Kun Phil Woods oli 4.9. 2015 päättänyt viimeisen numeronsa Pittsburgin sinfoniaorkesterin kanssa konsertissa Charlie Parker With Strings, hän ilmoitti lopettavansa uransa, jätti symbolistisesti alttosaksofoninsa telineeseen estradille ja poistui pyörätuolissa kulisseihin. Paria viikkoa myöhemmin hän menehtyi vaikeaan keuhkosairauteen (emphysema) 83 vuoden ikäisenä. Peräti seitsemänkymmentä vuotta altistina oli ohi.
Tunnetuimmat 1950-luvulla pinnalle nousseet alttosaksofonistit olivat Julian “Cannonball” Adderley ja Phil (Philip Wells) Woods (entinen Dubois). Hän oli syntynyt Springfieldsissä, Massachusettsissa 1931. Enonsa kuoltua 12-vuotias Woods sai perintönä hänen alttosaksofoninsa. Se tuntui pojasta mukavalta instrumentilta, ja jazzin opiskelu alkoi vähitellen. Ensimmäiset esikuvat olivat Ellingtonin Johnny Hodges ja erityisesti Benny Carter. Sitten iski 1955 kuolleen Charlie “Bird” Parkerin modernismi. Kuten Parker oli nuoruudessaan opiskellut ulkoa tenoristi Lester Youngin levytetyt soolot, Phil Woods teki samoin esikuvanaan puolestaan “Bird”.
Aikansa avantgardistin, pianisti Lennie Tristanon oppilaana hän oli jonkin aikaa ja pääsi sitten New Yorkin maineikkaaseen Juilliard School of Music-kouluun opiskelemaan pääaineena klarinetinsoitto. Altosta tuli kuitenkin hänen pääsoittimensa. Hänestä kehittyi nopeasti taiturimainen ja idearikas saksofonisti, jonka soitossa kuulee hänen aikaisempien esikuviensa ohella erityisesti Charlie Parkerin vaikutteita.
Phil Woods kävi Suomessa ainakin neljä kertaa. Ensimmäisen kerran hän esiintyi Helsingin Kauppakorkeakoululla Quincy Jones Big Bandin mukana aivan 1950-luvun lopussa. Paikalla olleille jäi erityisesti mieleen hänen soolonumeronsa The Midnight Sun Will Never Set. Ennen Jonesin orkesteria hän oli ehtinyt soittaa jo Charlie Barnetin, Dizzy Gillespien ja Buddy Richin suurissa orkestereissa sekä omissa pienemmissä kokoonpanoissa. Vuonna 1962 Woods oli mukana Benny Goodmanin orkesterin Neuvostoliiton-kiertueella, mutta sitä ennen, pari vuotta aikaisemmin, kyllästyneenä mm. amrikkalaiseeen musiikkipolitiikkaan hän oli muuttanut perheineen Pariisiin.
Perheeseen kuuluivat Charlie Parkerin leski (avo-) vaimo Chan Richardson ja tämän ja “Birdin” ja kaksi lasta. Avioliitto kesti 17 vuotta, ja Kim-tyttärestä (Kim Parker) tuli suosittu jazzlaulaja. Pariisin aikana Phil Woods perusti 1967 akustista modernia jazzia soittavan kvartetin, The European Rhythm Machine. Se konsertoi Porin juhlilla 1968 ja 1977. Helsingissä kvartettia kuultiin 1969. Ollessan naimisissa Chanin kanssa Woodsin käytössä oli Parkerin alttosaksofoni Charlie Parker-kaiverruksineen.
Muutettuaan takaisin Yhdysvaltoihin Woods johti omia yhtyeitään ja toimi myös säveltäjänä, musiikinopettajana ja orkesterien kouluttajana. Keuhkosairauden vuoksi hän joutui vähitellen esiintymään lisähapen avulla. Mukana olevaa happipulloa hän kutsui vahvistimekseen, “my amplifier”.
– Moneen kertaan palkittu Phil Woods saavutti Down Beat-lehden kriitikkoäänestyksen voiton 1963 sarjassa “Deserving of Wider Recognition” – tosin klarinetistina. Hänen vankka mielipiteensä oli, että jazzia oppii soittamaan kunnolla vain “on the road”.
