Toissalauantaina startannut tapahtuma on vielä melko pienimuotoinen, mutta ohjelman perusteella dynaaminen, aktiivinen ja toimelias. Ohjelmistovalinnoissa oli persoonallista ja muista erottuvaa otetta.
Kitaristi Jonathan Kreisbergin kvartetti (USA) oli tilaisuuden päävieras. JKQ on tämän päivän jazzscenen nuoremman polven tasokkaimpia ja yllätyksellisimpiä nimiä. Bändi on usein vieraillut Suomessa hyvin erityyppisellä konseptilla ja saanut laajempaakin huomiota. Oli mielenkiintoista todeta artistin kehittyminen ja edistyminen niin säveltäjänä kuin solistinakin.
Kreisberg itse on kitaristina jo lähes ylivertainen aikalaisiinsa nähden, ja kehittyy koko ajan. Hänen yhtyettään pidetään yhtenä New Yorkin parhaista nuoremman sukupolven jazzbändeistä. Aiemmin melko perinteiseen bebop-tyyliin orkesterikitaralla soittanut Kreisberg oli laajentanut sointimaailmaansa tuntuvasti – mukana oli jopa syntetisaattorikitaran sävyjä, joita tuki mallikas wah-wah-pedaalin käyttö. Ehkä tuo pedaalinkäyttö onkin yksi hänet Pat Methenystä erottava seikka.
Kreisbergin soittotyyli ja ominaislaatu ovat hyvin persoonallisia. Hän on eleganttien jazzlicksien todellinen mestari, ja myös vasurin vasarointitekniikka on nautinnollista kuultavaa. Kuulakkaista a cappella-jaksoista hän kohoaa lähes kirkollisiin sfääreihin. Huikeaa kitarajuhlaa!
Osansa JKQ:n musisoinnin viehätyksestä tuo kuitenkin hänen hirmu osaava yhtyeensä, eli kontrabasisti Rick Rosato, Will Vinson, saksofoni ja piano sekä Colin Stranahan, rummut. Duetot kitaran ja saksofonin välillä suorastaan hyväilivät korvia. Kanadalainen Rosato soitti tapahtuman innostavimpia kontrabassojaksoja, ja yhtyeen rumpali eli tarkkaavaisesti maestron yllätyksellisessä maailmassa mukana.
Hienoa, Suomi!
MTV3:n aamulähetyksessä toimittaja käänsi kerran Iso-Britannian (engl. Great Britain) muotoon, “hienoa, Britannia!”. Oikein mainiosti käännetty, totta vieköön, ja samaa voinee käyttää Suomestakin. Ainakin Salon jazzien perusteella voi näin tehdä.
Turkulainen Johan Ölander Quartet on lyhyessä ajassa noussut huimasti ja alkaa edustaa jo kotimaista huippua pienten ja modernien yhtyeitten “sarjassa” (ellette pahastu urheilutermistä). Yhtye on aiemmin keväällä julkaissut levyn Tongue Twister. Hauska oivallus on tämä levyn nimi, “kielihuijari”. Erityisesti puhutulla kielellä voi konstailla monin tavoin – vähän kuin Alivaltiosihteeri leikkii suomen kielen idiomeilla. Englanniksi näitä on vaikka kuinka paljon, kuten seuraava:
I saw Susie sitting in a shoe shine shop.
Where she sits she shines, and where she shines she sits.
Mutta Johanin bändi ei huijaa eikä konstaile. jossa vierailee myös Jonathan Kreisberg Quartetin saksofonisti Will Vinson. Hän soitti Ölanderin bändin kanssa myös illan konsertissa vastaten illan koreimmista improvisaatioista.
Salolaista jazzlaatua edusti jazzpianisti Toni Mäkinen Halicco’s Prism-yhtyeen kera. Erityisesti Juha Keskinen kitaran varressa osoitti erittäin kiinnostavia otteita, jännittäviä melodiaratkaisuja ja soiton yllätyksellisyyttä. Kuulosti hieman siltä että Mäkisen oli pianistin ominaisuudessa ajoittain hieman vaikea antaa responssia näihin käänteisiin, tai että ajatus hieman katkoi.
