– Maailmalla oli käyttöön tullut käsite Classic Jazz, joka piti sisällään tyylikirjon jazzin alkuhämärästä bebopin ensiparkaisuihin, siispä juuri sitä mitä yhdistyksen jäsenkunta edusti ja niin käyttöön otettiin Classic Jazz r.y., muistelee yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Harri Aavaharju. Hänen työparinaan sihteeri-rahastonhoitajana toimi Jukka Järvelä.
Perustava kokous pitopaikka oli ravintola Kaksi Kanaa. Antti Sarpila taisi olla se joka keksiyhdistykselle nimen. Muita ehdotuksia oli Helsinki Trad Jazz ry ja Helsinki Dixie Society, mutta Antin ehdotus voitti äänestyksen. Perustavassa kokouksessa olivat läsnä myös: Antti Sarpila (vas.), Pekka Mesimäki, Jouko Keskimäki, Ilkka Virto ja Pekka Iiramo.
Tammikuun lopussa 1993 avattiin Storyville ja Classic Jazz ry:n bändit kiinnitettiin sinne heti vakioesiintyjiksi. Paikan suosio oli heti alusta lähtien valtaisa.
Huhtikuun ohjelma julkaistiin ensimmäisessä Classic Jazz ry:n toimittamassa asiakaslehdessä.
Storyville on lisännyt keikkamahdollisuuksia ja siten omalta osaltaan kehittänyt bändejä. Uusia ryhmiä on syntynyt ja entisiä on hajonnut. Uusia muusikoita on noussut kehään ja klassinen jazz on elänyt hyviä aikoja. Bändit ovat hakeneet omaa persoonallista tyyliään ja erikoistuneet. Vuorovaikutus yleisön kanssa on myös tullut itsestäänselvyydeksi.
Muuta toimintaa
Yhdistys järjesti ja osallistui erilaisiin hyväntekeväisyystapahtumiin mm. Aids-tukikonserttiin Finlandia-talossa ja Unicef-konserttiin Tapiolan kulttuurikeskuksessa. Jälkimmäisessä oli mukana HS:n Lauri Karvonen (17.2.1993), joka raportoi kulttuurisivuilla myös klassisen jazzin konserteista.
Classic Jazz r.y. on kantanut oman kortensa jazzkoulutuksen kekoon järjestämällä pienyhtyesoittokursseja Otavassa. Viikon ajaksi kokoonnutaan Otavaopistolle soittamaan, kuuntelemaan luentoja ja saamaan vinkkejä. Kursseilla on käytetty kotimaisten huippumuusikoiden, Pentti Lasanen, Wade Mikkola, Antti Sarpila, Thomas Rönnholm lisäksi ulkolaisia alan huippuja mm. Bent Persson, Leroy Jones, Joep Peeters ja Bob Barnard.
Eturivi: Ilkka Virto, Torsten Wahlström, Pekka Leander, Katja Toivola, Juhani Raatikainen.
Toinen rivi: Harri Aavaharju, X, Harry Aaltonen, Pekka Iiramo, Antti Sarpila, Pentti Lasanen, Unto Lappalainen.
Takana: Jukka Järvelä, Jouko Lahtiranta, Jarmo Karamäki, Jukka Laavio, Teppo Salakka, X, Matti Savolainen, X.
Koulutustoiminta on jatkunut, vaikka yhdistys ei enää jatka toimintaansa. Aivan tuore päivitys Otavan kurssilta 2023 ilmestyi juuri sosiaalisessa mediassa:
Klassisen jazzin talvileirillä keskitytään svengaavaan yhtyesoittoon ja luontevaan ja pelottomaan esiintymiseen. Mukaan ovat tervetulleita kaikki jazzmusiikille sydämensä menettäneet kitaristit, pianistit, laulajat, puhallinsoittajat, basistit, ja rumpalit.

Talvileirin johtaja on kitaristi Petri Krzywacki. Opettajina leirillä toimivat osallistujien instrumenttikattauksen mukaisesti mm. basisti Sampo Tiittanen, rumpali/perkussiotaiteilija Thomas Törnroos ja laulaja Susanna Mesiä.
Yhdistyksen New Orleans –tyyppinen paraatiorkesteri esiintyi ensimmäisen kerran toukokuussa vuonna 1994 ja on siitä lähtien esiintynyt mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Julkaisutoimintaa harjoitettiin toimittamalla Classic Jazz News –nimistä lehdykkää huhtikuusta 1993 aina huhtikuuhun 1995. Kerran kuussa ilmestynyt kahdeksansivuinen läpäre jaettiin Storyvillen asiakkailla ja sen sivuilla kerrottiin yhdistyksen bändeistä, legendaarisista jazzmuusikoista, koti- ja ulkomaisista jazztapahtumista jne. Sittemmin yhdistys on tuottanut artikkeleita säännöllisesti Jazzrytmit-lehteen. Yhdistyksen jäsenet ovat myös tehneet jazzaiheisia radio-ohjelmia.
Ensimmäinen Classic Jazz RY:n jäsenlehti/Storyville OY:n asiakaslehti ilmestyi huhtikuussa 1993
Classic Jazz r.y. liittyi Suomen Jazzliiton jäseneksi vuonna 1994 ja Harri Aavaharju istui Jazzliiton hallituksessa usean vuoden ajan.
Classic Jazz Festival
Marraskuun 12. päivänä aloitetaan tämänvuotinen festivaali. Festivaalin muoto on asettunut vuosien varrella muodostuneisiin raameihin. Paraati, gospel-konsertit, klubi-illat ja lastenjazzit muodostavat ohjelmarungon. Festivaaleille on kutsuttu säännöllisesti ulkomaalainen solistivieras, usein New Orleansista. Tänä vuonna hän kitaristi Steve Blailock, joka esiintyy niin ympärilleen kootun Helsinki Crewin kanssa, kuin kotimaisten bändien solistina.
Aikaisempien vuosien vieraista mainittakoon Bob Wilber, Leroy Jones, Dwayne Burns ja onpa kokonaisia bändejäkin saatu paikalle, joista nimekkäin oli vuonna 1994 esiintynyt Dutch Swing College Band.
Klassisen jazzin tulevaisuus
Yhdistys lopetti itsenäisen toimintansa ja sulautui Suomen Perinnejazz ry: osaksi. Perinnejazz hallinnoi jatkossa Louis Armstrong -palkintoa. Perinnejazz järjestää konsertteja ja artikkelikuvassa erään konsertin kokoonpano, jonka taiteellisena suunnannäyttäjänä toimii Antti Sarpila. Tekemistä riittää. Koulutus- ja tiedotustoimintaa jatketaan ja sopivia kanavia etsitään jazzin ilosanoman levittämiselle. Bändikartalla on paljon hyviä bändejä, mutta jälkikasvusta ja jatkuvuudesta olisi huolehdittava. Nuoria muusikoita koulutetaan virallisessa jazzputkessa, mutta vain harva uskaltaa laajentaa näkemystään ja käydä vieraissa jazzin alkuvuosikymmeniltä peräisin olevien tyylilajien parissa.
Tammikuun aikana julkaistavan artikkelisarjan mukana muistellaan hienoa kappaletta helsinkiläisen jazzin historiaa milleniumin kahden puolen.
Artikkelikuvassa: Classic Jazz Society All Stars 2019, Juha Lanu (vas.), Pekka Toivanen, Seppo Hovi, Antti Sarpila, Jay Kortehisto, Keith Hall (1951-2022), Mikko Pettinen ja Wade Mikkola.