Swingin vuosikymmenellä, 1930-luvulla, jazzin uutta ilmettä värittivät mm. erilaiset kokoonpanot ja viihdeteollisuuden (“Tin Pan Alley”) tuottamat iskelmät. Yksi varhaisimpia menestyslauluja oli jo vuonna 1917 sävelletty “Rose Room” (“In Sunny Roseland”). Sen säveltäjä on Art Hickman ja sanoittaja Harry Williams. Duke Ellington orkestereineen levytti sen 1932 ja myöhemmin 1939 sen soinnuille rakentamansa muunnelman “In a Mellow Tone” (“Mellotone”).
Klarinetisti Benny Goodmanilla oli vuosikymmenen lopussa yhtye, jota hän halusi täydentää kitaristilla. Kokeiltuaan paria muusikkoa Benny luopui kuitenkin ajatuksesta, kunnes hänelle esiteltiin nuori värillinen Charlie Christian (1916-1942) ja tämän soittama uutuus, sähkö-kitara. Ensi tapaaminen ei sujunut kuitenkaan ongelmitta. Heinäkuussa 1939 erään tärkeän konsertin päiväharjoituksissa Kalifornian Beverly Hillsin Victor Hugo-ravintolassa “swingin kuningas” oli huonolla tuulella ja kiireinen eikä antanut Christianin edes kytkeä vahvistinta päälle. Persoonallisesti pukeutuneelle nuorukaiselle hän antoi managerinsa John Hammondin vetoomuksesta lopuksi mahdollisuuden näyttää osaamistaan:
“Okay, chord me on Tea for Two.” Kitaristin akustinen komppaus ei kuitenkaan tehnyt tehnyt toivottua vaikutusta, ja harjoitus oli ohi. Kun Benny ennen konserttia oli aterioimassa konserttirakennuksen ravintolassa, Hammond järjesti salaa Christianin kitaroineen ja vahvistimineen valmiiksi estradille. Goodmanin ja muun yhtyeen tultua paikalle ärtynyt kapellimestari ei voinut muuta kuin aloittaa soiton.
Hän oletti, ettei Charlie tunne “Rose Room”-kappaletta eikä pysyisi mukana. Värillisten yhtyeiden ohjelmistoissa päivän iskelmät eivät olleet aivan tavallisia. Mutta Charlie olikin lahjakas ja monipuolinen musiikin osaaja ja saatuaan ensimmäisenä soolovuoron Benny yllättyi. “Rose Room” venyi kuulemma kolmen vartin vaudikkaaksi jazzilliseksi vuoropuheluksi, jonka jälkeen yleisön suosionosoituksilla ja “standing ovationilla” ei ollut tulla loppua. Benny Goodman palkkasi siltä seisomalta Charlien kvintettinsä vahvistukseksi ja teki hänestä jazzkuuluisuuden ja sähkökitarismin oppi-isän. Heidän yhteistyönsä lukuisine levytyksineen jatkui vuoteen 1941, jolloin Charlie Christian sairastui kohtalokkaaseen tuberkuloosiin.
Charlie syntyi Dallasissa, Teksasissa ja kuoli New Yorkissa 1942. Hänen kitaristi-isänsä kannusti pojan musiikin pariin, ja hänen ensimmäinen instrumenttinsa oli trumpetti. Nopeasti nuorukainen oppi soittamaan myös pianoa, saksofonia, bassoa ja rumpuja ja ryhtyi musisoimaan ja ansaitsemaan elantoaan eri yhtyeissä. Hän ryhtyi tutkimaan 1937 markkinoille tulleita uutuuksia Gibson-sähkökitaraa ES-150 ja siihen sopivaa 15 watin Gibson-vahvistinta ja mahdollisuuksia puhaltimien tapaiseen soittamiseen.
Kitaristin suuri esikuva oli tenorisaksofonisti Lester Young. Pianisti Mary Lou Williams kuuli kerran Oklahomassa Charlien soittoa Alphonso Trentin orkesterissa, yllättyi ja kertoi nuoresta mestarista vaikutusvaltaiselle John Hammondille. Tämä kävikin kuuntelemassa Charlien soittoa ja suostutteli hänet jättämään tutun kaupungin ja matkustamaan Kaliforniaan täydentämään huippusuositun Benny Goodmanin soittajistoa.
Kun Bennyllä oli myöhemmin kiinnityksiä New Yorkissa, Charlie Christian alkoi varsinaisten esiintymisten jälkeen 1940-luvun alussa käydä jameissa Minton’s Playhouse-kerhossa, “bebopin kehdossa”, jossa uusia ideoita kokeilivat mm. trumpetisti Dizzy Gillespie, pianisti Thelonious Monk ja rumpali Kenny Clarke. Charlien kiirettä Mintonin yöjameihin nopeutti toisen vahvistimen hankinta klubille. Vaikka kitaristin rytmikäsitys pohjautui swingille, hänen ideakkaat, usein riffikuvioihin pohjautuvat soolonsa saivat väriä sointujen aikanaan epätavallisista intervalleista.
Kuluttava elämä nopeutti sairaalloisen muusikon loppuunpalamista maaliskuun alussa 1942. Charlie Christian ehti onneksi levyttää Goodmanin kanssa useita kertoja, ja kiitos nuoren jazzintoilija Jerry Newmanin ja hänen äänityslaitteistonsa Charlien pitkiä sooloja on kuunneltavissa joillakin Mintonissa tehdyillä äänitteillä.- Benny Goodman oli ensimmäinen, joka palkkasi värillisiä muusikoita kokoonpanoihinsa. Hänelle talentti oli tärkeämpi kuin ihon väri.
