Storyvillen korona-aikojen iloksi aloittama striimikonserttisarja jatkuu nyt rinnan live konserttien kanssa. Korona on onneksi hellittämässä. Sarjassa oli 17. helmikuuta vuorossa Reine Rimon & Her Hot Papas. “Hot Papas” on Alpo Collanuksen johtama, New Orleans jazzia ja dixielandia soittava yhtye, joka on ollut kasassa jo vuodesta 1989.
Striimikokoonpanossa soittivat Reine Rimón (voc), Niklas Andersson (tp), Matti Iiramo (trb), Kimmo Leppälä (cl), Ilkka Joronen (p), Jukka Järvelä (bjo), Shane MacKenzie (b) ja Alpo Collanus (dr).
Reine Rimónin altto, paikoin jopa kohtalokas, laulusaundi ja -tyyli sopivat tähän musiikkiin hyvin. Reine on aloittanut uransa kauan sitten, mikä kuuluu esityksessä tyylikkäänä varmuutena. Ei ole epäilystäkään siitä, että hänellä tyyli on hallussa.
Orkesterin ykköstrumpetisti – aina kun on saatavilla, on Gregg Stafford New Orleansista. Striimikonsertissa häntä tuurasi monista muistakin bändeistä tuttu Niklas Andersson. Nopealla aikataululla tehtyyn videokuvaukseen ei myöskään päässyt orkesterin vakiopianisti Robi de Godzinsky.
Keskustelin kerran laulaja Tricia Boutté’n kanssa siitä miltä oikeaoppisen New Orleans bändin pitäisi kuulostaa. Hän ihmetteli kysymystä ja vastasi, että “jokainen bändi kuulostaa siltä, miltä sillä hetkellä tuntuu”. Hänen mielestään “tärkeintä on tunne ja se, että tunne välittyy kuulijalle”. Hän ei juuri tuntunut arvostavan vanhojen bändien analysointia siinä mielessä, että pitäisi kuulostaa kopiolta. Louis Armstrongin yhtyeet kuulemma kuulostivat eri päivinä hiukan erilaiselta.
Vaikka ei pyri olemaan esikuvansa kopio on soitettavan genren perusasiat tunnettava. Hot Papas tietää missä liikkuu, genre on hallussa ja esikuvia, joita on turha nimetä, ei tarvitse kumartaa.
Hot Papas kulminoituu aviopari Reine Rimóniin ja Alpo Collanukseen. Muut bändin jäsenet ovat vaihdelleet vuosien aikana. Yhtyeen musiikilliseen linjaan ei juuri vaikuta se, keitä soittaa Reinen ja Alpon rinnalla. Heidän näkemyksensä siitä, miltä bändi kuulostaa, on vahva.
Hot Papasien esittämän musiikin tyyliin ei varsinaisesti liity tekninen akrobatia. Kun musiikkia esitetään noin sata vuotta syntymänsä jälkeen, on tyylin tuntemisella tärkeä rooli. Soolot esitetään hyvin tyyliä noudattaen, eikä niissä varsinaisesti pyritä oman tekniikan esittelemiseen, muuten kuin, että musiikki kuulostaa mahdollisimman alkuperäiseltä. Siinä Reine ja “kuumat isät” onnistuvat. Hot Papas ja Reine tuottavat hyvää tunnetta, joka välittyy kuulijaan.
Reine Rimón & Her Hot Papas – Storyvillen striimauksen kappaleet videolla olevassa esitysjärjestyksessä:
– Bugle Boy March, aloituskappale on dixielandia, jossa klarinetilla ja koko eturivillä hyvä saundi.
– Louisiana, banjointro. Sanat soinnut ja melodia liikkuvat tutuissa Louisianan maisemissa. Ehkä harvemmin kuultu, mutta meno samanmoista kuin Bugle Boyssa
– My Bucket´s Got A Hole In It, tuttu kappale, jossa meno ja tempo hillitympi kuin kahdessa edellisessä kappaleessa. Reinen laulu erottaa tämän(kin) kappaleen muiden bändien versioista. Tempo hiukan hidastuu loppua kohden, mutta tavallaan se sopii tähän, lisäsi rentoutta muutenkin rentoon menoon, kuulosti hyvältä.
