Petri Keskitalo (1972-2023) oli paraatiesimerkki muusikon monipuolisuudesta sekä eri musiikkityylien raja-aitojen kaatamisesta. Päätoimensa, Helsingin kaupunginorkesterin tuuban äänenjohtajuuden lisäksi hän esiintyi myös muiden sinfoniaorkestereiden solistina ja kamarikokoonpanoissa. Hänet valittiin Lieksan Vaskiviikon Vuoden vaskisoittajaksi vuonna 1998. Jazzrytmit-lehden Critics Pollissa vuonna 2006 Petri Keskitalo valittiin vuoden tuubistiksi.
Jazzrytmit lehdestä on luettavissa artikkeleita Petrin uran varrelta. Konserttiraportit ja levyarviot antavat monipuolisen kuvan hienosta muusikosta ja ystävien Facebook-sivut täyttyy osanottoviesteistä.
Vuonna 2014 Petri esiintyi Helsingin kaupunginorkesterin solistina esittäen Kirmo Lintisen tuubakonserton.
Pipoka-triossa harmonikka, ukulele ja tuuba saivat aikaaan mielenkiintoista musiikkia.
Gourmet kuului aikansa mielenkiintoisimpiin orkestereihin ohessa konserttiesittely vuodelta 2019
Petrin iloinen persoona säilyy muistoissa. Lisää artikkeleita Petrin jazzuralta löytyy kirjoittamalla jazzrytmit web magazinen hakukenttään Petri Keskitalo.
RIP