Helsingin poliisisoittokunta on toinen täysikokoinen ammattipuhallinorkesteri, se toinen on tietysti Kaartin soittokunta, Tasavallan Presidentin edustussoittokunta. Paljastetaan skuuppi heti tähän jutun alkuun. Kahden soittokunnan yhteiskonsertti järjestetään 15.5.2023 Musiikkitalossa teemalla Yhdessä Turvaamme Suomen. Tiedon paljasti Sami Ruusuvuori Savoy-teatterissa järjestetyssä Helsingin poliisilaitoksen perinnepäivän konsertissa.
Molempien soittokuntien konserttien ohjelmat täyttyvät silloin tällöin musiikilla, josta voi hyvällä omalla tunnolla raportoida jazzrytmit-lehdessä. Soittokunnat ovat täynnä loistomuusikoita, joiden työn tulos jää vain kuulijoiden muistoihin varsinkin täysin klassista musiikkia sisältäneiden konserttien osalta. Tämän kertaisen perinnepäivän konsertin teemaksi oli valittu tribute to Tom Jones, joten on syytä lisätä aikakirjoihin kirjallinen dokumentti 16.2.2023 Poliisien soittokunnan konsertista.
Sami Ruusuvuoren tohtorintutkinto on ensimmäinen puhallinorkesterinjohdon alalta. Tutkintonsa puitteissa hän on luonut kehitysehdotuksia suomalaisen puhallinmusiikkikoulutuksen kehittämiseksi eri tasoilla. ”Olemme ylpeitä suomalaisesta musiikkiopistojärjestelmästä ja varmaan syystäkin, mutta toimintaa pitäisi mielestäni rakentaa yhteissoitolle yksityisopetuksen sijaan. Kuka jaksaisi vuosi toisensa perään heitellä yksinään koreja ilman pelikavereita?”, Ruusuvuori pohtii.

Ja juuri tuota työtä hän on tehnyt kehittäessään Helsingin poliisisoittokuntaa kohti uusia haasteita.
Poliisisoittokunnan konsertin ohjelma olikin loistava kattaus puhallinorkesterin käyttömahdollisuuksista alkaen klassikosta, Holstin Jupiterista, George de Godzinskyn 70-luvun tyylille uskolliselle viihde/virtuoosinumeron, jonka konserttimestari Kaj Skrabb oli sovittanut puhallinorkesterille…

Alkuperäisen Tangofantasian esitti Radion Viihdeorkesteri säveltäjän johdolla 1971. Nyt kuultu esitys oli kahden loistavan trumpetistin Antti Joki ja Kaj Skrabb tasavahvaa yhteistyötä
…kautta amerikkalaisen Stephen Melillon 2018 sävellettyyn Godspeediin
Uutta kotimaista musiikkia oli Lauri Porran sävellys Near and Distant, jossa yhdistyi hienosti säröinen sähkökitara ja puhallinorkesteri.
Toinen skuuppi paljastui heti Laurin biisin jälkeen. Poliisisoittokunta tilaa Porralta uuden sävellyksen vielä tässä kuussa, joten jäädään odottamaan mielenkiinnolla.
Tom Jonesin hittejä kuultiin peräti 11 eri vuosikymmeniltä. Laulusolistina karjahteli ”Lahden Tiikeri” Mikael Saari. Mikael on erinomainen heittäytyjä ja seuraava suuri haaste on muutaman kuukauden kuluttua esitettävä Grease-musikaali.

Suuri kokoonpano tarjoaa sovittajille mahdollisuuksia värittää alkuperäisiä Tompan esityksiä, joissa trumpeteilla on ollut merkittävä rooli. Trumpetit ja pasuunat seisoivat korokkeella muun orkesterin istuessa ja se myös näytti hyvältä. Enää ei ole luotettu orkesterin akustiseen äänen tuottoon. Ääniteknikot osaavat rakentaa ja mikittää isoja tuotantoja. Äänimaailma yhdessä valojen kanssa tehostaa esitystä, kuitenkin pysyen kohtuuden ja hyvän maun rajoissa.

Neljän käyrätorven kuoro lauloi komeasti ja eturivissä istuvat puupuhaltajat svengasivat musiikin mukana. Tuubaryhmä toimi taustavokalisteina ja neljälle lyömäsoittajalle riitti soitettavaa. Miri Miettisen taidot rumpusetin takana tunnetaan piireissä. Varakapellimestari Heikki Elo soittaa piano ja keyboardeja ja ohjailee niiden takaa komppiryhmää.

Youtube-klippejä kuuntelemalla selviää soittamisen taso, jolla myös poliisit nykyään toimivat. Vaikka edelleen tehdään tärkeää viihdytys- ja kasvatustyötä, on rima tekemisessä ja osaamisessa nostettu kunnianhimoiselle tasolle.

Savoy-teatterin kaksi iltaa täyttänyt konsertti osoitti, että yleisö arvostaa hyvää musiikkia. Muusikoiden, tekniikan, tuotannon ja kapellimestareiden taso takaavat laadun, johon voi luottaa.