Happy Jazz Club Storyvillen avajaiset tammikuun 27. päivä vuonna 1993 käynnistyivät Antti Sarpila Swing Bandin esittämällä jazzklassikolla Do You Know What It Means To Miss New Orleans. Hiilikellariin rakennettu ravintolatila oli jotakin aivan uutta Helsingissä. Muistellaanpa vielä tammikuun aikana julkaistavan artikkelisarjan mukana hienoa kappaletta helsinkiläisen jazzin historiaa milleniumin kahden puolen.
Aika ennen Storyvilleä
Andania, Oopperakellari, Opris, Fransiscaner olivat niitä paikkoja, joissa jazzia soitettiin Helsingissä iloisella 20-luvulla. Ennakkoluulottomat ravintoloitsijat huomasivat uuden amerikkalaisvaikutteisen musiikin suosion ja halusivat hottibändejä esiintymään ja siten yleisöä täyttämään ravintoloitaan. Tämä pyhä kolminaisuus, eli ravintolapalvelut, muusikot ja yleisö on yhä edelleen ainoa ehto järkevälle liiketoiminnalle.
Vuosikymmenten kuluessa kohti 60-lukua jazzia soitettiin koulutansseissa, tanssipaikoilla ainakin ensimmäisen setin verran, konserteissa ja jameissa. Varsinainen ensimmäinen jazzklubi oli legendaarinen Mäyränkolo, jossa soitettiin aina vuoteen 1964. Taas mentiin vuosikymmen lähinnä porilaisten voimin, kunnes vuonna 1977 perustettiin Ruoholahdenkadulle Groovy.
Groovy oli Kantaravintoloiden eli Alkon omistama ravintola, jossa elävää musiikkia esitettiin neljänä iltana viikossa. Kantabändejä oli alusta lähtien DDT Jazzband, Esko Linnavalli, Eero Koivistoinen ja muut sen ajan huiput. Ohjelmatiedosta selviää, että Groovyssä esiintyi myös Old Time Jazz Band solistinaan Reine Rimón, East Bottom Dixie Band ja Gusse Rössi yhtyeineen. Myös Helsingissä konsertoineet kansainväliset jazzmuusikot saapuivat usein keikkansa jälkeen Groovyyn jammailemaan. Myös nuori Antti Sarpila oli usein nähty vieras ainakin DDT Jazzbandin riveissä. Kymmenisen vuotta kesti Groovyn (1977-85) tarina ja sitten alkoi taas Helsingin jazztyhjiö, jota jonkin verran elvytti Haavistojen vetämä Bullworkers –klubi Kappelissa ja Uuden Musiikin Orkesterin Jumo-klubi City-käytävässä. Suomen Jazzliittokin yritti pystyttää omaa jazzklubiaan, mutta asia kaatui omaan mahdottomuuteensa, vieläpä monta kertaa.
90-luvun alussa vitsailtiinkin, että Helsinki on Tiranan lisäksi ainoa eurooppalainen pääkaupunki, jossa ei ole jazzklubia. Storyvillen avaaminen Museokadulle oli siis todella ennakkoluuloton teko, kun ajatellaan kaikkea koettua klubihistoriaa.
Hiilikellarista jazzklubiksi
Vuonna 1992 Jormalle esiteltiin aivan alkutekijöissään oleva kellaritila Museokadun ja Aurorankadun kulmassa, Eduskuntatalon vieressä. Realinvestillä oli rakennuslupa ravintolalle. Paikka vain odotti liikeideaa ja hänellä oli liikeidea. Jorma pääsi mukaan suunnitteluun ja nyt rakennusinsinöörin taustasta oli hyötyä. Kulmaus oli ollut pitkään hifi-harrastajien mekka. Sound Center myi laadukkaita laitteistoja, joilla moni musiikin ystävä kuunteli tallennettua musiikkia kotonaan.
– Päätin, että nyt lähdetään tekemään jazzklubia, jossa voi ruokailla hyvin, ei siis tavallista ravintolaa, jossa soitetaan jazzia. Samaan aikaan hyvä ystäväni Matti Konttinen esitteli minut juuri perustetun Classic Jazz ry:n hallituksen jäsenille. Classic Jazzin jäsenorkesterit etsivät ravintolaa, johon keskitettäisiin siellä täällä soitetut irtokeikat. Joku kavereista taisi epäillä, ettei tästä mitään tulisi. Totesin vaatimattomasti, jos joku Suomessa saa tämän kannattamaan niin se olen minä.
-Jorma halusi esitellä alkutekijöissään olevaa remonttia muutamille yhdistyksemme muusikoille, kertoi Harri Aavaharju. -Silloin ja myöhemmin useissa muissa hankkeissa oli pakko ihmetellä miten Jorma pystyi mielessään visioimaan tilan muuttumisen murjusta yökerhoksi. Jormalle oli tärkeää, ettei tilassa ollut aikaisemmin ravintolaa, vaan uusi tila luo tunnelman astuttaessa kadulta ja kaikkein mieluimmin vielä kellariin josta ei näy ulos.
Jorma Railonkosken mielestä tiilen piti näyttää tiileltä, valurautakaiteen ja ruostuneen peltikaton oltava aitoa materiaalia ja kaikki uusi tehdään laadukkaista materiaaleista. Baaritiskit tehdään täyspuusta, irtokalusteet ovat tyylikkäitä ja ne kestävät aikaa ja äänentoisto- ja valolaitteiden taso parasta mitä rahalla saa.
Kellarin kantavat keskimuurit olivat haasteellisia purkaa ja tukea teräsbetonirakenteilla. Ilmanvaihtoratkaisu oli aivan omaa luokkaansa. Kanavat ja pääteleitteet piti upottaa rakenteisiin ja syrjäyttävä ilmanvaihto takasi miellyttävän ja vedottoman ilman vaihtumisen.
Usein ravintolan liikeidea ja sisustus kestää 3-4 vuotta. Hätiköityjä ratkaisuja joudutaan peruuttamaan tai vaihtamaan tiloihin uusi yrittäjä. Storyvillen 30 vuoden jälkeen on moni ihmetellyt miten hyvin alkuperäinen ajatus on sopeutunut suhdanteisiin.
