Viime toukokuun 16. päivänä oli kulunut sata vuotta klarinetisti-saksofonisti-laulaja- orkesterinjohtaja Woody (Woodrow Charles Thomas) Hermanin syntymästä. Hän kuoli Los Angelesissa 74 vuoden ikäisenä lokakuussa 1987, ja hänen big band-musiikkinsa oli tullut tutuksi puolen vuosisadan ajan swingin päivistä rokin saundeihin.
Herman aloitti uransa laulajana ja tanssijana jo 8-vuotiaana, ja pian hän alkoi opiskella myös alttosaksofonia ja klarinettia, josta tuli hänen pääinstrumenttinsa. Hän ryhtyi ammattimuusikoksi ja soitti 1930-luvulla monissa tanssiorkestereissa. Vuonna 1934 hän liittyi suosittuun Isham Jonesin big bandiin, jonka hajottua paria vuotta myöhemmin Hermanista tuli sen muusikoista kootun, yhteistoimintaperiaatteella toimivan orkesterin johtaja. Se tuli tunnetuksi ”orkesterina joka soittaa bluesia” ja sen 1939 levyttämästä kappaleesta ”At the woodchoppers’ ball” tuli Hermanin ensimmäinen suuri hitti.
Vuodesta 1943 soittajiston enemmistö oli jo nuoria modernisteja. Sovittajat Ralph Burns ja Neal Hefti uudistivat ohjelmistoa, ja orkesterin sointiin tuli lisää iskevyyttä. Monien mielestä se oli 1940-luvun tärkein valkoinen suurorkesteri, ja joku kriitikko alkoi puhua siitä Hermanin laumana (herd). Kun Woody teki sopimuksen 1945 Columbia Records-yhtiön kanssa, orkesterin maine lisääntyi entisestään. Siltä ajalta tallentuivat mm. ”Laura” ja ”Caldonia” ja säveltäjä Igor Stravinskin orkesterille kirjoittama ”Ebony concerto”, jotka kuvaavat orkesterin laatua ja monipuolisuutta. ”Ebony concerto” sai ensiesityksen New Yorkin Carnegie Hallissa, ja myöhemmin sen studiolevytyksen johti itse maestro Stravinski.
Vuosina 1947-1948 Hermanin uudistunut lauma, ”Second Herd” tai ”Four Brothers”-orkesteri tuli tunnetuksi saksofonisektiosta, jossa oli kolme tenoristia, Zoot Sims, Stan Getz ja Herbie Steward ja baritonisaksofonisti Serge Chaloff. Sen 1947 levyttämät Jimmy Giuffren ”Four brothers” ja Ralph Burnsin ”Early autumn” ovat jazzin historian tunnetuimpia levytyksiä, ja ne säilyivät ohjelmistossa mukana Hermanin viimeisimpään laumaan saakka. Väsyttyään ongelmallisen toisen laumansa johtamiseen Woody soitti vuoden verran pienemmällä kokoonpanolla, mutta 1950 oli taas uuden lauman aika. Se eli ”kolmas lauma” oli taas tasokas, muttei saavuttanut enää ensimmäisen ja toisen lauman omaleimaisuutta. Orkesterin ilme uudistui ja raikastui vuosien mitteen. Sen ohjelmisto sai vaikutteita mm uusista pop- ja rockvirtauksista ja sen suosio pysyi vankkana. Muusikoiden kiertoa tapahtui jatkuvasti – Hermanin ”traveling University” oli kokoonpano, josta ”valmistunut” nuori instrumentalisti sai hyvin töitä. Näistä uudistuvista orkestereista käytettiin joskus yleisnimeä ”Swinging Herd”. Viimeisin Woody Hermanin kokoonpano sai nimen ”Thundering Herd”. Sen soitinvalikoimassa oli mm oboe ja fagotti, ja enemmistö muusikoista oli taas lahjakkaita, entuudestaan tuntemattomia huippuosaajia.
Woody Hermanin maailmankiertueet osuivat myös Suomeen. Orkesteri konsertoi Porin juhlilla 1974 ja talvella 1976 sekä Helsingissä että Tampereella. Woodylla oli epäonnea taloutensa vuoksi. Jo 1960-luvulla hän joutui kamppailemaan verorästien kanssa. Orkesterin ekonomiasta vastaava henkilö jätti hyväuskoisen Woodyn tietämättä verot maksamatta ja käytti ne mm. uhkapeleihin. Ennen kuolemaansa Woody Herman sai kokea Los Angelesin edustavan kotitalonsa pakkomyynnin ja luvan asua siinä jonkin kuukauden vielä vuokralla. Loppuunpalanut ja monien sairauksien murtama orkesterinjohtaja eli siellä tosin vain enää jonkin viikon.
