Huhtikuussa 1949 viisi nuorta tenorisaksofonisti Lester Youngia esikuvanaan pitävää lahjakasta tenoristia kokoontui New Yorkissa äänittämään baritonisaksofonisti Gerry Mulliganin heille tekemiään sävellyksiä. Stan Getz, Zoot Sims, Al Cohn, Woody Hermanin “Second Herd”-orkesterin jäseniä, ja Allen Eager olivat jo nimekkäitä jazztaitureita, mutta viides, Brew Moore, oli jäänyt näiden varjoon.
Sitä kuvannee myös Mulliganin sessioon tekemä kappale “Four and One Moore”. Prestige-yhtiö julkaisi äänitteet nimellä “The Brothers” vuosina 1949 ja 1952.
Milton Aubrey “Brew” Moore (1924-1973) syntyi Indianolan pikkukaupungissa Mississipin osavaltiossa 1924 ja kuoli Kööpenhaminassa 1973. Brew Mooren ensimmäinen soitin oli hänen seitsemänneksi syntymäpäiväkseen saamansa harmonikka, jolla hän alkoi tapailla ajan kevyttä musiikkia. Joitain vuosia myöhemmin hän alkoi kokeilla pasuunaa ja klarinettiakin, mutta päätyi lopulta tenorisaksofoniin. Teini-ikäisenä Moore soitti jo paikallisessa tanssiorkesterissa ennen lyhyeksi jäänyttä opiskeluaan Mississipin yliopistossa.
Hän päätti kokeilla onneaan muusikkona New Orleansissa ja Memphisissä ja oli jonkin aikaa mukana Fred Fordin dixielandyhtyeessä ja sai soittotyötä myös kaupunkien strippikerhoissa. Brew muutti kuitenkin 1943 New Yorkiin innostuttuaan ajan modernista jazzista ja pääsi esiintymään myös idolinsa Charlie Parkerin kanssa. Jonkin aikaa hän oli mukana Machiton ja Claude Thornhillin orkestereissa ja pasunisti Kai Windingin sekstetissä sekä esiintyi myös oman kvartettinsa kanssa.
“I go where the work is”, ainaisessa rahapulassa oleva ja luonteeltaan levoton Brew tapasi sanoa. Vaikka hän oli mainio saksofonisti, levytyksissäkin käytetty, hän ei muiden “veljesten” tapaan kehittänyt omaa tyyliään eikä löytänyt oikein paikkaansa kovassa kilpailussa “Ison Omenan” jazzmarkkinoilla. Hän ei myöskään ollut kovin luotettava, syynä tavallisesti juuri tisleet, joihin “brew”-termi hänen lisänimenään viittaa. Hän jätti New Yorkin 1950-luvun puolessa välissä ja suuntasi länsirannikolle San Fransiscoon, jonka beat-kulttuuri kiehtoi tenoristia. Siellä hän “katosi” ja yllättäen “löytyi” Pariisista 1961.
Hän palasi New Yorkiin kuitenkin vuosiksi 1967-70 ja kotiutui lopuksi Kööpenhaminaan kuten maanmiehensä pianisti Kenny Drew ja tenoristi Dexter Gordon.
Brew Moore esiintyi viimeisinä vuosinaan Tanskassa ja Ruotsissa sikäläisten komppien kanssa. Isänsä kuoltua 1973 hän matkusti New Yorkiin perunkirjoitusasioissa. Selvisi, että lähes varaton saksofonisti saa muhkean perinnön. Päästyään takaisin Kööpenhaminaan hän halusi juhlia sitä ja järjesti tuttavilleen kutsut Tivolin ravintolassa. Epäonnekseen hän kompastui sen portaikossa ja kuoli saamiinsa vammoihin. Kuultuaan tapahtumasta saksofonistikollega Herb Geller totesi: “Sellaista voi sattua vain jazzin soittajalle.”
