Euroopan merkittävimpiin free-jazzin muusikoihin kuulunut saksofonisti ja klarinetisti Peter Brötzmann kuoli 22. kesäkuuta Wuppertalissa 82-vuotiaana. Muusikkona itseoppineen Brötzmannin ura alkoi 60-luvulla ja jatkui hyvän matkaa 2000-luvulle,
Innostuksen jazziin hän sai kuultuaan Sidney Bechet’iä koululaisena. Hän aikoi alkujaan taidemaalariksi, mutta päätyi muusikoksi kyllästyttyään taidemaailman riitoihin. Ensimmäisen levynsä Brötzmann teki 1967. Seuraavana vuonna ilmestyi hänen varhainen merkkilevytyksensä Machine Gun. Se sai nimensä hänen aggressiivisesta soittotyylistään, joka oli leimallista hänen soitolleen.
Uransa aikana Brötzmann levytti useita kymmeniä albumeja eurooppalaisen ja amerikkalaisten free-tyylin muusikoiden kanssa. Hänellä oli myös lukuisia erilaisia omia kokoonpanoja. Yksi pitkäikäisimmistä oli hänen 1997 perustamansa Chicago Tentet, joka toimi 2012 asti.
Suomessa Brötzmann esiintyi lukuisia kertoja erityisesti Tampereen Jazz Happeningissa, missä hän soitti ensimmäistä kertaa 1986 sähköistä free jazzia-soittaneessa Last Exit-kokoonpanossa ja sen jälkeen monissa muissa yhtyeissä. Porin Validi Karkia Klubin 5-vuotista toimintaa Brötzmann juhlisti vierailullaan 2016.