Sibelius-Akatemian jazzosaston jokavuotisen DIG-festarin yhteydessä järjestettiin paneelikeskustelu, jossa festarilla esiintyneet ulkolaiset muusikot ja suomalainen laulaja-säveltäjä pohtivat jazzin asemaa tulevaisuudessa ja ylipäätään nyky-yhteiskunnassa. Keskustelemassa olivat Suomesta Selma Savolainen, USA:sta rumpali Jonathan Barber, altisti-säveltäjä Godwin Louis sekä alkuaan brasilialainen mutta nykyisin New Yorkissa asuva kitaristi-säveltäjä Chico Pinheiro.
Vastaavia keskusteluja on käyty vuosien varrella monella eri forumilla. Parhaiten mieleen on jäänyt muutama vuosi sitten paneeli New Yorkissa. Siihen osallistui kaksi jazzäänitteiden tuottajaa, yksi kriitikko ja yksi muusikko. Muusikkoja edusti Jason Moran. Keskustelu oli rajattu koskemaan pelkästään New Yorkia ja pohdinnan kohteena olivat jazzin talodelliset reunaehdot. Kokemus on osoittanut, että aihepiirin rajaus on aina hyödyllistä. Ilman sitä muusikoilla on tapana kertoa monenlaisia tarinoita, usein myös asian vierestä. Joskus on sanottukin, että heidän pitäisi ilmaista itseään mieluummin soittamalla kuin puhumalla!
Puheenjohtajana toiminut Matti Nives ehdotti jo tilaisuuden alussa, että yritettäisiin puhua etupäässä tulevaisuudesta, ei menneisyydestä. Silti keskustelu aaltoili varsin laajalla alueella.
Pidempään viivyttiin seuraavissa teemoissa:
Jazzin kulttuurisidonnaisuus
Jazzin paikallisuus – globaalisuus
Erilaiset henkilökohtaiset, hyväksi havaitut selviytymistarinat jazzmuusikkona
Jazz ja kulttuuri
Godwin Louis painotti jazzin kulttuurisidonnaisuutta. Akateeminen vastaväittäjä olisi pyytänyt määrittelemään käsitteen ”kulttuuri”, mutta kun sellaista ei ollut paikalla, yleisö joutui arvailemaan mitä kulttuurilla kulloinkin tarkoitettiin. Jokaisella panelistilla näytti olevan siitä oma käsityksensä. Louis tarkoitti mitä ilmeisemmin amerikkalaista mustaa kulttuuria, jota on vaikeaa sivuuttaa jazzista puhuttaessa. Olikin helppoa ymmärtää, miksi hän puhui samaan hengenvetoon sosiaalisista ja taloudellisista seikoista.
New Yorkissa vastaavassa paneelissa keskityttiinkin nimenomaan taloudellisiin tekijöihin, joilla on suuri merkitys erityisesti siellä. Jazzmuusikkojen asema ei ole koskaan ollut hyvä suurkaupungissa ja tunnetutkin muusikot ovat saaneet elantonsa muualta, erityisesti eurooppalaisilta festareilta. Vasta viime vuosina paikalliset jazzmuusikot ovat heränneet ja lähteneet peräämään oikeuksiaan teemalla ”Justice for Jazz Artists”. Esimerkiksi New Yorkin suurimmat ja tunnetuimmat klubit eivät ole maksaneet esiintyjien sosiaaliturvamaksuja.
Paikallisuus ja globaalisuus
Chico Pinheiro kertoi pitkän tarinan brasilialaisen musiikin paikallisuudesta. Hänen mielestään on vaikeaa puhua yleistasolla brasialaisesta musiikista, koska se voi olla kaupunginosittain täysin erilaista. Sen juuria voi ymmärtää vain, jos osaa portugalia. Keskustelun edetessä panelistien välillä syntyi vähitellen yksimielisyys siitä, että suurin viime aikojen muutos on kaiken musiikin – myös jazzin – voimakas kansainvälistyminen media-alan muutosten seurauksena. Samalla potentiaalisen yleisön määrä on kasvanut huimasti, esim. Youtubessa on päivittäisiä käyntejä noin miljardi. Jazzista on tullut osa globaalia kulttuuria. Sibiksen lehtori, kitaristi Sami Linna kysyi, mihin kulttuuriin hän kuuluu, kun hän ei ole kuunnellut suomalaista musiikkia vaan amerikkalaista jazzia? Vastausta ei löytynyt.
Monet olivat sitä mieltä, että paikallisella kulttuurilla on merkitystä, mutta ei ole varmaa, miten suuri se on jazzin kyseessä ollen. Pinheiro kertoi tunteneensa itsensä hyvin brasilialaiseksi ollessaan opiskelemassa Berkleyssä. Samoin kuin Brasiliassa Helsingissä muusikoilla on omat paikalliset tapansa. Silti he toimivat jazz kulttuurin traditioiden mukaan olivat he missä tahansa maapallolla.
Henkilökohtaiset menestystarinat
Jonathan Barber otti esille hyvän henkilökohtaisen strategian merkityksen. On oltava esillä oikeilla forumeilla ja oikeaan aikaan. On myös pyrittävä soittamaan vanhojen mestareitten kanssa, jos se vain on enää mahdollista. Heiltä on paljon opittavaa. Loppujen lopuksi kuitenkin oma lahjakkuus on ratkaisevin menestystekijä.
Louis painotti sitä, että on oltava sataprosenttisesti oma itsensä. John Coltrane löysi oman itsensä ja kykeni luomaan ainutlaatuista musiikkia. Ornette Coleman kuuli musiikissa aivan jotakin muuta ja hänestäkin tuli jazzikoni. Kun Selma Savolainen otti esille sen, että sosiaalinen media vaikuttaa omakuvaan, Louis tarttui heti tähän ajatukseen ja päätteli, ettei sosiaalisessa mediassa menestyvän artistin tarvitse olla hyvä muusikko, mutta monia muita asioita on osattava hyvin.
