Happy Hour Newsin lokakuun numerossa 1998 oli juttu, jossa mainittiin Nat Newborn ensimmäisen kerran Storyvillen yhteydessä. Taiteilijan ensimmäinen keikka oli 10. marraskuuta 1998. Vuosi 2023 on 25-taiteilijajuhlavuosi Nat Newbornille, joka tunnetaan myös nimellä Visa Luttinen. Nat on tehnyt myös Tribute-keikkoja arvostamilleen Rat Pack-croonereille.
Loistavan alun jälkeen ura on jatkunut menestyksekkäästi ympäri Suomea erilaisten kokoonpanojen edessä ja Natin tähti tuikkii edelleen kirkkaasti. Viime aikoina Nat on esiintynyt Storyvillen keskiviikkoilloissa teemalla ”Wed with Nat”. Solistivieraina Natin seuraksi lavalle on noussut huikea joukko artisteja kuten Antti Sarpila, William Suvanne, Anna Hanski ja Anneli Mattila.
Alkuperäinen teksti HHN 5/98: Pianisti-laulaja Nathaniel Adams Newborn syntyi Mongomeryssä, USA:ssa, Chicagolaisen aulapianistin ainoaksi pojaksi ja nimettiin legendaarisen Nat ”King” Colen mukaan.
Neljävuotiaana Nat muutti suomalaissyntyisen tanssijaäitinsä mukana Suomeen. Kymmenvuotiaasta asti kiersi äitinsä kanssa puolalaisen vaudevilleryhmän pianistina ympäri Eurooppaa, kunnes 19-vuotiaana tehty ensilevytys ”Release Me” -single nousi ykköseksi Puolan ja entisen Jugoslavian listoilla.
Menestyksen rohkaisemina vaudevilleryhmän basisti Att Green ja kitaristi Chet Breamriver sekä Nat päättivät jättää ”1001 Hot Nights” -kabareen ja perustivat Lounge Lions -trion. Soitettuaan kolmisen vuotta itäblokin maissa, Itämeren laivoilla sekä Skandinavian auloissa, trio löysi rumpalikseen Tanskan Cristiansandista skotlantilaisen Peter ”Lassie” Henryn.
Yhtyeen miesten naisten vuoksi keikkailu on viime vuosina keskittynyt pitkälti Suomeen, jossa vastaanotto on vaihdellut viileän haltioituneesta välinpitämättömään, unohtamatta humalaisten sinnikkäitä kappaletoiveita. Kohokohtina yhtye mainitsee Pori Jazzit -98, Jyväskylän Jazz Bar -98 ja Storyvillen. keikat.
Lounge Lionsin lähisuunnitelmiin kuuluu Nat Newborn -orginaalin ”Under The Umbrella” saattaminen singlelevymuotoon. Levylle on alustavasti lupautunut vierailemaan itse suomijazzin grand old man Erik Lindström vibrafonin ääreen.

Nat Newborn on esiintynyt eri kokoisten kokoonpanojen kanssa ja tehnyt niin soolokeikkoja kuin konsertteja big bandien kanssa. Hänellä on ollut useita radiossa soineita hittejä, joista varmaan eniten soittokertoja on saanut big band -levytys Hurriganes -klassikosta Get On.
Storyvillen 30-vuotisjuhlaviikonloppu käynnistyy etkoilla Street Barissa keskiviikkona 25.1.2023 klo 20.30-
jolloin “Wed with Nat” -illan solistivieraana on Anneli Mattila,
Tammikuun aikana julkaistavan artikkelisarjan mukana muistellaan hienoa kappaletta helsinkiläisen jazzin historiaa milleniumin kahden puolen.