– Jos teille ei ole tuttu Ornette Coleman, teidän silloin pitää kornit oleman, on edesmenneen Rannikon Sepon lohkaisu takavuosikymmeniltä. Ornette oli ja on yhä kiistelty hahmo: joko jazzin ylistetty uudistaja tai epämusiikkia tuottava “soittari”.
Itseoppinut Ornette Coleman (1930-2015) syntyi Fort Worthissa, Teksasissa, ja aloitti alttosaksofonin soiton 15-vuotiaana. Altto vaihtui myöhemmin tenorisaksofoniksi, jota Ornette puhalsi aluksi kotikaupunkinsa tanssi- ja r&b-yhtyeissä. Hän muutti 1950 Los Angelesiin, mutta ei onnistunut elättämään itseään muusikkona, vaan työskenteli siellä hissinkuljettajana. Hän alkoi kuitenkin opiskella musiikkia ja tutustui samoin ajattelevaan trumpetisti Don Cherryyn.
Basisti Red Mitchell innostui kuultuaan 1958 Colemanin sävellyksiä ja soittoa yhdessä Cherryn kanssa pianisti Paul Blayn yhtyeessä ja suostutteli Contemporay Records-yhtiölle uudelleen alttoon siirtynyttä Ornettea. Ja samana vuonna julkaistiinkin paljon huomiota herättänyt levy “Something Else” ja heti seuraavana “Tomorrow is the Question”. Niiden sävellykset olivat vain kehyksiä Colemanin ja Cherryn parsoonallisille, vapaamuotoisille ja epäsovinnaisille improvisaatioille.
“Free jazz”, vapaa jazz, henkilöityy juuri Ornette Colemaniin. Hän kuuli musiikin eri tavalla ja soitti siksi usein “epäpuhtaasti”. Sanotaan, että hän oli jazzin kolmas suuri uudistaja Louis Armstrongin ja Charlie Parkerin jälkeen. Hän hylkäsi perinteiset jazzin käsitykset melodiasta, harmoniasta, rakenteesta,rytmistä ja yhteissoitosta. Ne sulautuivat hänellä musiikkifilosofiaksi, harmologiaksi, jota edelleen kehiteteltyään hän kutsui termillä “sound grammar”.
Colemanin avantgardismilla oli myös ymmärtäjiä. Jo ensilevytysten jälkeen hänet oli kutsuttu erääseen yliopistoon vierailevaksi luennoijaksi. Säveltäjä Leonard Bernstein, musiikkitieteilijä, Milesin kanssakin soittanut, kapellimestari Gunther Schuller, MJQ:n pianisti John Lewis ja musiikkifilosofi, pianisti George Russell tajusivat Orneten pyrkimyksiä. Nuorena ollessaan eräässä rhythm-and-blues-ryhmässä hänelle oli taas jopa maksettu siitä, ettei hän puhaltaisi kappaleissa sooloja!
Monien Colemanin levyjen joukossa tunnetuin on Atlanticille 1960 tekemä albumi “Free Jazz”, joka on kahden kvartetin pitkä yhteisimprovisointi. Jazzlehti Down Beat antoi sen kahdelle kriitikolleen arvioitavaksi. Toinen antoi sille viisi tähteä, toinen hylkäsi sen tuomiolla “no stars”. Myöhemmin saksofonisti rupesi käyttämään sivusoittiminaan mm. viulua ja trumpettia sekä alkoi hyödyntää elektroniikkaa. Erään levyn hän teki kitaristi Pat Methenyn kanssa (“Song X”), ja hänen pitkäaikaisena rumpalianaan oli oma poika, Denardo Coleman.
Ornette Coleman vieraili Suomessa kolme kertaa, kahdesti Porin juhlilla. Hänen tunnetuin sävellyksensä on “Lonely Woman”, jonka ovat levyttäneet mm. Carola ja Heikki Sarmannon trio (1966). Ansioistaan uudenlaisen musiikin luojana Coleman sai 2010 Michiganin yliopiston kunniatohtorin arvon.
Swing-kauden trumpetistitähti Roy Eldridge totesi kerran päätään pudistaen: “Olen kuunnellut Ornetea selvinpäin ja kännissä – vieläpä soittanutkin hänen kanssaan, mutten ymmärrä hänen taidettaan. Hän on “strange fish”.
– Kesken Ornetten Porin konserttia 1978 hiippaili vaivihkaa ulos kaksi ymmärtämätöntä ja reippaaseen volyymiin kyllästynyttä diggaria, “puuvillapeltojen” JH ja Etelä-Pohjanmaan lakeuksien SL.
