Jazzin harrastajien Englannin matkojen “must” on osoitteessa 47 Frith Street, Ronnie Scott’s Club, Lontoon Sohossa. Nimensä se on saanut jazzkerhon perustajan ja klubin isännän mukaan. Ronnie Scott (Ronald
Schatt) syntyi 1927 juutalaistaustaisen muusikon poikana Lontoossa ja kuoli siellä joulukuussa 1996.
Scottin ensimmäinen soitin oli sopraanosaksofoni, joka vaihtui myöhemmin tenoriksi. Modernista jazzista kiinnostuneena hän teki ensimmäisen matkansa New Yorkiin 1947, jolloin hän kuuli mm. bebop-pioneereja (Parker, Gillespie, Monk) tunnetun jazzkadun, 52nd Street, musiikkiklubeissa.
Seuraava vuonna hän kävi “Isossa Omenassa” joitain kertoja soittaessaan Queen Mary-risteilijän orkesterissa. Ensimmäisen oman yhtyeensä Ronnie Scott perusti 1953 soitettuaan sitä ennen Ted Heathin ja Jack Parnellin orkestereissa. Hänen muusikkouransa huippukautta olivat vuodet 1957-1959, jolloin hän toisen tenoristin Tubby Hayesin kanssa johti kvintettiä The Jazz Couriers.
Vuosina 1967-1969 hän oli myös jäsenenä arvostetussa Porin jazzjuhlillakin konsertoineessa, kansainvälisessä Kenny Clarke-Francy Boland Big Bandissa. Sen jälkeen Scott jatkoi omilla ryhmillään ja keskittyi hoitamaan klubiaan, jossa hän myös esiintyi säännöllisesti ja toimi persoonallisia jazzanekdootteja laukovana juontajana.
Tammikuussa 1949 Lontoossa oli perustettu nuorten bebop-henkisten muusikoiden yhdistys “Club Eleven”, jonka keulahahmoksi nousi Ronnie Scott. Hän ja hänen soittokumppaninsa Pete King avasivat oman, modernin jazzkerhon 1959. Se sai nimekseen Ronnie Scott’s Club. Pete King ja Scott neuvottelivat myös Britannian muusikkojen liiton ja työministeriön sekä Yhdysvaltain viranomaisten kanssa jazzartistien vaihdosta.
Syyskuussa 1961 Tubby Hayes pääsi esiintymään New Yorkin Half Note Clubille, ja marraskuussa tenoristi Zoot Sims oli ensimmäinen jenkkivieras Scottin kerhossa Gerrard Streetillä. Vuoden 1965 lopulla klubi pääsi uusiin yökerhoksi suunniteltuihin tiloihin Lontoon Frith Streetillä. Rakennustyöt olivat vielä kesken, kun avajaisia vietettiin. Musiikkilehti Melody Maker kirjoitti siitä myönteisen arvostelun, missä viitattiin kuitenkin klubin uuteen ilmastointitekniikkaan: “Ulko-ovi puuttui”.
Ronnie Scott’s Club on edelleenkin tunnettu monista tähtiesiintyjistään, joissa on edustettuna mitä erilaisimpien tyylisuuntien artisteja. – Kerhon merkityksestä ja sen perustajasta on kirjoitettu Jazz Man, The Amazing Story of Ronnie Scott And His Club (1997). Värikkäässä omaelämäkerrassaan Some of My Best Friends Are Blues (1979), itse mainio stand-up koomikko, hän viittaa kuitenkin vuosikymmeniä vaivanneisiin masennuskausiinsa.
Klubin oma lehti JARS, Jazz at Ronnie Scott’s, alkoi ilmestyä 1979. Sen päätoimittaja Jim Godbolt kokosi 2008 julkaistuun kirjaansa Ronnie Scott’s Jazz Farrago monipuolisen valkoiman lehden juttuja kuvineen ja maustettuina Ronnien vitseillä.
