Pasunisti Pee Wee Huntin yhtyeen “Twelfth Street Rag” oli eräs odotetuista Lauantain toivottujen levyjen suosikeista 1950-luvun alussa. Kavereiden kanssa yritettiin selvittää sanakirjoista rag-sanan merkitystä. Joku oli löytänyt hakusanalle vastineina mm. “meteli” ja “rätti” (snot-rag=nenäliina). Jokin yhtye kuulemma soitti peräti “räkähottia”, jonka ymmärrettiin olevan riehakasta ja menevää tanssijazzia.
“Kahdennentoista kadun metelin” sävelsi Euday L. Bowman 1914. Louis Armstrongin septetti (studioyhtye His Hot Seven) levytti sen Chicagossa Columbia-yhtiölle toukokuussa 1928, ehkä ensimmäisenä. Nimen Twelfth Street-katu on kuitenkin eräs Kansas Cityn pääväylistä. Huntin versio Capitolille on vuodelta 1948, ja sitä myytiin singlenä yli kolme miljoonaa.
Ragtime oli alkuaan nuotinnettua eurooppalaisvaikutteista pianomusiikkia. Se oli kulmikasta, synkopoitua ja rytmisesti jäntevää. Sen melodioissa, joiden nimissä on tavallisesti niiden luonnetta kuvaava sana “rag”, on kuitenkin varhaisen jazzin piirteitä. Ragtimen kulta-aika kesti parikymmentä vuotta, alkaen joskus 1890-luvulla. Sen suosio levisi pianorullien keksimisen myötä nopeasti ympäri maailmaa.
Niillä soittivat parhaat ragtime-mestarit. Kuuluisin heistä oli Scott Joplin (1868-1917), joka kirjoitti 1899 ehkä tunnetuimman tyylin sävellyksen “Maple Leaf Rag” ja 1911 jopa ragtime-oopperan “Treemonisha”. Ragtime pysyi kuitenkin tavallisen kansan musiikkina. Se oli suosittua saluuna- ja ns. “sporting house”-musiikkia, jota soittivat usein kilpailevat ja kiertelevät pianistit. He elättivät itseään myös opettamalla, ja heistä käytettiinkin peräti arvonimeä “Professor”. Jotkut heistä olivatkin varsin eteviä kuten “Jelly Roll” Morton, Tom Turpin ja Louis Chauvin. Jotkut taas olivat kilkuttelijoita, “ticklers”, joiden mainetta tukivat show-elkeet persoonallisinepukeutumistapoineen.
Yksi ragtimen renessansseista oli 1970-luvulla. Sitä käytettiin musiikkina vuoden 1973 elokuvassa “The Sting” (Puhallus), jonka kaikki kappaleet, mm. tunnussävelmä “The Entertainer”, ovat Scott Joplinin tuotantoa. “Puhalluksen” tapahtumat ajoittuvat kuitenkin 1920-luvulle, jolloin perinnejazz oli jo syrjäyttänyt ragtimen.
– Bachiin ja barokkimusiikkiin sekä varhaiseen jazziin perehtynyt yhdysvaltalainen pianisti Joshua Rifkin sai arvostetun Grammy-palkinnon 1973 äänittämästään albumista Scott Joplin Piano Rags. Ragmusiikin “raamattu” on Rudi Bleshin ja Harriet Janisin teos They All Played Ragtime (1966).
