Pasunistit Johnson ja Winding olivat soittimensa ensimmäisiä taitajia, jotka pystyivät soveltamaan bebop-koulukunnan oppeja trumpetisti Dizzy Gillespien ja alttosaksofonisti Charlie Parkerin tapaan. Jay Jay (James Louis) Johnson on modernien pasunistien oppi-isä ja esikuva, joka avasi soittimelle uudet näköalat solistisena instrumenttina. Hänellä oli hämmästyttävä tekniikka, täsmällinen fraseeraus, tarkka artikulointi ja puhdas glissandoista ja vibratosta vapaa ääni. Sooloissaan hän hyödynsi nerokkaasti harmonioita, asteikkoja ja intervalleja. Aktiiviurallaan 1942-1996, jonka alkuvuosina hän oli mukana mm. Benny Carterin ja Count Basien orkestereissa, hän tuli tunnetuksi kuitenkin erityisesti solistina ja yhtyesoittajana mm. Miles Davisin, Charlie Parkerin, Stan Getzin ja Sonny Rollinsin ryhmissä. Vuonna 1970 Johnson muutti New Yorkista Kaliforniaan, jossa hänestä tuli arvostettu tv- ja elokuvamusiikin säveltäjä ja sovittaja. Samalla hän jatkoi myös solistiuraansa. Helsingissä J J konsertoi 1964, ja Porissa häntä kuultiin kesällä 1984.
JJ Johnson – It never entered my mind
{youtube}ElSORgYYPVc{/youtube}
Porin kävijöitä (1979) on myös Tanskan Aarhusissa syntynyt Kai Winding, jonka perhe muutti Yhdysvaltoihin 1934. Hänen soittouransa alkoi 1940 bigband-muusikkona, ja sodan jälkeen Benny Goodman palkkasi hänet orkesteriinsa. Siitä hän siirtyi 1946 kapellimestari Stan Kentonin isoon “progressiiviseen” orkesteriin, jossa hänen solistiuransa varsinaisesti pääsi vauhtiin. Kun Miles Davis teki 1949 tunnetut “Birth of the Cool”-äänitteet, Kai Winding oli pasunistina sen neljällä uralla ja J J Johnson kahdeksalla. Seuraavalla vuosikymmenellä Winding soitti jazzia mm. Gerry Mulliganin ja Max Roachin yhtyeissä, mutta hän oli myös hyvin kysytty New Yorkissa radio- ja tv-muusikkona, säveltäjänä ja sovittajana. Pasunistina Winding muistuttaa Johnsonia, ja joskus heitä onkin vaikea tunnistaa toisistaan. Windingin tyylissä on ripaus inhimillisyyttä, ehkä enemmän laulavuuttakin.
Kai Winding – Lover Man 1971
{youtube}I8MhRivRtfE{/youtube}
Savoy Records-yhtiön tuottajan Oscar “Ozzie” Cadenan ideana 1954 oli tehdä levy, jossa kuultaisin molempia pasunisteja yhtyeenä Jay and Kay Quintet. Hanke eteni nopeasti ja siitä tuli suuri taiteellinen ja kaupallinen menestys. Kvintetti teki toimintansa kahden vuoden aikana lukuisia albumeja, konsertoi ja ahkeroi myös kiertuilla. Pasunistien tyylit, taidokkaat sovitukset ja upeat soolot olivat suosion salaisuus. Duo koottiin uudelleen 1958 ja sen jälkeen vielä monia kertoja sekä levytyksiin että kiertueille; viimeisimmän kerran se soitti yhdessä Japanissa 1983. Levy, joka useimmille tulee mieleen puhuttaessa näistä kahdesta pasuunamestarista, on kvintetin alkuaikana äänittämä “It’s alright with me”. Se pääsi jopa USA:n hittilistalle.
J.J. Johnson & Kai Winding – It’s alright with me
{youtube}QxUj2fKFX7A{/youtube}
Kai Winding kokeili urallaan neljän ja useammankin pasuunan kokoonpanoilla, mutta soitti niillä enimmäkseen pop-ohjelmistoa. Hän palasi vuosina 1979-80 kuitenkin taas jazzin pariin ja pasuunakvintettiin, toisena puhaltajana Curtis Fuller. Tältä ajalta on mm. Kööpenhaminassa äänitetty mainio albumi “Giant Bones ’80”.
Jotta nimi Kai “rimmaisi” siististi ja kaupallisesti Jayn kanssa, se äännettiin usein virheellisesti ja kirjoitettin jopa muodossa “Kay”. Siitä tuli joskus hauskoja sekaannuksia. Windingin soittaessa kerran konsertissa saksofonisti Charlie Venturan yhtyeessä, jossa esiintyi myös lauluduo, aviopari Jackie Cain ja Roy Kral, juontaja kuulutti innokkaasti: “And now, ladies and gentlemen, Charlie Ventura with Jackie Cain on trombone and the lovely Mrs. Kay Winding on vocals.”
Muuten, ensimmäinen kotimainen Jay ja Kai-tyyppinen pasuunaduo oli etevä puhaltajakaksikkomme Seppo Peltola ja Juhani Aalto, jotka soittivat mm. Radion Tanssiorkesterissa, UMO:n edeltäjässä.
