Storyville on tarjonnut esiintymismahdollisuuksia monille muusikoille. Yhteistä heille kaikille on halu esiintyä yleisölle ja ymmärrys, että yleisön ollessa hyvällä tuulella kaikilla on mukavampaa. Jotkut esiintyjistä ovat jääneet paremmin mieleen ja heidän tähtensä loistaa edelleen kirkkaasti, vaikka livekeikat jatkuvat yläkerran orkesterissa.
Claes Andersson
Claes Andersson (1937–2019) soitti Storyvillen pianobaarissa aina Vapunpäivänä kello 12, viimeisen kerran vuonna 2019. Vappukeikan lisäksi Klasu esiintyi pianobaarissa tai terassilla aina maanantaisin. Soittokavereina oli yleensä Pentti Mutikainen ja Reiska Laine. Claes esiintyi Storyvillessä aivan alusta lähtien, ensimmäinen keikka oli joulukuussa 1993.
Hieno paikka muistolaatalle on Eduskuntatalon peruskallio, jonka vieressä sijaitsee Storyvillen terassi, Klasulle rakas soittopaikka.

Pentti Lasanen
Pentti Lasanen (1936–2021) oli monipuolisuudessaan verraton muusikko, kulttuurielämämme analyyttisin ja kunnollisin boheemi. Pentti esiintyi omalla orkesterillaan ja Antti Sarpilan erilaisissa kokoonpanoissa, instrumentteina klarinetti, saksofonit ja trumpetti. Pentin esiintymistä väritti aina lämmin huumori ja osaamisen lisäksi vahva asenne.

Erik Lindström
Erik Lindström (1922-2015) esiintyi säännöllisesti Storyvillessä Suomen Jazz- ja Pop-arkiston tilaisuuksissa ja omilla merkkipäivillään.
– Kevyt eleganssi, taito ja mahdollisuus imeä svengi oli ehkä selvempi kuin Suomen kansalaisilla. Mahtava jazzbasisti ja vibrafonisti, joka säveltämillään iskelmillä tutustutti svengiin muutkin kuin jazzin ystävät, luonnehtii musiikkineuvos Seppo Hovi pitkäaikaisen ystävänsä ja soittokaverinsa merkitystä.

Keith Hall
Keith Hall (1951-2022) esiintyi pitkään Matti Konttinen Jam -yhtyeessä ja sai paljon ystäviä välittömyydellään. Hän kuului Antti Sarpilan erilaisiin kokoonpanoihin ja All Stars -yhtyeisiin.
Atro ”Wade” Mikkola: ”Vahva ja taidokas rumpali, aina positiivisella energialla ja huumorilla varustettuna. 20 vuotta kestäneen yhteissoiton aikana onnistuimme yhdessä aina löytämään uusia, svengiä syventäviä iskuja esityksiin.”

Helena Siltala
Laulaja Helena Siltala (1930- 2022) oli sanan varsinaisessa merkityksessä Vokalisti. Hän nousi nöyränä ja coolina musiikin tulkkina aivan kansainväliselle tasolle. Hän esiintyi Storyvillessa yhdessä Erik Lindströmin kanssa esittäen aina hittinsä Ranskalaiset korot.
Helena Siltala on palkittu vuonna 2002 Classic Jazz ry:n Louis Armstrong –palkinnolla. Vuonna 2004 hänelle myönnettiin Suomen Jazzlegenda –palkinto (nro 7). Helena Siltala kutsuttiin Suomen PerinneJazz ry:n kunniajäseneksi numero 3 vuonna 2014.

Tuomas Kalliala
Tuomas Kalliala (1934 -2010) kuului Storyvillen vakioesiintyjiin soittaen Riverboat Jazzbandissa, Matti Konttinen Jamissa, Hot Papaseissa ja Erik Lindströmin yhtyeissä.
Kuuluisin Tuomaksen kokoonpanoista on tietenkin Erik Lindströmin trio, joka säesti Helena Siltalaa vuoden 1959 levytyssessiossa. Äänitys on klassikko, joka elää niin kauan kuin äänitettyä musiikkia on mahdollista kuunnella.
Tuomas Kalliala
Matti Konttinen
Matti Konttinen (1938-2013) oli Storyvillen alkuvaiheissa tärkeä vaikuttaja kertoessaan Jorma Railonkoskelle ajatuksiaan jazzista ja esitellessään hänelle Classic Jazz ry:n. Matti Konttinen Jam -kokoonpano esiintyi 90-luvun yöjameissa säännöllisesti ja hän hallitsi erilaiset pianonsoittotyylit suvereenisti.

Nalle Lindström
Nalle Lindsröm (1930-2013) osasi viihdyttää yleisöä laulullaan ja huumorillaan. Hänen orkesterissaan soittivat aina eturivin muusikot ja kaikki olivat hänen ystäviään. Storyvillessä hän esiintyi alusta lähtien. Vuonna 2007 “Nalle” osallistui MTV 3-ohjelmaan K-70 rokkikuoro.
Hyvän, iloisen ihmisen muisto,
miten se mieltä lämmittää,
miten aina sen soinnuista sieluun
sävel kirkas soimahan jää.
Nalle Lindström
Matti Oiling
Matti Oiling 1942 -2009) esiintyi Storyvillessa säännöllisesti alkuvuosista lähtien. Laulusolisteina Oiling Boiling orkesterissa tomivat mm Pepe Ahlqvist ja Blues Mama Dixon. Oman yhtyeensä lisäksi Matti soitti Jump´n Jive-kokoonpanossa, jossa mukana olivat Jussi Raittinen ja Hillel Tokazier. Duo-keikat yhdessä tanskalaisen Doc Houlindin kanssa ovat myös ikimuistettavia.

Matti Oiling
Tammikuun aikana julkaistavan artikkelisarjan mukana muistellaan hienoa kappaletta helsinkiläisen jazzin historiaa milleniumin kahden puolen.