Keskiviikkoilta Helsingissä, keskellä joulukuuta, lähes nollakeli ja sotilaskotisisaret kirkon eteen pystytetyssä teltassa jakamassa glögiä ja pipareita ja vielä järjestävän joukko-osaston piikkiin olivat omiaan herättelemään konserttiin saapuvassa yleisössä isänmaallista joulutunnelmaa.
Kaartin soittokunnan jouluperinteeseen kuuluu joulukonsertti ja nimenomaan Johanneksen kirkossa. Kirkon akustiikka on erinomainen niin puhallinmusiikille, kuin laululle. Kirkko täyttyi hyvässä järjestyksessä ja parhaat paikat oli varattu sotaveteraaneille.
Jouluun kuuluu musiikki, sehän on selvää, mutta minkälainen. Monenlainen. Perinteelliset joululaulut, amerikkalainen viihteellinen osasto, monet käyvät jouluntienoissa katsomassa Pähkinänsärkijän tarinaa ja tietysti yhteislaulu. Näitä kaikkia oli tarjolla keskiviikkona Helsingissä ja torstaina Tampereella.
Konsertti käynnistyi ilman kapellimestaria. 1500-luvunmusiikki perustuu paljolti puhallininstrumenteille sävellettyyn polyfoniseen kudokseen. Vaskikuorot, jossa eripuolille asettuneet trumpetti-, pasuuna-, käyrätorvi- ja tuubasektiot pujottelevat toistensa lomitse, ovat aina riemastuttavaa kuultavaa. Ja juhlallista, niin myös nyt kun Tylman Susaton Le Mourisque avasi kuulijoiden korvat.
Ville Paakkunainen johti ensimmäisen puoliskon illasta. Kuusi osaa Tsaikkarin Pähkinänsärkijästä oli jaettu kahteen osaan. Alun perin sinfoniaorkesterille kirjoitettu musiikki toimi hyvin sovitettuna ja soitettuna puhallinorkesterin voimin, jopa alkuperäistä riemullisemmin.
Yleisö rakastaa perinteitä ja tuttuja joululauluja. Viime kesän Lappeenrannan laulukilpailun miesten sarjan voittaja Kristian Lindroos on komea ja komealta kuulostava baritoni. Hän on myös viettänyt varusmiesaikansa Varusmiessoittokunnassa, joten keikkakutsu oli luonteva. Hän ei etsinyt valtaa loistoa hangissa, korkeissa nietoksissa, eikä hukannut kauniita muistoja lumessa uinuviin mökkeihin.
Monissa elokuvissa on tarttuva tunnusmelodia, joka soi erilaisina variaatioina läpi leffan. Lumiukkoelokuvan teeman laulaa pieni poika ja teeman ympärille oli tällä kertaa rakennettu reilu kymmenminuuttinen potpourri. Helsingin konsertissa solistina toimi Kaius Uusimäki ja Tampereella Olavi Merikanto. Kirkas poikasopraanon ääni ei jättänyt ketään kylmäksi ja taisipa joku kaivaa jopa nenäliinaa.
Lumiukosta alkaen konsertin toinen puolisko jatkui Pasi-Heikki Mikkolan johdolla. Hänen tapansa johtaa hyödyntää yläkropan liikettä ja tuo siten soittajille enemmän viestiä dynaamisista vaihteluista ja insatseista. Yleisölle välittyy näin myös tunne kapellimestarin eläytymisestä esitettävään teokseen.
Parin kappaleen ajan ilta eteni Kristianin laulaessa kevyempää amerikan herkkua. White Cristmas ja Have youself a merry little Cristmas toivat mieleen, onko tässä seuraava klassinen solisti Tähdet, tähdet- ohjelmaan Valtteri Torikan viitoittamalla tiellä.
Laivaston soittokunnan tuubisti Matti Laihon sävellys Lumisade Linnavuorelle oli laulavan teeman päälle lurittelevien kellopelien ja marimban värittämä laulu, joka ei välttämättä onnistu aivan jokaiselta harrastelijasoittokunnalta.
Samu Metsänen soitti kauniisti ja klassisesti sopraanosaksofonillaan Aarno Ranisen Tule Joulu Kultainen ja olipa raikasta välillä kuulla klassista saksofonia, ilman jazzlurituksia.
Ahti Sonnisen Rauhaa vain rauhaa oli meikäläiselle uusi tuttavuus. Muhkea laulu alkoi ja loppui Eero Saunamäen alttonokkahuilulla soittamalla teemalla. Kun osaa soittaa niin nokkahuilun ääni kantaa koko puhallinorkesterin yli.
