Youtube on aarreaitta, josta etsivä löytää joskus sattumalta, toisinaan vinkin avulla herkkupaloja. Ohessa muutamia poimintoja, joiden joukossa on aika monta big bandia ja trumpettisooloa, mutta myös paljon muuta.
The Great Helsinki Swing Big Band on tehnyt vuosikausien ajan hienoa työtä tuottamalla loppuunmyytyjä teemakonsertteja. Vuonna 2012 solistivieraaksi oli kutsuttu New York Voices ja jouluteemaan sopii keikalta taltioitu Let It Snow, jossa huikean fonisoolon soitti Risto Salmi ja flyygelitorvella sooloili Martti Vesala.
Ed Partyka ilmestyi Helsinkiin elokuussa 2019 johtamaan UMO:a koe-ajalle. Tapaaminen on venynyt tähän päivään ja yhteistyö on tuottanut hienoja konsertteja ja uusi levykin on ilmestymässä alkuvuodesta. Edin oma instrumerntti on bassopasuuna. Vuonna 2009 Partyka Brass Quintet äänitti Mel Thormen The Christmas Songin.
Glenn Millerin soundia kelpaa kuunnella myös jouluna. Vuonna 1941 levytetyssä Jingle Bellsissa on fonisektiolle ja lauluyhtyeelle kirjoitettu hienoja harmonioita ja svengi pitää otteessaan.
Vuonna 2020 Timo Brass Band teki hienon videon Christmas Special Aleksanterinkadun jouluvalojen loisteessa. Esityksessä kuuluu läpi usko tulevaisuuteen. Videon sanoma on edelleen ajankohtainen.
Wayne Bergeron on trumpetin korkeiden äänien kuningas ja oheinen Oh Holy Night Tom Kubis Big Bandin kanssa on tallennettu vuonna 2012. Rauhallisen alun jälkeen esitys lähtee ns. lentoon!
Espoo Big Bandin Merry Christmas on joululevy, joka jää elämään. Levyn äänituotannosta vastannut Jyri Sariola kertoi, että Aili Ikosen Santa Claus Is Coming to Town onnistui ensimmäisellä otolla, siis vokalisti ja bändi samaan aikaan aikaan.
Jazz on parasta livenä ja täydet katsomot pitää musiikin tekijät hengissä. Onneksi on tarjolla tallennettuja esityksiä, kunnes taas päästään keikoille ja konsertteihin.
Hyvää Joulua!