Tenoristi Manuel Dunkel täytti tiistaina 50 vuotta. Merkkipäiväänsä hän juhli työn merkeissä. Ja hyvää työtä tekikin soittaessaan etupäässä omia isolle orkesterille sovitettuja sävellyksiään UMO Helsinki Jazz Orchestran solistina loppuunmyydyn Korjaamon Vaunusalissa.
Oli luontevaa, että UMO oli omistanut juhlakonsertin Manuelille, sillä hän on toiminut yli puolet elämästään, 27 vuotta tämän orkesterin riveissä taitavana sektiosoittajana, mutta ennenkaikkea hienona solistina, jonka soolot ovat monesti olleet konserttien kohokohtia.
Tämän lisäksi hän on soittanut monissa muissakin, myös kansainvälisissä kokooonpanoissa ja ollut myös arvostettu pedagogi. Omissa nimissään hän on vuodessa 1998 lähtien tehnyt seitsemän levyä ja ollut mukana lukemattomilla muilla.
Juhlakonsertissa tuli esiin uusi piirre Manuelin taiteilijatyössä. Hän näet paljastui taitavaksi sovittajaksi, joka oli laventanut uuden kvartettilevynsä sävyiltään vaihtelevia kappaleita isolle orkesterille. Sovituksia niistä olivat tehneet myös Eero Koivistoinen ja Ed Partyka. Konsertin ”vieraskappaleita” olivat Artturi Röngän polveileva Granite sekä Jim McNeelyn Off The Cuff ja ylimääräisenä esitetty Thad Jonesin Three And One.

Koti- ja ulkomaisia kappaleita verratessa, huomasi jälleen kerran svengipainotteisen big band-musiikin olevan jenkkien leipälaji. Nämä kaksi kuultua kappaletta olivat rytmiikkaa ja toistoja korostavia selkeämelodisia tanssimusiikkinakin toimivia genren edustajia. Kuullut kotimaiset olivat taas luonteeltaan enemmän kerronnallisia sävellyksiä, eräänlaisia tarinoita, mutta kuitenkin toimivana big band-musiikkina.
Kaikissa kappaleissa Manuel oli itse pääsolistina puolitoista tuntia kestäneessä konsertissa. Urakka oli rankka, mutta hienosti hän selvitti sen esitellen sooloissaan monipuolista Coltrane-lähtöistä vuolasta osaamistaan niin rankoissa vauhtikappaleissa kuin myös herkkänä balladisoittajana.
Muutkin umolaiset pääsivät esiin. Luottosolistit Max Zenger, Jouni Järvelä, Kasperi Sarikoski ja Tero Saarti eivät pettäneet tälläkään kertaa. Huaskimman soolon soitti harvemmin solistina kuultava baritonisti Mikko Mäkinen, joka ujutti sooloonsa hauskoja sitaatteja eri kappaleista. Mukava oli myös, että konsertin basisti Kaisa Mäensivu sai soolovuoron, jonka hoiti hiienosti.
Kapellimestarina oli erittäin varmasti orkesteria johtanut tenoripultista bändin eteen siirtynyt Ville Vannemaa, joka myös osoittautui myös mainioksi seremoniamestariksi taustoittaen sävellyksiä ja myös suitsuttaen sympaattisesti illan juhlakalua.
Manuel Dunkel & UMO Helsinki Jazz Orchestra Korjaamolla 2.11. Manuel Dunkelin 50-vuotisjuhlakonsertti.