Toivotut lounaskonsertit jatkuvat taas. Räntä ja loska eivät estäneet jazznälkäistä väkeä täyttämästä Savoyteatteria vuoden ensimmäisessä konsertissa. Lavalle nousivat paitsi osa UMO:n upeista soittajista myös Metropolia Ammattikorkeakoulun nuoret kyvyt. Kapellimestarina toimi Ed Partyka. Ohjelmisto koostui lähinnä Ella Fidzgeraldin levyttämistä standardeista.
Ensimmäinen kappale lähti reippaasti käyntiin ja lupasi hyvää. Metropolian tenoristi Risto Kauppinen soitti pitkän ja mojovan soolon. Onnittelumme! Valitettavasti emme päässeet kärryille kappaleen nimestä, sillä kuuluttajana toimineen Partykan nopea englanti puuroutui korvissamme. Hänen olisi syytä hidastaa vuolasta puhettaan, sillä edes me, koko ikämme New Yorkissa pyörineet, emme saaneet kaikesta selvää.
Seuraava biisi Tip Toe (Mel Lewisin big bandin ohjelmistoa) alkoi Mikko Pettisen aina varmalla soololla, sitten vuorossa pasuunat ja basso ”in unison”. Rumpusoolon soitti Metropolian lehtori Tommi Rautiainen ja viimeisenä sooloili nuori altisti Sakurako Ishiyama. Muut kompin jäsenet, pianisti Sonja Kaipainen, basisti Aaron Koskelainen ja kitaristi Luukas Viskari yrittivät parhaansa, mutta nuorten hento ote jäi UMO:n torvien jyräämäksi.
Sitten kävelivät vuoron perään mikrofonin eteen laulajat. Kamilla Kavala selvisi hyvin kappaleestaan It’s Only a Paper Moon, mutta Chiara Orlandi jäi Nice Work If You Can Get It biisillään jälleen pauhaavan orkesterin nujertamaksi. Thad Jonesin shuffle sovitus Groove Merchantista saa yleensä bändin kuin bändin svengaamaan, mutta se olisi vaatinut vahvan, kokeneemman ja eteenpäin nojaavan kompin. Viskari, Metropolian Laura Helander baritoneineen ja UMO:n Mustonen sooloilivat. Ellan tuhti Too Darn Hot sai esittäjäkseen iloisen ja reippaan Elina Kardénin. Ellingtonin Caravanin kiemuroihin pureutui Chiara Galvani. Viimeisenä Iina Johanson ilahdutti pienellä scat-lisällään kappaleessa Cheek To Cheek. Konsertin päätti Jim McNeelyn sävellys (nimi meni mössöksi jälleen), jonka toivat kotiin hienosti Risto Kauppinen ja aina tyylikäs Tero Saarti. Täytyy antaa tunnustus Kauppiselle. Hänestä on tulossa varteenotettava nimi saksofonistiemme joukkoon.
Konsertin ennakkoinfossa luki, että Metropolian nuoret esiintyisivät UMO:n solisteina, mutta alkupuheenvuorossaan Partyka kertoi, että kummastakin oli mukana täsmälleen 11 henkeä. Siksi hämmästyimme, kun orkesterin vakiokomppi, ison orkesterin sykkivä sydän, oli korvattu pääosin opiskelijoilla. Ymmärrämme, että konsertin tarkoitus oli antaa nuorille kokemus ison orkesterin kyydissä, mutta kokoonpano olisi ollut syytä miettiä tarkkaan. On vanha totuus, ettei yksikään solisti voi antaa parastaan, jos komppi ei tue. Yleisön kannalta on myös hyvin kiusallista, jos komppi ei svengaa. Monelle juuri svengi on olennainen osa jazzillista nautintoa. Esimerkiksi amerikkalaiset jazzkoulut panostavat nimenomaan hyvään komppiin.
Mitä tulee laulajiin, kaipasimme hieman enemmän persoonallista otetta, sillä nyt olivat ulkoiset ilmeet ja epämääräinen liikunta liian vallitsevia. Vielä pieni toivomus järjestäjille, vartti lisää aikaa olisi tarvittu tunnin kestävään lounasantiin. Nyt ainekset käytiin läpi sellaisella kiireellä, että ne olivat tukkia kurkun.
