Bulgarian Voice from Finland -taiteilijanimelläkin tunnettu Anna Dantchev on karismaattinen ja moni-ilmeinen laulaja, joka on julkaissut toisen albuminsa The Lions We Are. Kvintetti on erikoinen sekoitus vaskipuhaltimia ja lyömäsoittimia kokoavana voimana kitara. Anna Dantchevin vahva laulu leijuu vapaana vahvan balkan-vaikutteisen tuubakompin päällä.
Usein balkanilaiseen brass band -perinteeseen yhdistetään trumpetit, mutta nyt puhuu raskaampi kalusto. Vaikka tuuba ja kaksi pasuunaa liikkuvat bassoklaavissa ei sävelkuva ole liian painostava. Monet kappaleet rakentuvat pitkän tuuban soittaman perusäänen päälle. Balkanilainen noitarumpu vie kuulijan ajoittain 4000 km päähän Sofiasta pohjoiseen.
Erno Haukkala ja Kenneth Ojutkangas soittavat vuorollaan tuubaa ja lisäksi soolosoittimena pasuunaa ja kitaraa. Antti-Pekka Rissanen ja João Luís vastaavat perkussiopuolesta, jota täydentää Annan soittama balkanilainen tupan-rumpu. Sävelkuva on jopa läppärin kaiuttimesta kuunneltuna rikas. The Lions We Are on julkaistu Dolby Atmos -muodossa ensimmäisten suomalaisten albumien joukossa.

Dantchev:Domain KUVA Maarit Kytöharju
Levyn nimikappale The Lions Are alkaa hellästi, mutta meno muuttuu nopeasti ahdistavaksi. Anna Dantchevin laulu muuttuu vahvaksi ja kompin raskaus tekee kappaleesta tähän aikaan ja tilanteeseen sopivan, puhuttelevan neliminuuttisen teoksen, joka äkisti päättyy hiljaisuuteen.
The lions we are
The guardians
of our own little story
Don’t give up
Don’t hide
We have to live
That’s what we are here for
I might sound naïve
Like a little child
But from the innocent
The truth comes
Albumin kaksi viimeistä raitaa luo toivoa ja Homecoming on onnellinen lopetus, jossa biletetään tahtilajissa, jota en kertakuulemalta pystynyt tunnistamaan.
DANTCHEV:DOMAIN Anna Dantchev (FI/BG): Laulu, tupan-rumpu, Erno Haukkala (FI): Pasuuna, sousafoni, Kenneth Ojutkangas (FI/US): Kitara, tuuba, Antti-Pekka Rissanen (FI): Rummut, João Luís (PT): Vibrafoni, perkussiot
Äänityspaikat: Lammaskallio Studio ja Studio Kekkonen Äänitys ja miksaus: Mikko Raita
Masterointi: Svante Forsbäck / Chartmakers
01 Goodbye
02 Never ever
03 The World Has Gone Mad my Friend
04 Sunset Mindset
05 A White Bird on the Black Sky
06 The Lions We Are
07 Love is no Lace
08 Homecoming Soultchenitsa