Suomen PerinneJazz ry:n toinen ”isä” ja kunniajäsen nro 7 Seppo Hovi täyttää 75-vuotta 29.11. Hän perusti Jaakko Rinteen kanssa vuonna 2012 yhdistyksen vaalimaan perinteistä jazzia ja swingiä. Hovi on ollut alusta lähtien yhteisön sielu ja primus motor niin hallituksen jäsenenä, tapahtumien ideoijana kuin niiden toteuttajana.
SPJ:n mittavia voimannäyttöjä ovat olleet hyvän menestyksen saaneet Sepon ja Antti Sarpilan johtamat Classic Jazz Society All Stars (CJSAS) konserttisarjat. Näissä tapahtumissa Sepon musikaalisuus, instrumentaalinen ja verbaalinen notkeus ovat osaltaan luoneet melkoisen menestystarinan yhdistykselle ja suomalaiselle perinnejazzille.
Myös yhdistyksen kaksi huipputuotetta: Vuosien 2017-2019 konserttisarjoista Savoy-teatterissa liveäänityksenä tehty kaksois-CD ”The Best of Finnish Classic Jazz” sekä sitä täydentävä kirja ”Takapotkun Taikaa – kakkosnelonen jazzin rakennuspalikkana” ovat toteutuneet paljolti Sepon ansiosta.

Niin konserttikiertueet, levy kuin kirjakin ovat saaneet yleisöltä ja yhdistyksen jäsenistöltä runsaasti kiitosta.
Keskeiset mediatalomme, mm. Helsingin Sanomat ja YLE ovat antaneet perinteiselle jazzille harvinaista, myönteistä julkisuutta. SPJ:n koronavuoden aktiviteetit ovat olleet myös taloudellisesti kannattavia.
Sepon kahdeksalle vuosikymmenelle ulottuneesta ainutlaatuisesta urasta taustaa enemmän Jazzrytmit 9.2.2019: ”Seppo Hovi on myös jazzmies” TÄSSÄ.
“Rajansa kaikella”, Seppo Arto Nybergin haastateltavana YLE TV 1, 7.11.2021 nähtävissä TÄSSÄ.
Sepon osuus videolla 13.40–27.00.
Tunnustuksia:
-Vuoden puhujan titteli 1986
-Tammikuussa 1998 kaksi Venla-patsasta BumtsiBum! -ohjelmasta. Niitä ennen kaksi Venlaa Seppo Hovin seurassa -ohjelmista.
-Louis Armstrong -palkinto 2014 perinnejazzin edistämisestä Suomessa
-Suomen Big Band -yhdistys, Suomen pop- ja jazzarkisto sekä Imatra Big Band Festival nimesivät Sepon vuonna 2012 Suomen Jazzlegendaksi numero 24
-Vuonna 2012 musiikkineuvoksen arvonimi
-Vuonna 2016 Jenny ja Antti Wihurin rahaston tunnustuspalkinto
-Pro Finlandia -mitali 2020
Jazzrytmit -lehden toimituskunnan ja lukijoiden lämpimät onnittelut Sepolle!