Taking Shape
Greenleaf GRE-CD 1101
Monia tunnustuspalkintoja saaneen basisti Kaisa Mäensivun ensimmäinen Kaisa’s Machine perustettiin 2015. Tuolloin siinä soittivat saksofonisti Max Zenger, pianisti Mikael Myrskog ja rumpali Jonatan Sarikoski. Uusi versio Kaisa’s Machinesta on syntynyt New Yorkissa, missä Kaisa on opiskellut Manhattan School of Musicissa ja verkottunut ilmeisen hyvin sikäläisten muusikoiden kanssa.
Nykyinen Kaisa’s Machine on saanut hyvän hyvän vastaanoton. Sitä osoittaa, että trumpetisti Dave Douglas on hyväksynyt yhtyeen viime marraskuussa äänittämän levyn julkaistavaksi arvostetulle Greenleaf-merkilleen. Hyvää palautetta kuvaa sekin, että yhtyeellä on kesällä ja syksyllä parikin kiertuetta Euroopassa ja niiden lisäksi keikkoja myös USA:ssa.
Juuri julkaistu Masiinan levy on mainio osoitus hyvin toimivasta yhtyeestä. Levyn kaikki kappaleet ovat Kaisan säveltämäniä. Ne eivät sävyiltään poikkea juuri toisistaan. Pikemminkin albumi on notkeasti etenevä jatkumo, jossa enimmäkseen kuulassävyiset teemat ja soolot lomittuvat luontevasti toisiinsa.
Kaisa ja hänen puolisonsa rumpali Joe Peri luovat tukevan, mutta samalla elastisen pohjan, joka hyvin tukee solisteja. Masiinan amerikkalaismuusikot ovat täällä tuntemattomia, mutta silti tasokkaita. Esimerkiksi tenoristi Tivon Pennicottilla on torvessaan hieno soundi ja hän myös luo hyvin eteneviä sooloja.
Jos jazzrytmit.fi:ssä annettaisiin tähtiä Down Beatin tavoin, tämä levy saisi neljä ja puoli. Elävä yhtyeen laadusta voi varmistua Pori Jazzin Lokkilavalla torstaina 13.7.
Tivon Pennicott, tenorisaksofoni ( 2,3,5,8,11), Sasha Berliner, vibrafoni (3,4), Max Light, kitara, Eden Ladin, piano, (paitsi 4), Kaisa Mäensivu. basso, Joe Peri, rummut.
Äänitys Alon Benjamini, Cat Evers, Big Orange Sheep Studios, Brooklyn, NY, 11. ja 19. joulukuuta 2022. Miksaus: Matias Kiiveri, Masterointi: Alon Benjamini, Tuottaja: Kaisa Mäensivu, Executive Producer: Dave Douglas, Valokuvat; Oskari Joutsen, Graafinen suunnittelu: Nitcha Fame Tothong.
1. I 0:40
2. Floating Light 5:58
3. Dream Machine 5:00
4. Gravity 5:04
5. Aurora Unbound 6:16
6. II 0:52
7. Better Intention 5:13
8. Sink or Swim 6:39
9. III 1:37
10. Shadow Mind 5:45
11. Sizzler 6:18
12. Eat Dessert First 4:05
Kaikki sävellykset Kaisa Mäensivu