoonnuttiin yhteen ja hiottiin koko orkesterin soundia niin, että kuulostettiin mahdollisimman alkuperäiseltä. Näin syntyi mm. DDT Jazzband, Old Time Jazz Band, East Bottom Dixie Band ja Polaris Celebration Band, joista DDT jatkaa edelleen.
Käsin kirjoitetut nuottivihot olivat tarkoin varjeltuja aarteita, eikä niitä näytetty kilpailevan orkesterin muusikoille. Oli tärkeää kuulostaa Sydney Bechetiltä, Louis Armstrongilta Johnny Doddsilta, Kid Orylta jne. Amatöörimuusikot olivat uskollisia valitsemalleen tyylilajille ja heille riitti myös yleisöä, joka arvosti sitä. Puhuttiin revival-jazzista, jota modernimmat jazzmuusikot katsoivat julkisesti nenän varttaan pitkin.
Tämän päivän jazz on jatkumo, joka alkoi runsas sata vuotta sitten. Painettuja transskriptioita on ollut saatavilla viime aikoina ja se helpottaa perehtymistä esikuvan tyyliin ja soiton hienouksiin. UMO Hot Seven oli tarttunut haasteeseen, ja Kasperi Sarikosken johdolla he esittivät tunnin ohjelmiston Savoy-teatterin lounaskonsertissa 29.8.2023.

Aikanaan savikiekoille tallennetut kolmeminuuttiset esitykset eivät ole helppoa soitettava. Kesän mittaan Timo Paasonen ja Mikko Mäkinen kommentoivat eri yhteyksissä, että ovat joutuneet hiomaan stemmojaan. Tämäkin musiikinlaji on saatava kuulostamaan helpolta, jota se ei todellakaan ole. Kokoonpano jokainen muusikko on yksin, yleisö tuntee esitykset ja seuraa esitystä korva herkkänä, kiperimmissä paikoissa jopa henkeään pidellen.
Kompissa kokemusta edusti pianisti Kirmo Lintinen, joka oli löytänyt itsestään Jelly Roll Mortonin hersyävän soittotavan, jossa vasemman käden bassolla on tärkeä rooli. Rumpali Anssi Tirkkosen press rollit rullasivat ja taitteiden korostukset pitivät jännitettä yllä, Vesa Ojaniemen basso rakensi soinnuille pohjaa ja banjisti Hector Lepen kiitollinen tehtävä oli täydentää kokonaisuus hyväntuuliseksi soitollaan ja olemuksellaan. Kaikilla oli musikaalisesti rakennetut soolonsa.

Timo Paasonen on ollut aina kiinnostunut jazzin vanhemmista tyylilajeista. Hän soittanut Annika Brushanen Society Fox -orkesterissa ja viime vuosina hän on kuulunut Reine Rimónin Hot Papas -yhtyeeseen. Timon trumpetin soundi on erinomainen ja tekniikka on hallussa. West End Bluesin legendaarinen intro suorastaan häikäisi.
Mikko Mäkinen on myös kuulunut pitkään Great Helsinki Swing Big Bandin fonisektioon ja soittanut Pentti Lasasen vieressä, jolta on tarttunut Mikon soittoon asennetta ja tyyliä. Black Bottom Stompin klarinettiosan haastavuutta lisäsi alkuperäistä esitystä nopeampi tempo. Klarinetin vibraatosta nautti.
Kasperi Sarikosken myhäilevästä olemuksesta pystyi päättelemään, että hänen on helppo siirtyä boxin ulkopuolelle. Olisiko tähän vaikuttanut Amerikan oppivuodet ja Lincoln Center Jazz Orchestran riveissä soittaminen. Joka tapauksessa Kasperi voi lisää nimeensä hyvällä syyllä liitteen Tailgate, Kasperi ”Tailgate” Sarikoski. Snake Ragin liukuva sisääntuloglissando tuli aivan oikealla timellä. Glissandossa siis voi olla rytmi.

Konsertin jälkeen muusikot ottivat myhäillen kehuja vastaan ja kommentoivat, että olisivat valmiita esittämään materiaalia uudestaan.