Toimittaja, radiojuontaja Erkki Pälli (5.7.1935–3.9.2018) menehtyi maksasyövän uuvuttamana.
Erkki Pälli toimi musiikkialanvaikuttajana vuodesta 1958 lähtien, jolloin hän aloitti Akkuteollisuus Oy:ssä äänilevyosaston ostopäällikkönä. Tämän jälkeen hän työskenteli aina 1970-luvulle asti eri musiikkialan tehtävissä kuten Scandia-Musiikki Oy/Rytmi-musiikki Ky:ssä Rytmi- ja Iskelmä-lehtien toimitussihteerinä, Oy R.E. Westerlund Ab:ssä äänilevyosaston osastopäällikkönä sekä Ab Musiikki-Fazer Oy/Oy Finnlevy Ab:ssä mainos- ja tiedotuspäällikkönä.
Vuosina 1967–1989 Pällillä oli oma kommandiittiyhtiö PP-Press Erkki Pälli Ky:n, joka oli tiedotus- ja suhdetoiminta-alan agentuuri. Tämän jälkeen Pälli työskenteli vakituisesti Yleisradiossa radio- ja TV-toimittajana aina vuoteen 1998 saakka siirryttyään tästä toimesta eläkkeelle. Pälli tuli tunnetuksi Ylen aikaisen juontajana, jolla oli omintakeinen, epämuodollinen juontotyylinsä. Hänen toimittamiaan ohjelmia olivat EP:n aikaan, Viihteen vuosikymmenet ja Erkki Pällin soittorasia. Pälli myös kirjoitti aktiivisesti eri lehtiin kuten Ajan Säveleen, Suosikkiin, Ilta-Sanomiin, Katso-lehteen ja Helsingin Sanomiin.
Radio- ja toimittajatyönsä lisäksi Pälli toimi aktiivisesti eri rooleissa populaarimusiikin saralla. Hän oli mukana aloittamassa Elannon sponsoroimaa E-kerhoa, joka tarjosi nuorisolle suunnattua vapaaehtoista musiikkiharrastustoimintaa. Pälli kiersi eri kerhoissa luennoimassa populaarimusiikista. Hän toimi myös Helsingin Hakaniemessä sijainneen E-Club jazzkerhon puheenjohtaja vuosina 1962–1965. Tämä lisäksi hän oli yksi Vantaan jazzyhdistyksen perustajajäsenistä. Pälli on myös kirjoittanut artikkeleita populaarimusiikin verkkomuseoon pomus.net.
Pälli luovutti keväällä 2018 Musiikkiarkistoon toimittajatyöhönsä liittyvää aineistoa, joka sisältää muun muassa valokuvia, haastatteluita, ohjelmien käsikirjoituksia ja lehtileikkeitä. Pällin toiveena oli saattaa elämäntyönsä tulevien sukupolvien jatkokäytettäväksi.
Aineisto on kesän aikana käsitelty ja hänen tekemänsä haastattelut digitoitu. Joukosta löytyy muun muassa Toivo Kärjen, Henry Theelin, Lasse Pihlajamaan, Ossi Aallon, Matti Viljasen ja Reino ”Palle” Palmrothin haastattelut. Seuraavaksi digitoidaan valokuvat ja diat, joista löytyy laaja kattaus kuvia ulkomaisista ja kotimaisista artisteista 1970–1980-luvuilta. Viimeisinä elinviikkoinaan Pälli työsti käsikirjoitusta Scandian historiasta tarkoituksenaan saada se julkaistuksi ollessaan vielä voimissaan. Musiikkiarkisto toteuttaa Pällin toiveen julkaisemalla käsikirjoituksen Musiikkiarkiston avoimena julkaisuna.
Musiikkiarkisto kunnioittaa Pällin muistoa.
Pällin arkisto on tutkittavissa Musiikkiarkiston tiloissa, osa haastatteluista on kuunneltavissa Musiikkiarkiston Youtube-kanavalla: https://www.youtube.com/channel/UCaTFnLfimy0rzt8p44n70bA
Aiheesta lisää muualla:
Helsingin Sanomat: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005845404.html
Yle Areena: Toimittaja Olli Ihamäki muistelee kollegaansa Erkki Pälliä: https://areena.yle.fi/1-4522119
Helmet Vantaa: https://www.youtube.com/watch?reload=9&v=bB5U8AMc1j