Kesä on alkanut, terassit auenneet ja lavalla soittaa orkesteri. Toisaalta onhan talvellakin ollut tarjolla elävän musiikin iltoja vaikkapa Storyvillen pianobaarissa, Manalassa, Sture Jazz Clubissa, Café Carusellissa ja lukuisissa muissa ravintoloissa. Näissä paikoissa ei peritä pääsymaksua, joten satunnainen kuulija saattaa kuvitella, että siellä soi ilmainen musiikki.
Soittaminenhan on hauskaa, mutta muusikoille se on myös työ. Ravintolalle syntyy kuluja palkkojen lisäksi äänentoistosta ja Teostokorvauksista. Jos pääsymaksua ei peritä on kulut peitettävä myynnistä saatavilla tuloilla.
Kappelin lavalla esitettävän musiikin kulut ja soittopalkkiot maksetaan verorahoista, joten sekään ei ole ilmaista, vaikka siltä vaikuttaa. Sinne voi mennä vain kuuntelemaan, mutta muissa soittopaikoissa vastuu musiikkitoiminnan jatkumisesta on yleisöllä. Jo Erik Lindström totesi aikoinaan No Money, No Music.
Tallennettua musiikkia voi kuunnella ilmaiseksi kotona, mutta elävästä musiikista pitää olla valmis maksamaan. Asiakas ei voi tulla istumaan, varata pöytää ja tuoleja vain kuunnellakseen esiintyvää orkesteria. Kansainvälisesti tämä on ymmärretty, mutta kotimaisissa ympyröissä on osa yleisöstä unohtanut pelisäännöt.
Ravintoloitsijan tehtävä on huolehtia, että palvelu ja tarjoilu pelaavat ja muusikot huolehtivat musiikista ja osaltaan mainostavat keikkaa omilla somekanavillaan. Yleisö takaa omalla ostokäyttäytymisellään homman jatkuvuuden. Jos joku ketjun lenkeistä pettää, niin elävän musiikin esittäminen loppuu.
Palautetaan Erik Lindströmin syntymän 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi elävä musiikki sille kuuluvaan arvoonsa ja käytetään ravintolapalveluita niissä paikoissa, joissa ei erillistä pääsymaksua peritä.
No Money, No Music, Erik Lindströmin sekstetti, 1975
Heikki Annala, basso, Pentti Lasanen, klarinetti, Ilpo Kallio, rummut, Heikki Laurila, kitara, Raimo Roiha, piano, Erik Lindström, vibrafoni
