Huhtikuussa 1954 Miles Davis (1926-1991) levytti studioyhtyeineen kahtena päivänä Prestige-merkille (tuottaja Bob Weinstock, äänittäjä Rudy Van Gelder) viisi sävellystä, jotka julkaistiin 1957 albumina “Walkin'”.
Siitä tuli menestys ja se merkitsi huumesekoilusta toipuneelle trumpetistille uutta alkua. Molemmilla kerroilla Milesillä oli sama mainio komppiryhmä: Horace Silver (p), Percy Heath (b) ja Kenny Clarke (dr). Ensimmäisessä sessiossa 3.4. toisena puhaltajana oli lähes tuntemattomaksi jäänyt juutalaistaustainen saksofonisti-klarinetisti Dave Schildkraut (1925-1998), jälkimmäisessä 29.4. Davisin kumppaneina olivat tenoristi Lucky Thompson ja pasunisti Jay Jay Johnson. Silloin purkitettiin myös albumin nimikappale “Walkin'”, jazzstandardin aseman saanut blues-teema.
Dave Schildkrautin osallistuminen äänityksiin on jäänyt arvoitukselliseksi. Tiettävästi hän ja Davis eivät aikaisemmin olleet soittaneet yhdessä eivätkä myöhemminkään. Schildkraut oli kyllä arvostettu ammattimuusikko, joka oli työskennellyt mm. Stan Kentonin ja Buddy Richin bigbandeissa ja Frank Sinatran säestysorkesterissa.
Häntä pidettiin myös etevänä Charlie Parkerin tyylin omaksujana ja arvostettuna musiikinopettajana. Toisaalta hän oli myös omalaatuinen ja saattoi kieltäytyä houkuttelevistakin tarjouksista. Kerrotaan, että eräällä Elliot Lawrence-orkesterin keikalla hän soitti upean soolon konsertin alkupuolella. Tauon jälkeen johtaja kuulutti suosiota saaneen kappaleen uudestaan. Schildkraut nousi seisomaan solistin tapaan, muttei puhaltanut ääntäkään. Käytöstään hän puolusteli: “I played everything the first time.” Tällainen ei tietenkään miellyttänyt työnantajia.
Myöhemmällä iällään hän sekosi yhä enemmän ja alkoi nähdä ympärillään mm. “lentäviä lautasia”. – Eräässä Down beat-lehden sokkotestissä 1955 basisti Charles Mingusille, Charlie Parkerin muusikkokumppanille, soitettiin Dave Schildkrautin alttosoolo, jonka tämä arveli olevan “Birdin” soittama.
Mainitulla ensimmäisellä Miles Davis-äänityskerralla tallentui mm. trumpetistin sävellykseksi merkitty “Solar”. Sen kustannusoikeudet Miles hankki 1963. Jazzpiireissä kuitenkin epäiltiin kappaleen olleen vanhempaa perua ja jonkun muun tekemä. Bebop-kauden tunnetun kitaristin Chuck Waynen jäämistöstä löytyi 2011 pikalevylle 1946 äänitetty jamitilaisuus, jossa soitetaan Waynen trumpetisti Sonny Bermanille omistamaa numeroa “Sonny”.
Sen pohjana on “How high the moon”-ikivihreän sointukulku, ja Milesin “Solarista” sen nuottikuva poikkeaa vain parissa kohdassa. Sen kaksi ensimmäistä tahtia on kaiverrettu trumpetistin hautamuistomerkkiin Bronxin Woodlawn hautausmaalla.
Walkin’-sessioihin liittyy myös pari muuta erikoisuutta. Miles käytti trumpetissaan silloin ehkä viimeisiä kertoja kuppisordiinoa, jonka ilmaisualan hän koki kapeana, tonaalista ilmaisua rajoittavana. Myöhemmin hän keksi harmonsordiinon mahdollisuuden mystisen, mietteliään “savulasisoundin” toteuttamisessa.
Kenny Clarken taitava rumputyöskentely näissä äänityksissä on nautittava. New Jerseyn Hackensackissa äänittäjä Van Gelder onnistui taas “olohuonestudiossaan”. Vaikka rumpali “Solar”-sessioon tullessaan oli unohtanut hi-hatin kotiin, sitä tuskin edes huomaa.
