Taidetoimikunnat ovat jakaneet valtion taiteilija-apurahat. Ensi vuoden alusta alkavan apurahan sai 304 taiteen ammattilaista. Erityisen ansioituneille taiteilijoille jaettiin seitsemän viisivuotista taiteilijaprofessoriapurahaa.
Saajalla on oikeus käyttää taiteilijaprofessorin nimikettä apurahakauden ajan. Yhtenä saajista oli pianisti ja säveltäjä Iiro Rantala (s. 1970). Hänet tunnetaan erikoisesti jazzyhtye Trio Töykeiden perustajana ja televisio-ohjelmien juontajana.

Muita apurahan saaneita olivat muun muassa jazzkitaristi Kalle Kalima (5-vuotinen), jazzpianisti Timo Hietala (3-vuotinen), jazzpianisti Joonas Haavisto, saksofonisti Pauli Lyytinen ja jazzmuusikko Tuomo Prättälä (1-vuotiset) sekä saksofonisti Timo Lassy (½-vuotinen).
Suuren hakemusmäärän vuoksi ani harva hakija sai taiteilija-apurahan. Apurahan sai vain seitsemän prosenttia hakijoista, kun viime vuonna saajia oli yhdeksän prosenttia.
Myöntöprosentti vaihteli taiteenaloittain. Vaikeinta apurahan saaminen oli kuvataiteen, sarjakuva- ja kuvitustaiteen, musiikin ja monitaiteen hakijoille, joista vain 4–5 prosenttia sai apurahan. Lukumääräisesti apurahoja jaettiin eniten kuvataiteeseen ja kirjallisuuteen. Kuvataiteeseen tuli myös eniten hakemuksia, lähes 1 200.
Verovapaan taiteilija-apurahan suuruus on 2 153 euroa kuukaudessa, ja taiteilija maksaa siitä eläke- ja tapaturmavakuutusmaksun.