– When My Dreamboat Comes Home, alussa banjo ja laulu, dixiebändi ui unelmalaivan kyytiin sujuvasti. Soolot perinteen mukaisia eli toimivia.
– Tuttuakin tutumpi Just A Closer Walk With Thee alkaa banjon säestämällä klarinetin soittamalla melodialla. Koruttomaan sovitukseen yhtyy laulu, taustalla tyyliin sopivia bändin heittämiä obligato -tyyppisiä koristeluita. Pasuunasoolo lähtee rummun soittaman tyylin mukaisen tremolon työntämänä liikkeelle. Jotkut ehkä odottavat kappaleeseen usein kuuluvaa nopeaa osaa, mutta sitä ei tule sillä tässä tilaisuudessa ei lähetetä ketään taivasmatkalle.
– High Society. Dixielandia, tätä dixiebändien vakionumeroa ei oikeastaan voi esittää muuten kuin dixielandina, ainakaan jos soittava kokoonpano on dixiebändi.
– Vähän tuntemattomampi New Orleans Hop Scop Blues on tyylinmukaista New Orleans musiikkia. Reine Rimónin laulu on niin tyyliin sopivaa kuin voi olla. Rytmisesti tämä kappale erottuu hiukan erilaisena. Välillä rhythm&blues-tyyliseen kappaleeseen meinaa tulla lattarivaikutteita. Klarinettisoolossa Kimmo soittaa paljon tyyliin kuuluvia maneereita, mutta hyvin ja tyylillä. Pasuunasoolo on Matti Iiramoa parhaimillaan, harva pasunisti täällä soittaa niin räväkkää New Orleansia kuin Matti.
– Les Oignons. Hauska ja erilainen kappale, tuntematta kappaleen taustaa sanoisin, että ranskalainen foxtrot. Eräs Reine Rimónin vahvuuksista on kielitaito, josta tämä ranskankielinen kappale on oiva esimerkki. Näistä sipuleista ei tule kyyneliä silmään, mutta korva nauttii.
– Perinteinen Bill Bailey, joka Reine Rimónin laulamana kuulostaa Hot Papasilta.
– On The Back Porch, alkaa Reinen lauluosuudella, jota kitarabanjo (joka on muuten upean näköinen soitin) säestää. Muu bändi tulee tähän hitaaseen slowariin mukaan kuin varkain. Hieno balladi.
– Trouble In Mind. Räväkkä pasuuna-alku, jota seuraa hienosti tunnelmoiva Reine Rimón.
– There´ll Be A Hot Time In Old Town Tonight. Viimeinen kappale, joka tunnelmallisen Trouble in Mind jälkeen päättää setin rivakkaan dixieland-menoon.
Bändi, jossa on paljon muissa vastaavissa orkestereissa soittavia hyviä muusikoita, voi helposti kuulostaa samalta kuin ne muut bändit, joissa muusikot soittavat. Hot Papasien soundin perusta on Reine Rimónin laulu ja miksei myös Alpo Collanuksen rumputyöskentely, joka omalta osaltaan luo bändin saundia. Hot Papas on oman kuuloinen bändi ja kuulostaa hyvältä.
Koko eturivi koostuu monissa bändeissä soittavista muusikoista. Trumpetisti Niklas Andersson on monista bändeistä tuttu tyylin hallitsija, joka tässäkin soittaa varmalla otteella ja tyylillä. Kimmo, Alvin poika, Leppälä on hieno klarinetisti, jonka soittoa on nautinto tässäkin kuunnella.
Matti Iiramo, kuten jo aiemmin mainitsin, hallitsee räväkän New Orleas -tyyliin todella hyvin. Banjossa on monen bändin luottobanjisti (joskus myös kitaristi) Jukka Järvelä, jonka vakaaseen rytmiin moni bändi, mukaan lukien Hot Papas, luottaa. Pianossa Ilkka Jorosen soitto on varmaa ja tyylinmukaista. Basisti Shane Mackenzie soittaa tarkasti, hyvällä maulla ja saundilla.
Jos kuuntelet tätä kotiteatterissa laita volyymi sopivan kovalle ja suppari (bassokaiutin) päälle. Video on hienosti ja ammattimaisesti tuotettu, soitto on hyvin miksattu. Tällä voi tunnelmoida kotona, jos maailman meno ahdistaa.
—
