Viime heinäkuisen Keitelejazzin yhtenä vetonaulanana oli basisti Dave Holland. Kun Miles Davis kuuli tämän soittoa 1968 Lontoon Ronnie Scott-klubilla, hän palkkasi 21-vuotiaan taiturin siltä istumalta. Holland oli Milesin mukana seuraavat kaksi vuotta. Jimmy Blantonin (1918-1942) ja Duke Ellingtonin yhteistyö alkoi melkein samalla tavalla.
Lokakuussa 1939 Ellington orkestereineen esiintyi kahden viikon ajan eräässä hotellissa Saint Louisissa. Yhtenä iltana tanssitilaisuuden päätyttyä osa orkesterilaisista hakeutui jameihin kaupungin Rhumboogie klubille. Siellä soittaneen tuntemattoman Chattanoogassa, Tennesseessä syntyneen nuoren basistin taidot hämmästyttivät muusikot, ja jo nukkumassa ollut Duke noudettiin paikalle – asunaan kuulemma vain päällystakki pyjaman päällä. Hän kuuli ja oivalsi nopeasti, että Jimmy Blanton monipuolistaisi orkesterin sointia ja nostaisi sen rytmisen sykkeen uudelle tasolle. Kun Ellington sitten lähti kaupungista, orkesterissa oli yksi muusikko lisää, basisti Jimmy Blanton. Jo entuudestaan miehistössä ollut Billy Taylor jätti orkesterin kolmen kuukauden kuluttua turhautuneena. Nuoren kollegan taidot ja nousu solistitasolle saivat Taylorin tuntemaan itsensä tarpeettomaksi.
Vuodet 1939-1941 olivat Duken orkesterin eräs kiintoisimpia kausia, ”the Blanton years” . Silloin syntyivät mm. nerokkaat ”Harlem airshaft”, ”In a mellotone” ja erityisesti ”Jack the Bear” (Bear oli Blantonin lempinimi), jossa basisti improvisoi vauhdikkaasti puhaltajien tapaan. Ellington teki Blantonin kanssa myös joitain duo-levyjä, joissa hän itse soitti entistä säästeliäämmin ja antoi basistinsa loistaa solistina. Upea näyte tästä yhteistyöstä on lokakuussa 1940 levytetty ”Pitter Panther Patter”.
Jimmy Blanton oli Duken orkesterin mukana vuoden 1941 loppupuolelle. Hän oli tuntenut itsensä huonovointiseksi jo aikaisemmin, ja lopulta sairaus diagnosoitiin tuberkuloosiksi. Blanton hakeutui Los Angelesissa parantolahoitoon, jossa hän kuitenkin kuoli jo heinäkuussa 1942. Samana vuonna menehtyi, myös tuberkuloosiin, toinen nuori jazzlegenda, sähkökitaran pioneeri Charlie Christian.
– Jimmy Blanton on ollut modernien jazzbasistien esikuva, joka on jäänyt ehkä tuntemattomaksi muille kuin sisäpiiriläisille. – Arvostettu musiikkitieteilijä Gunther Schuller on kirjassaan The Swing Era – The Development of Jazz 1930-1945 (Oxford University Press 1989) kuvaillut tarkkaan mm. Blantonin kehittämää ”walking bass”-legatotyyliä sekä miten hän sai instrumentista lisää volyymia ja svengaavaa imua. Hänen merkityksensä on myös tiivistetty ajatukseen: ”Blanton found the bass a thumper and left it a jumper.”
