Harppu on varsin epätavallinen soitin jazzisssa. Itse olen pystynyt nimeämään kolme jazzissa vaikuttanutta harpistia: Dorothy Ashbyn, Alice Coltranen ja Iro Haarlan. Nyt tähän joukkoon on liittynyt walesilainen Amanda Whiting, jonka kvartetti soitti We Jazz 2021:n maanantaisessa konsertissa Glo Hotel Artin salissa.
Konserttimusiikissa harppu on ollut lähinnä orkesterisoitin, joka on tuonut lisäväriä orkesterin sointiin. Erityisesti ranskalaiset säveltäjät ovat käyttäneet harppua ja kirjoittaneet sille myös sooloteoksia sekä käyttäneet sitä myös kamarimusiikissa. Tähän on myös Whitingilla hyvä tuntuma, sillä hän on pitkään ollut konserttiharpisti. Leikkisästi vaaralliseksi luonnehtimaansa jazziin kertoo tulleensa vasta myöhemmin. Nyttemmin hän myös opettaa jazz-harpun soittoa.
Whitingin klassinen tausta kuului myös hänen musiikissaan, varsinkin hitaissa numeroissa, joissa hänen ja todella taitavan huilistin, kauniilla soundilla tavallisen huilun lisäksi myös suurempaa alttohuilua soittavan Chip Wickhamin yhteistyö toi paikoin mieleen 1900-luvun alun kamariteokset. Mukana oli myös pari melkein viihde-genreen lukeutuvaa hempeämelodista kappaletta.
Mutta puhtiakin Wickhamilta löytyi. Muutamassa nopeatempoisemmassa huilukappaleessa hän irtosi nätistä soundistaan viljellen Roland Kirkin ja Ian Andersonin tapaista ylipuhallusta, käyttävää soittotapaa. Särmikkäimmän puolensa hän näytti tenorisaksofonilla, jolla hänen viriili soittonsa myös sai lisää eloa kanssamuusikkoihin.
Whiting osoitti harpun toimivan kohtuullisesti myös jazzissa, vaikkakin hän enimmäkseen käytti sitä soundiltaan pianoa muistuttavana säestyssoittimena. Häneltäkin irtosi sentään muutama ihan tyylikäs soolo. Parhaimmillan hänen jazzsoittonsa kuulosti funkahtavan kompin kanssa. Sitä vasten hänen fraseerauksensa toimi erinomaisesti.
Amanda Whiting, harppu, Chip Wickham, huilut, tenorisaksofoni, Simon “Sneaky ” Houghton, basso, Antonio Pax, rummut. We Jazz 2001-konsertti. Glo Hotel Art, 29. 11.
