Kuka on Samara Joy? Kysymykseen ei olisi löytynyt vastausta vielä muutama vuosi sitten, nyt nimi tuntuu olevan kaikkien huulilla. Mitä oikein tapahtui?
Kun pandemia alkoi, käperryimme kotiin älytelkkarin seuraan katselemaan pianisti Emmet Cohenin jameja. Ne striimattiin suoraan hänen kodistaan New Yorkin Harlemista, itse asiassa Ellingtonin naapurista. Ne oli tarkoitettu koko maailmalle pällisteltäväksi. Eikä turhaan! Niistä on nimittäin muodostunut suorastaan käsite.
Ne ovat musiikillisesti upeita sessioita rennossa tilanteessa, vailla paineita ja osoittavat, että soittaminen voi olla kivaa. Kaikkien tuntemat standardit pyörivät tyylillisesti 1950-luvun lopun ja 1960- luvun puolenvälin tienoilla. Trion jäsenet: Cohen, jamaikalainen basistilahjakkuus Russell Hall ja nuori rumpali Kyle Poole ovat kaikki korkeasti koulutettuja, omien instrumenttiensa läpikotaisin tuntijoita. Heille kaikki käy ja soittaminen on suurta nautintoa. Kuten tässä tapauksessa myös meille kuulijoille.
Aina innostuneella Emmetillä on kyky uskomattomiin sooloihin, hän ylittää itsensä joka kerran vetäen muut mukaansa. Nyt leikitään, ei kilvoitella eikä kursailla, vaan soitetaan yhdessä. Yli kolme vuotta kestänyt meno on ollut niin koukuttavaa, että meidän on edelleen palattava näihin youtuben tallenteihin. Ne ovat meille kuin joka iltaisia tuutulauluja, joiden jälkeen voi onnellisena ja hymy huulilla nukahtaa.
Vaikka trion soitto ei koskaan tuntunut ikävystyttävältä, halusi Cohen lisätä ruutia kutsumalla mukaan solisteja, sekä kyntensä näyttäneitä että uusia lupauksia. Isoja nimiä olivat mm. Randy Brecker, Wycliffe Gordon ja Christian McBride. Uusia kasvoja edustivat esim. Joel Ross, Marcus Strickland ja Evan Sherman.
Kun vakiorumpali Poole ei päässyt paikalle, istui rumpujen taakse Evan Sherman. Ihastuimme tähän hiuskarvan täsmällisesti lyövään ja hiuskarvan edellä nojaavaan rumpaliin. Hän kävi meille tutuksi kuin naapuri, joka pistäytyy kylään iltaisin. Siksi bongasimme hänet välittömästi, kun mies käveli 2.3.2023 klo 18.40 Savoy-teatterin aulaan ja alkoi etsiskellä tietä lavan taakse. Kun hän lähti kulkemaan väärään suuntaan, kipaisin hänen peräänsä. Ehdin kertoa hänelle, miten hän siivitti meidät ihanaan uneen Emmetin jamien myötä. Lämmin halaus tuli kiitokseksi ja tie takahuoneeseen löytyi ripeästi. (Eilan kommentti)
Paitsi, että Cohenin asunnossa parveili instrumentalisteja, siellä esiintyi myös suuri joukko vokalisteja. Heitä oli monenlaisia alkaen iäkkäämmistä ja tunnetummista kuten Sheila Jordanista ja Catherine Russelista nuoriin kuten ranskalaissyntyiseen Cyrille Aimèehen, Veronica Swiftiin ja Camille Thurmaniin. Joukossa oli myös Samara Joy.
Ollaksemme rehellisiä Joy ei mitenkään erottunut nuorten laulajien joukosta. Rikollisuuden riivaavan Bronxin tyttö epävarmoine olemuksineen, vaatimattomine asuineen ja joka suuntaan törröttävinä afroineen ei herättänyt kiinnostusta. Ei, vaikka ääni kuulosti herkältä ja kehityskykyiseltä. Ei, vaikka laulu sujui moitteettomasti. Hänen äänensävynsä oli hieman heiveröinen ja rosoinen, eikä hän intoutunut mihinkään raisuun jazzmenoon. Vaatimaton, tyttömäinen persoonallisuus kaipasi vahvempaa ja itsevarmempaa otetta, päättelimme.
Nyt tämä tyttö, Emmetin vieras, oli hänkin saapunut Savoyhin. Tänään vain viisi vuotta jazzia laulaneella naisella on takanaan useita huomionosoituksia ja kaksi hyvin kunnioitettavaa saavutusta: voitto Sarah Vaughan-laulukilpailussa v.2019 ja juuri saadut Grammyt Best New Artist ja Best Jazz Vocal Album. Ulkomuotokin on muuttunut täydellisesti opiskelijatytöstä ylväsryhtiseksi diivaksi, jonka hiukset ovat veistoksellisessa kuosissa. Tällainen nousu tuntemattomuudesta tähdeksi vain muutamassa vuodessa on hyvin harvinaista. Miten tämä on mahdollista?
