Mutta jo ennen tätä eurooppalaiset olivat saaneet tutustua uuden ja oudon afroamerikkalaisen musiikkiin erityispiirteeseen, negro spiritualeihin. Niitä esitti tennesseeläinen ylioppilaskuoro Fisk Jubilee Singers 1800-luvun viimeisillä vuosikymmenillä pitkillä Euroopan kiertuilla. Kuoro vieraili Helsingissä 1895, ja siinä myöhemmin mukana olleista kuuluisin lienee pianisti Lillian (Lil) Hardin, Louis Armstrongin toinen vaimo.
Ensimmäisiä jazzvaikutteista musiikkia eurooppalaisille tarjonneet ryhmät olivat värilliset Louis Mitchellin ja James Reece Europen orkesterit, joista edellinen esiintyi Englannissa ja Ranskassa 1914-1918 ja jälkimmäinen Ranskassa 1919. Myös muutamat yksittäiset jazzmuusikot vierailivat Euroopassa suurten varieteeorkesterien mukana. Eniten huomiota herätti klarinetisti-sopranosaksofonisti Sidney Bechet, joka Will Marion Cook’s Southern Syncopated Orchestran jäsenenä aloitti Euroopan kiertueen 1919. Samana vuonna maailman ensimmäiset jazzlevyt (1917) tehnyt valkoinen jazzyhtye Original Dixieland Jazzband (ODJB), jonka soittajisto oli New Orleansista, konsertoi Lontoossa ja jäi Eurooppaan pariksi vuodeksi.
Original Dixieland Jazz Band – Tiger Rag (1917)
{youtube}L6yMvzxDqsQ{/youtube}
Englannissa ja ja erityisesti Ranskassa jazz tunnustettiin jo varhain tärkeäksi taidemuodoksi toisin kuin Yhdysvalloissa. Siellä valkoisen väestön suursuosikki oli mahtipontista “sinfonista- tai hybridijazzia” soittava Paul Whiteman (1890-1967) orkestereineen. Hänestä käytettiin nimitystä “King of Jazz”, mutta hänen yleisönsä ei juuri tiennyt varsinaisista värillisistä jazzin jättiläisistä. Näiden levyjä (“race records”) markkinoitiin lähinnä mustalle väestönosalle, mutta niitä myytiin paljon myös Euroopassa. Täällä innostuneet harrastajat perustivat jazz- tai rytmiklubeja, joissa kuunneltiin ja analysoitiin mm. King Oliverin, Louis Armstrongin ja “Jelly Roll” Mortonin 1920-luvulla tekemiä äänitteitä.
Paul Whiteman-“Whispering”
{youtube}tOhkc1a-zCo{/youtube}
Seuraavalla vuosikymmenellä alkoi värillisten muusikkojen Euroopan valloitus. Armstrong konsertoi Lontoossa ensi kertaa 1932, ja seuraavana vuonna hänen pitkä kiertueensa ulottui Kööpenhaminaankin. Duke Ellingtonin orkesterin odotettu vierailu vanhalla mantereelle, Lontooseen toteutui myös 1933. Jenkkimuusikoita, valkoisia, oli tosin palkattu englantilaisiin tanssiorkesterihin jo 1920-luvun lopussa. Kuuluisimmat olivat Lontoon Savoy-hotellissa soittaneet trumpetisti Sylvester Ahola ja saksofonisti Adrian Rollini, mutta he joutuivat rajoittamaan jazzinsa vain lyhyisiin sooloihin, joita improvisointeina kuvattiin termillä “extemporization”.
Pariisista tuli 1930-luvulla eurooppalaisen jazzin keskus. Sinne muutti parempien työmahdollisuuksien vuoksi lukuisia värillisiä artisteja. Trumpetisti Bill Coleman saapui jo 1933 ja kaksi vuotta myöhemmin multi-instrumentalisti-sovittaja Benny Carter. Tenorisaksofonin jättiläinen Coleman Hawkins teki 
Pariisi päämajanaan Carterin tapaan kiertueita ja levytyksiä pitkin Eurooppaa 1934-1939. Tunnetuimpia heidän kanssaan soittaneista ovat kitaristi Django Reinhardt ja saksofonistit André Ekyan ja Alix Combell. Ennen toista maailmansotaa eurooppalaiset osasivat jo soittaa laadukasta jazzia. Eräs nimi tulee nyt mieleen: tanskalainen jazzviulisti Svend Asmussen, joka nuorukaisena oli mukana mm. pianisti Fats Wallerin ja laulaja-revyytähti Josephine Bakerin Euroopan kiertueilla.
Django Reinhardt – Honeysuckle Rose
{youtube}QATIHWbN-sM{/youtube}
Aina 1960-luvulle eurooppalainen jazz oli vahvasti jenkkivaikutteista. Pitkän linjan lontoolainen muusikko ja jazzmies, saksofonisti Harry Hayes (1909-2002), joka soitti mm. Armstrongin säestysorkesterissa 1932, totesikin kerran, että kyllä täällä osattiin, mutta “After all, good or bad, we were only copyists”.
CRAZY RHYTHM
COLEMAN HAWKINS AND HIS ALL-STAR JAM BAND: Benny Carter, as / Andre Ekyan, as / Alix Combelle, ts / Coleman Hawkins, ts / Stephane Grappelly, p / Django Reinhardt, g / Eugene d’Hellemmes, sb / Tommy Benford, d. Paris, April 28, 1937
{youtube}D6KQjel5iOc{/youtube}