Joka tapauksessa erinomainen ryhmä, ja mielellään Juha Keskistä olisi kuullut enemmänkin. Rumpali Ville Pynssin keveästä ja kulkevasta tyylistä olen aina pitänyt, eikä hän tuottanut pettymystä nytkään. Todellinen illan svengidynamo löytyi tämän ryhmän ajajan paikalta.
Mayall revisited
Illan päättänyt The Bluesbrokers on kitaristi Ilkka Rantamäen johtama yhtye. Nimi on hauska variantti 60-luvun brittiblues-legendalta, John Mayall & The Bluesbreakers-kokoonpanolta. Yhtye esittää pääasiassa tiukkaa brittibluesia, mutta hallitsee laajan skaalan muitakin tyylisuuntia. Bändin repertoaari oli laaja ja monipuolinen.
Ilman puhallinsektiotakin Mayallin Looking back kulki lujaa. Bändi tuli kuitenkin tuon tuosta ulos perinteisestä blues-scenestä, ja pudotteli joitakin bluesrockin helmiä, kuten Creamin Sunshine of your love tai Peter Greene-bravuuri Albatros. Näin kuulijan mielenkiinto pysyy herpaantumattomana.
Nuori rumpali Ville Vihonen oli selvästi kuunnellut tarkalla korvalla Aunsley Dunbaria, Jon Hisemania, Mick Fleetwoodia ja myös Ginger Bakeria, jonka edessä useimmat nykyrumpalit antautuvat ja alkavat lyödä perinteistä off-beatia. Mutta ei tämä lahjakas nuorimies.
Kaksi encorea huipensi illan: Spencer Davis Groupin Gimme some lovin’ hyvin originaalisoundein ja Mustang Sally, jonka epätodellinen svengi lähestyi jo Jeff Beckin hurjuutta.
Luotetaan Saloon
Salo international Jazzfestival toteutettiin yhteistyössä Varsinais-Suomen taidetoimikunnan, Salon kaupungin ja lukuisten yrityssponsoreiden kanssa. Jazzmusiikin läänintaiteilija Ilkka Rantamäen ja VarsinaisSuomen taidetoimikunnan aloitteesta ensimmäistä kertaa startannut Salon jazztapahtuma oli saanut premiääriinsä tasokkaan esiintyjäjoukon.
Salon kaupunki on ollut viime aikoina monenlaisissa talouskurimuksissa, joista Nokian lähtö lienee koetellut kovimmin. Salolaisten usko kotikaupunkiin ei silti ole sammunut. Me uskomme Saloon -markkinointikampanja, jonka tavoitteena on nostattaa positiivista virettä salolaisissa sekä herättää erityisesti yrityspäättäjiä, puree hyvin, ja kaikkien kauppojen ikkunoissa löytyy tätä kylttiä.
Hyvin lupaavasti siis käynnistyi Salon ensimmäinen jazzfestivaali. Ohjelmassa oli lisäksi myös mestarikurssia ja oppilaiden ohjausta, mikä itse asiassa kuuluisi musiikkifestivaalien rakenteeseen, mutta jota usein laiminlyödään. Me jazzin ystävät uskomme myös Saloon.
Salo lauantaina 20.10.2012: INTERNATIONAL JAZZFESTIVAL SALO 2012, Rikala Bar & Grill
Jonathan Kreisberg Quartet: Jonathan Kreisberg: kitara; Will Vinson: sax, keys; Colin Stranahan: rummut; Rick Rosato: basso
Toni Mäkinen & Halicco’s Prism: Toni Mäkinen: piano; Ville Pynssi: rummut; Vesa Saloranta: basso; Juha Keskinen: kitara
Johan Ölander Quartet: Johan Ölander: rummut; Vesa Saloranta: basso; Hannu Hiltula: piano; Ari Polojärvi: rummut
Ilkka Rantamäki & The BLuesbrokers: Ilkka Rantamäki: kitara, laulu; Hannu Sorsa: urut, piano, laulu; Ville Vihonen: rummut; Harri Vainikka