Pelkkä lahjakkuus ei riitä. Tarvitaan intohimoinen halu ja pakko omaan taiteen tekemiseen ja vahva usko siinä onnistumiseen. Tarvitaan joku, joka huomaa kykysi ja kehityskelpoisuutesi ja jolla on vaikutusvaltaa. Tarvitset kunnianhimoa ja sinnikkyyttä tavoitteesi saavuttamiseksi. Hyvä agentti on välttämättömyys. Ja mikä tärkeintä, tarvitaan hyvä idea.
Samara Joy oli ilmeisesti jo vieraillessaan Emmetin sessioissa ymmärtänyt netissä näkyvyyden merkityksen. Niinpä hän saatuaan v. 2020 Ella Fitzgerald-apurahan teki tienesteillään tasokkaan videon, joka levisi Facebookissa kaikkialle. Mutta se ei hänelle riittänyt. Tarvittiin suurempi markkinapaikka. Samara keksi Tiktokin!
Netissä ulkonäöllä on ratkaiseva merkitys. Ilmeisesti agentin vaikutuksella hän löysi uuden ulkonäön ja uuden itsevarman olemuksen. Muodonmuutos tavallisen näköisestä opiskelijatytöstä huonoine ryhtineen ja joka suuntaan sojottavine kiharoineen kehkeytyi nyt glamouria uhkuva kansainvälinen kaunotar taiturimaisine kampauksine ja meikkeineen. Tuhkimosta oli tullut prinsessa. Ja tämän prinsessan kaikki halusivat nähdä ja kuulla. Siihen tarkoitukseen oli Tiktok mitä mainioin apu. Upeat videot levisivät siellä viruksen lailla. Samara Joysta oli tullut tähti.
Tämän tähden kaappasi Savoy JAZZfestin uusi johtaja Kaisa Mäensivu, basisti ja jazzin voimanainen, Helsingin maaliskuiseen konserttiin. Koska konsertti on käsitelty tässä julkaisussa aikaisemmin, emme puutu siihen sen tarkemmin. Ohessa kuitenkin muutama huomio.
Samara Joyta säesti trio: Luther Allison piano, Michael Migliore basso ja jo aikaisemmin mainittu Evan Sherman, rummut. Ohjelmisto koostui paljolti Betty Carterin, Carmen McRaen, Billie Holidayn ja Sarah Vaughanin tunnetuksi tekemistä kappaleista. Myös kaksi Monkin sävellystä oli päässyt joukkoon, joista konsertin alkupuolella kuultu ’Round Midnight räjäytti pankin. Kultakurkku pääsi esittämään laajaa äänialaansa (ehkä yli neljä oktaavia?) ja monipuolista äänenvärin variointiaan. Aplodit olivat valtavat.
Viimeinen biisi ennen väliaikaa oli Linger Awhile Samaran juuri palkitulta albumilta. Tässä uptempoisessa kappaleessa erinomaisena rumpalina kiitelty Sherman pääsi näyttämään taitojaan. Soolo oli hallinnassa myös rakenteellisesti (näin ei aina ole, vaan rumpali läiskii mitä sattuu). Olisimme mielellämme kuunnelleet enemmänkin trion soittoa. USA:ssa laulusolistit antavat paljon enemmän tilaa säestävälle triolle. Nyt Ms. Samara Joyn persoona hallitsi suvereenisesti konserttia.
Joy laulaa kuin puhuen tai puhuu kuin laulaen. Hän onkin vakuuttanut, että tärkeintä on teksti. Koska ääniala on suuri, sillä kannattaa briljeerata. Toisaalta äänen ylös ja alas juoksussa saattaa melodia kärsiä. Totta, mutta sehän kuuluu nykyjazzin tulkitsemiseen! Varsinaista spontaanisti syntyvää scat-laulua ei kuultu, mutta Samara tunnusti kirjoittaneensa Fats Navarron Nostalgiaan, johon hän oli tehnyt sanoituksen, myös jonkinlaisen scat-osuuden. Emme kuitenkaan löytäneet siitä sellaista luovaa hulluutta ja yllätyksellisyyttä, jota scatissä tavoitellaan.
Jos tarkastelemme jazzlaulun kahta suurta ikonia Ellaa ja Sarahia, niin tämä uuden z-sukupolven edustaja vaikuttaa onnistuneen yhdistämällä heidät omaksi tyylikseen. Siinä missä Ella saa meidät hyppimään ja Sarah keskittymään huikaisevaan ääneensä, saa Ms. Samara Joy meidät maistamaan herkullista keitosta, johon hän heittää jopa ripauksen Aretha Franklinin gospelia.
