JOONATAN HENRIKSSON QUINTET
Valitettavasti emme kyenneet osallistumaan Jazz-Espaan kuin vasta loppupäivinä. Kuten ennenkin konserttiviikko sijoittui ajallisesti parhaaseen lomakauteen. Nyt poikkeuksena oli vielä lomalaisia suosivat rantailmat. Festari lieneekin tarkoitettu turisteille, joita tänä kesänä on liikkunut erityisen paljon keskustassa.
Helsingissä käydessämme osuimme kuitenkin paikalle musiikin juuri alkaessa Espan lavalla. Vuorossa oli Joonatan Henriksson Quintet. Nuoret yllättivät! Musiikki oli hard bop-väritteinen ja svengiäkin löytyi jo toisen kappaleen alkaessa. Tunnin ohjelmisto koostui muusikkojen omista sävellyksistä ja ilman välikuulutuksia siirtyminen biisistä toiseen oli sujuvaa. Kappaleiden nimet tosin jäivät arvailujen varaan, mutta nimethän eivät ole itsetarkoitus.
Sibelius-Akatemian nuoriso-osaston opiskelijana klarinetisti Joonatan Henriksson on voittanut Suomen Jazzliiton v. 2023 myöntämän Taimi-palkinnon. Tämä taimi ei ole onneksi menehtynyt kovan elämän rasitteisiin vaan kukoistaa vallan mainiosti. Konsertti todisti, että nuori muusikko on palkintonsa ansainnut. Oli myös ilahduttavaa kuulla kitaristi Eero Dunkelin edistyneen ilmaisukyvyssään viime vuodesta. Yllä mainittujen lisäksi bändissä soittivat pianisti Pessi Pohjola, basisti Otso Huhtala ja rumpali Kasper Halttunen.
SCREAMING JAY & THE BONES
Seuraava päivä oli pyhitetty perheille ja heidän nuorelle kasvulleen. Riehun aloittivat Screaming Jay and The Bones: Jay Kortehisto laulu & pasuuna, Pope Puolitaival saksofoni, Valtteri Pöyhönen kitara, Lasse Sirkko basso sekä Thomas Rönnholmin tilalla rumpali Ville Pynssi.
Ohjelmisto koostui pääosin 50-luvun rhythm & blues tyyppisistä klassikoista tyyliin Louis Prima ja kumppanit. Paljon laulua ja paljon rytmiä! Muusikkojen tanssiakin olisi saanut olla kuten Sam Buteralla, joka soitti saksofonia milloin polvillaan milloin selällään.
Kappaleista voisi mainita ainakin Benny Goodmanin Sing, Sing, Sing, jossa Kortehisto loikkasi lavalta yleisön eteen meitä villitsemään. Louis Priman Jump, Jive an’ Wail sai yleisön jopa hieman scättäämään. Bla, bla bla ( ? ) meni jo twistiin, tosin nihkeästi mitä yleisön tanssimiseen tulee. Vanha klassikko Mood Indigo sai tilanteen rauhoittumaan Kortehiston ja Pöyhösen soolojen myötä. Caravan innosti Puolitaipaleen ja Kortehiston lauluun sekä Pynssin rumpusooloon. Vasta nyt lavan takaosaan sijoitetut rummut kuuluivat kunnolla.
Seuraava numero oli pienille lapsille ja se oli loru, joka kertoi ensin kissasta ja lopuksi koirasta. Kun yleisöltä kysyttiin mikä rytmi valitaan, huutoäänestys antoi tulokseksi reggaen. Kortehisto vetäisi pari värssyä kirja kädessään ja bändi teki parhaansa reggae-rytmin aikaansaamiseksi. Sitten seurasi boogaloo ja lopuksi Priman hitti Oh, Marie, joka päätti ilotulituksen.
Kortehiston ja poikien ”pläjäys” hehkuvan kuumalla Espalla oli virkistävä numero konserttiviikon viimeiselle päivälle. Upeaa, kun rytmi edellä mennään! Screaming Jay yritti parhaansa saada perheet liikkeelle, laulamaan ja tanssimaan. Puolitaival ja Pöyhönen hoitivat hommansa ammattilaisen ottein.
Mutta kun se vaan niin on, ettei kukkokaan käskien laula, eivätkä kävelystä nääntyneet turistitkaan jaksaneet liikunnasta innostua, koko touhu alkoi tuntua pakkopullalta. Parhaiten lapset tanssiin veti Teppo Mäkysen supernopea rumpusoolo Tall Ship Race-tapahtumassa muutama viikko aikaisemmin. Lastenmusiikkiyhtye Megasakki olisi vielä päättänyt päivän. Valitettavasti aurinko muuttui tihkusateeksi ja ajoi meidät paikalta.
