Vuoden 95 alusta lähtien Happy Hour -ravintolat julkaisi omaa asiakaslehteään kahden kuukauden välein. Storyvillen ohjelmakalenteri määritti julkaisuaikataulun ja siitä myös pidettiin kiinni. Oli tärkeää, että asiakkaat saivat tietoa tulevasta ohjelmatarjonnasta. Lehti ilmestyi 8-sivuisena ja tabloidikoossa, yhteensä 42 numeroa.
Happy Hour Newsin painosmäärä oli parhaimmillaan 60.000 ja viimeistä numeroa postitettiin 4.699 kpl. Asiakasrekisterin kerääminen oli uskomaton saavutus ja lehden tilauskupongin avulla se oli helppoa. Joskus järjestettiin myös kilpailuja.
Lehden sivuilla kerrottiin myös muista HHN-ketjun ravintoloista. 2000-luvulla netti oli noussut paperimedian edelle ja Storyville seurasi myös aikaansa. Kotisivut ja sosiaalinen media, joista Facebook etunenässä tekivät tuloaan ja lainsäädäntö alkoi tehdä asiakasrekisterien pidon hankalaksi.
-Lehden tekeminen oli hauskaa ja haastavaa. Olimme aika kunnianhimoisia lopputuloksen suhteen. HHN-ravintoloiden määrä kasvoi ja ravintoloille tehtiin omat kotisivut. Se oli aikamoista murrosta mediassa ja markkinoinnissa, kertoi copywriter Marikki Jylhä. -Tuulan ja Tarjan kanssa oli hauska tehdä duunia.
Lehden sisältö koostui ohjelmakalentereiden lisäksi bändien ja uusien ruokalistojen esittelystä. Lehdessä oli myös testimoniaaleja ja raportteja asiakastilaisuuksista. Jorma Railonkoskelle oli tärkeää myös huumoripitoiset sivut, joiden sisältöön palataan erillisessä jutussa.
Storyvillen täyttäessä 10 vuotta julkaistiin kirja. Kirjan ja säilyneiden HHN-lehtien digitoimista suunnitellaan, sillä ne ovat kappale suomalaisen viihdeteollisuuden historiaa. 90-luku oli kiireistä aikaa, jolloin tehtiin asioita. Jazzrytmien julkaisemassa juttusarjassa palataan vielä hetkeksi tapahtumiin, joita vuonna 1993 ei uskallettu ajatella mahdollisiksi.
https://www.facebook.com/storyvillehelsinki
Storyvillen ystävät:
https://www.facebook.com/groups/6211692169
Tammikuun aikana julkaistavan artikkelisarjan mukana muistellaan hienoa kappaletta helsinkiläisen jazzin historiaa milleniumin kahden puolen.