Kun Kirjurinluodon Lokkilavalle torstaina 16.7. roudattiin lavetilla Stanley Clarken yhtyeen jättimäistä rumpuarsenaalia, kysyin Reino “Reiska ” Laineelta (synt. 1946), onko hänellä koskaan ollut “lefimoita”. Lefima oli halpa itäsaksalainen tuotemerkki (vuodesta 1961 Länsi-Saksa) ja silloin tavallinen nuorten rumpalitulokkaiden suosima eka satsi.
– Ei ollut, oli toinen halpa setti. Mutta kun eräs rumpalia etsivä yhtyeenjohtaja kuuli, että mulla on kuitenkin alan miesten arvostama huippumerkkinen cymbaali, pääsin bändiin mukaan. Reiskalla oli silloin ikää kuutisentoista vuotta.
Laineen soittaessa ennen basisti Stanley Clarken ryhmää Junnu Aaltosen kvartetissa modernia improvisoitua musiikkia, muistelin hänen pitkää ja monipuolista uraansa, myös Porin puolen vuosisadan jazzjuhlien historian jokavuotisena musikanttina. Reiskan mittavat kulttuurivaikuttajan ja poliitikon ansiot jäivät mielessä nyt taka-alalle. – Nuorena tanssimuusikkona 1960-luvun alkupuolella hän oppi musiikkia kuuntelemalla ja soittamalla. Vaikka hän kierteli Olavi Virran yhtyeenkin rumpalina tanssikeikoilla, kipinä jazziin oli syntynyt ja syrjäyttänyt alkukiinnostuksen myös rock-and-rolliin. Reiskan rumpaliesikuvista ja vaikuttajista tärkein oli Miles Davisin kanssa soittanut nuori lahjakkuus Tony Williams, myöhemmin erityisesti Elvin Jones.
Reino Laineen monipuolisuus ja taidot huomattiin nopeasti jazzpiireissämme. Vuosina 1968 (Pekka Pöyryn kvartetti) ja 1969 (Eero Koivistoisen kvartetti) hän esiintyi Yleisradion lähettämänä Montreauxin jazzjuhlilla. Koivistoisen yhtye voitti sarjassaan kansainvälisen jazzkilpailun ja sai kutsun samana kesänä pidetyille Newportin festivaaleille. Reiska asui 1970-1971 Yhdysvalloissa hakemassa lisää oppia ja vaikutteita.
“Freelancerina” hänen merkittävimpiä kotimaisia soittokumppaneinaan ovat olleet Virran lisäksi mm. Heikki Sarmanto, Pekka Pohjola, Claes Andersson, Seppo Paakunainen (“Conjunto Baron”), Jukka Perko ja Vesa-Matti Loiri. Ansioistaan Laineelle myönnettiin Yrjö-palkinto 1981. Meriittilistalla on myös lyömäsoittajan työ Helsingin kaupunginteatterissa ja säestysttehtävät erilaisissa muissakin teatteriproduktioissa ja tv:ssä.
Kun on tarvittu svengaavaa, herkkäkorvaista ja luotettavaa rumpalia ulkomaisille artisteille, Reiska on usein kutsuttu komppiryhmään. Hän on soittanut mm. George Russellin, Dexter Gordonin, Charlie Marianon, Herb Pomeroyn ja tietysti trumpetisti Ted Cursonin (1935-2012)kanssa – joka vuosi Porin juhlillakin Tedin eläessä. Reiska Laine viihtyy erityisesti jam session-pelimannina. Lukemattomat jazzin soittajat maassamme, kokeneet ja aloittelijatkin, ovat saaneet nauttia hänen menevästä, rohkaisevasta ja turvallisesta säestyksestään.
Kun hänet kukitettiin Junnun konsertin jälkeen viime torstaina, tippa tuli silmään. “Pulttibois”-ohjelmasta tuttu hokema “Reiskahan elää vielä” kaipasi henkilökohtaisen lisäyksen – onneksi! Keep swinging and keep on keeping on…!
