Classic Jazz ry halusi sääntöjensä mukaan huolehtia myös tiedotuksesta. 90-luvun alkupuolella paperille painettu teksti ja kuvat olivat ainoa tapa. Netti ja some odottivat vielä kaukaisessa tulevaisuudessa. Faxilla lähetettävät kirjeet olivat arkipäivää. Storyville jakoi kuukauden ohjelman paperille printattuna ja julisteina. Rumpali Mikko Virto oli ottanut tietokoneet ja tekstinkäsittelyn haltuunsa ja esitteli myös taitto-ohjelmaa, jolla hän teki oman orkesterinsa, Polaris Celebration Bandin, keikkamainokset. Ajatus omasta lehdestä innosti myös Jorma Railonkoskea ja jo huhtikuussa 1993 painettiin ensimmäinen kahdeksansivuinen lehti.
Suuren yleisön tietoon esiintyjien nimet kerrottiin omassa lehdessä, aluksi Classic Jazz News ja jatkossa Happy Hour Newsissa. Näiden lisäksi maksulliset ilmoitukset Hesarissa ja informaatio Minne Mennä -palstalla takasivat yleisömenestyksen ilta toisensa jälkeen. Sana paikan tarjonnasta kulki tehokkaasti myös suusta suuhun -menetelmällä.
Kuusi ensimmäistä numeroa näytti viralliselta lehdeltä, jonka kannessa oli pääkirjoitus. Tuula Railonkosken ehdotuksesta kanteen taitettiin valokuva. Takakannessa oli kunkin kuukauden ohjelma. Klikkaamalla kantta saat sen suuremmaksi ja nuolella pääset seuraavaan numeroon. Lehtien täydellistä skannausta selvitellään.
Ensimmäisen numeron kirjoittajina kunnostautuivat puheenjohtajan lisäksi Jukka Järvelä, Pekka Iiramo, Storyvillen omasta väestä Jore, Make ja Esse. Heti avajaisista lähtien oli asiakkailta kerätty yhteystietoja. Lehden taitosta vastasi Mikko Virto, jolla oli käytössään AlanMegaSTE/DMC Calamus. Ensimmäinen painosmäärä oli 2000, josta postitettiin puolet ja loput jaettiin asiakkaille narikasta. Classic Jazz Newsiä tehtiin aina vuoteen 1995 asti, jolloin painosmäärä oli 8000.
Kerran kuussa ilmestynyt kahdeksansivuinen läpäre jaettiin Storyvillen asiakkailla ja sen sivuilla kerrottiin yhdistyksen bändeistä, legendaarisista jazzmuusikoista, koti- ja ulkomaisista jazztapahtumista jne. Sittemmin yhdistys on tuottanut artikkeleita säännöllisesti Jazzrytmit-lehteen. Yhdistyksen jäsenet ovat myös tehneet jazzaiheisia radio-ohjelmia.
Storyvillen suosio oli parissa vuodessa räjähtänyt ja Jorma kysyi Harrin kiinnostusta ruveta Happy Hour -asiakaslehden päätoimittajaksi ja vastaamaan orkestereiden buukkaamisesta.