Viisikymmentä vuotta sitten musiikinopetus kouluissa perustui kansakoulussa lauluun ja oppikoulussa nokkahuiluun. Joissakin kouluissa oli tarjolla soittimia ja orkesterisoittoa. Kaikki oli tehty klassisen musiikkinäkemyksen perusteella. Erinäisiä irtiottoja viriteltiin siellä täällä. Itselläni on kokemusta Alppilan yhteislyseosta ja espoolaisten kavereiden kokemuksista Tapiolan yhteiskoulussa. Joskus 70-luvun alussa näin OYK Brass Bandin Linnanmäen lavalla soittamassa Tijuana Taxia ja ajattelin, että onpas Oulunkylässä hieno koulu ja innostava opettaja.
Rytmioppia-teoksen yli 320 sivuun on kirjattu 50 vuoden ajalta virstan pylväitä alkaen Klaus ja Seija Järvisen ponnisteluista Janne Murron pinnistelyyn läpi korona-ajan. Oppilaitoksella on ollut useampi nimi ja sijainti. Kukaan ei enää kyseenalaista sen merkitystä suomalaiselle musiikkielämälle. Ogelin myllyn on läpikäynyt 40.000 oppilasta, joista osa on saanut koulutuksen avulla itselleen ammatin ja hetkensä valonheitinten loisteessa.
Puolen vuosisadan aikana osaa opettajista ei enää ole pystytty haastattelemaan, mutta onneksi on vielä alkuvuosien vaikuttajiakin elossa, joten Janne Mäkelä on saanut haltuunsa ensi käden tietoa ja valokuvia kotiarkistoista. Henkilöhakemistossa on 9 sivua jolta moni löytää nimensä ja kuten aina historiikeissä moni ei.
Pop & Jazz Konservatorion rehtorina on toiminut kaksi henkilöä. joka tarkoittaa pitkää kaarta ka mahdollisuutta kehittää oppilaitosta oman näkemyksensä mukaan. Klaus Järvinen oli ”tunnejohtaja” ja Janne Murto on ”asiajohtaja”. Vaikka he tyyppeinä ovat erilaisia, heitä kuvaillaan Jukka Linkolan sanomana umpimuusikoiksi. Erilaisuutta on tarvittu ja soittojärjestys on ollut juuri oikeanlainen. Klasua arvosteltiin aikanaan paljonkin, mutta kirjassa on paljon lämpimiä muistoja Klasun ja Seijan ajasta ja yhteishengen luomisesta. Janne Murron yli 20 vuotta kestänyt ura jatkuu varmasti vielä ja saa aikanaan täydentävän luvun 60-vuotishistoriikkiin.
50 vuoden aikana myös opettajakunta on vaihtunut. Alkuvaiheessa opettajat olivat pitkän linjan ammattimuusikoita, jotka olivat oppineet taitonsa käytännössä ja soittokeikoilla. 2000-luvulle siirryttäessä koulun läpikäyneistä muusikoista on tullut opettajia ja instrumenttikeskeinen ajattelu on muuttunut bändikeskeiseksi toimintamalliksi. Myös esiintymiskoulutus lisättiin opetusohjelmaan.
Teknologian lisääntyminen vaati paljon myös opettajilta. Lockdown-aika ja etäopetus lisäsi vielä haasteita, joista selvittiin hienosti. Kokoontumisrajoitukset vaikeuttivat konserttien ja opinnäytteiden antamista. Janne Murto korosti henkilökunnalle ja opiskelijoille musiikintekemisen olevan ”ammatinvalintakysymys” ja ”huolien ja ahdistuksen iskiessä, kannattaa muistaa musiikin hyvää tekevät vaikutukset”.
Opetustilat on vaihtuneet ja opettajakunta uudistunut eläköitymisen myötä. Taloudelliset haasteet ovat jatkuneet, mutta soittamisen ilo on säilynyt ja tunnelman vapautuminen onnistuneen kurssisuorituksen jälkeen on samanlaista kun 50 vuotta sitten. Aikanaan esitetty kysymys ”voiko rockia opettaa” on saanut vastauksen koulun läpikäyneiden muusikoiden esitellessä osaamistaan.
Kirja palauttaa hienolla tavalla mieleen kevyen musiikin opiskelijan ohdakkeisen taipaleen haasteita.
Tärkeintä on kuitenkin harjoittelu, harjoittelu ja harjoittelu.
Janne Mäkelä: Rytmioppia, Pop & Jazz Konservatorio 1972-2022
SKS KIRJAT 2022, 320 sivua
